ronja ja safir

ronja ja safir

Pages

Saturday, 10 August 2013

Vaihteeksi raunioilla

Vikat lauantai-ryhmän rauniotreenit tänään ja kahden viikon päästä sitten palaillaan omaan ryhmään. Ihan kivasti meni Safirilla. Neljä maalimiestä, joista 2 valmiina etualalla, sitten kolmas torniin näkölähtönä ja vika sen jälkeen kaivossa kansi raollaan. Tärkeimpänä oppina ehkä tältä päivältä, että seuraavaksi kaikki maalimiehet yksitellen piiloihin. Nyt nimittäin bongasi kakkosen ennen ekaa. 

Eka mm (toiseksi löydetty) oli siis heti kopin vieressä olevassa betonihässäkässä yhdessä putkessa, jonka suu oli peitetty raollaan olevalla puukannella. Lähettäessä Safir tutki ensin vähän hajuja, kävi moikkaamassa ihmiset ja sitten oli jo tuulen alapuolella tuohon ekaan piiloon nähden ja bongasi kakkosen, joka oli jonkun matkaa toiseen suuntaan. En edes tajunnut, että koira on jo maalimiehellä, ihmettelin vaan kun sitä ei näy eikä kuulu missään :) Tulihan se sieltä sitten kun oli palkkansa saanut... Sitten sen ekan työstöä, joka olikin hankalampi. Kopissakin piti käydä kurkkaamassa ja sitten sai hajun, mutta paikallistaminen kesti vielä hetken. Hajun saamisen jälkeen kyllä työsti hyvin loppuun. 

Kolmas lähti tosiaan näkölähtönä torniin, jonka halusin ottaa ihan harjoituksen vuoksi, kun nyt oltiin sillä alueella. Ensin keskittyminen herpaantui jo mm:n kiivetessä torniin ja ajattelin että unohtaa jo että minne se lähti. Bongasi kyllä mm:n heti melkein kun lähetin, mutta silti lähti hakemaan maasta ehkä jotain toista hajua kun ei keksinyt miten tuonne yläilmoihin pääsee. Lähti ihan kunnolla etsimään, joten kutsuin takaisin tornin suunnalle ja vähän autoin portaiden löytämisessä. Pienellä kannustuksella kiipesi portaat ja kerkesipä ne menemään pariinkin kertaan ennen kuin mm pääsi alas. 

Neljäs oli ekaa kertaa kaivossa (paitsi maakaivoja on ollut) ja vaikka kansi oli raollaan niin erilainen piilo selkeästi Safirille ja kesti hieman, että työsti mistä haju tulee. Mutta hienosti löytyi vikakin. 

Thursday, 8 August 2013

Viikkokooste

Olen laiskasti jaksanut kirjoitella, vaikka vähän tuli taukoakin tuossa kun oli vieraita ja reissua. 

Tiistaina kuitenkin oli treeni-ilta sekä Safirilla että Ronjalla. Safirilla tokon ja Ronjalla agin merkeissä. Varsin helteisissä lämpötiloissa mentiin, mutta jotenkin selvittiin. 

Safirin treeneissä oli teemana metallinouto ja liikkeiden välit/kisapalkka. Koitin "huijata" metallikapulaan, mutta liian fiksu koira. Kuumeni kyllä kun turhautui mun leikkiessä ja heitellessä kapulaa, mutta ei se sitä suuhun suostunut ottamaan. Pitää miettiä miten etenisi tuon projektin kanssa. Vaihtoehtoina kapulan "arvottaminen", turhautumisen kautta etenemisen onnistuminen tai naksuttaminen, jossa taas on omat riskinsä, jos ei ole tarkkana. Tehtiin alkuun myös paikkamakuu 1½ minuuttia ja paikkaistuminen 30sek. Kävin piilossa molemmissa enkä käynyt makuun välissä palkkaamassa. Hienosti pysyi molemmat. 

Ronjan kanssa oli varsinaiset "en osaa mitään" -agitreenit. Ja tuo siis koski minua ohjaajana eikä Ronjaa - varsinkin eka kierros saksalaisineen ja leijeröinteineen oli aika epätoivoista. Onnistumisia tuli sitten kun Ronja jo tiesi radan - jolloin minä pystyin taas sanomaan, että johtuu siitä ;) Tokalla kierroksella tehtiin muutama kohta eri tavalla ja menikin kerralla hyvin kun en olisi jaksanut jäädä hinkkaamaan ;) Päivä helteessä vaati veronsa! 

Keskiviikon tehis-treenit pidettiinkin jo päivällä, treenailtiin muutamaa juttua toko-näytöstä varten ja sitten avo läpi liikkuroituna. Ronja ei valitettavasti vaan sovi näytöksen luonteeseen monessakaan kohtaa, kun ahdistuu lähellä olevista koirista eikä uskalla tehdä vaadittua suoritusta (esim hyppy). Mun lähellä toimii kyllä. Ja siis eihän se osaa muutenkaan mitään näyttäviä ylemmän luokan liikkeitä, mut katotaan jos johonkin osallistutaan. 

Torstaina eli tänään oli vuorossa sitten BH-treeniä. Lähinnä kavereiden koiria ajatellen, mutta Safir sai myös tehdä oman bh-treeninsä ja melkoisen taitava olikin. Aloitettiin paikkamakuulla, johon joutui melko pitkän odottelun jälkeen, joten ei helpoin lähtökohta. Jäin ehkä 15m päähän selin niin että silmäkulmasta katselin välillä. Hienosti pysyi koko pitkän seuruukaavion ajan, eikä haitannut vaikka Rinkeli-staffi meni melko läheltä. Siinä vaiheessa kävin palkkaamassa, vapautin ja aloitettiin uudelleen. Toisessa harjoituksessa menin kauemmas - ehkä 20-25m ja jäin samalla tavoin selin. Whimsyn tullessa hallin ovesta (oltiin hallissa kun niin kuuma ulkona) ja kadotessa toiselle kentälle pois näköpiiristä, nousi Safir ylös kahdelle jalalle, jotta näkisi minne kaveri katosi. Käskystäni heti meni takaisin maahan kuitenkin. Jonkin ajan kuluttua kuitenkin jotenkin "unohti" mitä oli tekemässä. Näin sen ensin haistelevan maata ja sitten hups nousi ylös. Mutta joka tapauksessa oli tehnyt tuossa vaiheessa jo pitkän paikkamakuun. Jälleen käskystä meni maahan takaisin ja sitten pysyi rauhallisesti vielä sen aikaa, että menin vapauttamaan. Tein vielä yhden jätön, jonka kävin heti melkein palkkaamassa. 

Paikkamakuun jälkeen tehtiin muut osiot eli seuraaminen, liikkeestä istuminen ja liikkeestä maahanmeno+luoksetulo. Hihnaseuruuta ei tehty. Apuna lelu ja nami -> seuraaminen oli melko hyvää, kertaakaan ei kadonnut taakse. Myös juoksu ja hidas osuus oli ok sekä käännökset. Liikkeestä istumisessa ei ollut ihan varma että pitikö sen tulla mukaan vai jäädä, mutta jäi kuitenkin. Maahanmeno oli hyvä, luoksetulossa tuli haukahdus. Palkkailin siis monta kertaa väleissä, mutta silti ensimmäinen kerta kun vedettiin melkein koko bh läpi :) Kyllä siitä vielä hyvä tulee, vaikkei tehikseen päästykään. Treenataan sitten itseksemme ja toivottavasti saadaan talveksi joku kiva ryhmäpaikka.