ronja ja safir

ronja ja safir

Pages

Wednesday, 31 July 2013

Safirin näyttökoe, Ronja tokoili sivussa vähän

Tänään ei ollut tehistreenejä, kun oli uuden tehiksen näyttökoe. Safirin kanssa osallistuttiin siis siihen. Liikkeinä pennuilla oli minuutin paikkamakuu, vapaana seuraaminen, maahanmeno ja luoksetulo. 

Paikkamakuu vähän huolestutti kun oltiin agikentän vieressä ja eilen Safir otti sieltä häiriötä. Nyt pystyi onneksi olemaan vaikka jäikin vähän vinoon agikentän suuntaan. Ennakoi vaan perusasentoon nousemisen. 

Seuraaminen alkoi poikittaissuunnnassa kentällä samaan aikaan kun joku riehu-leikitti kelpietä kentän reunalla. Eli sopivasti häiriötä heti alkuun. Jätätti siinä heti sitten, myöhemmässä vaiheessa ja juoksuosuuden jälkeen vähän parempi. 

Maahanmenon seuruu-osuus oli huono ja käskyn kohdalla otti hurjasti häiriötä liikkurina toimivasta Caritasta eikä lainkaan kuullut/ kuunnellut mun käskyäni. Vasta kolmannella meni maahan. 

Luoksetulo oli ok. Hyvä vauhti, odotti käskyä, vähän autoin että tuli sivulle. 

Ronjan kanssa tehtiin hyppynoutoa, hyppyä, seuruuta, noutoa ja jääviä. Kaikki oikeastaan meni aika hyvin. Sopivan viileän ilma ja kiva asenne :)

Lisäksi ihan alkuun Safir sai tehdä Ronjan kanssa n. minuutin paikallaolon (meni hyvin) ja muutamat kettistelineet (meni nekin hienosti). 

Tuesday, 30 July 2013

Tokotreenit

Teemana oli tänään kaukot ja hyppynouto. 

Kaukoissa saatiin vinkiksi tehdä niitä peruuttamisen kautta, vaikutti siltä että voisi toimia Safirilla.

Hyppynoutoa ei oltu ikinä kokeiltu. Ekalla hyppäsi hypyn mutta tuli hyppäämättä takaisin ja ohjasin sitten hyppäämään hypyn. Tokalla heitolla meni hypyn ohi hakemaan, lähti kiitämään kapula suussa, bongasi naapurikoiran kapulan joka juuri sopivasti lensi -> kävi vaihtamassa oman kapulansa vähän isompaan ja toi sen sitten minulle. Jep! Ei siis ongelmaa enää kapulan koon kanssa ainakaan. Onneksi ei tullut vaaratilannetta vaan kaikki suhtautui asiaan huumorilla ja myönnetään, että kyllähän se hymyilytti. Hassu otus. 

Omaa vuoroa odotellessa tehtiin vähän kaukovaihtoja, seuraamista näyttöä ajatellen ja pari vauhtinoutoa.

Saturday, 27 July 2013

Pitkästä aikaa raunioilla

Safir pääsi pitkästä aikaa raunioille (Mirvan treeniryhmän vierailu).

Neljä maalimiestä, joista kolme ensimmäistä Safir työsti ERITTÄIN itsenäisesti. Mulla ei ollut hommassa mitään osaa. (Radan vasen puoli: Vasen kasa, oikea tunnelin aukko, aidan läheisen kasan kulmalla oleva häkkyrä-piilo.) Viimeiselle lähtiessä jopa kuunteli ja tuli kysymään apuja. Varmaan oli tuossa vaiheessa jo vähän väsynyt, mutta hyvin luki suuntaa kehostani. Vika oli musta putki radan takaosan puolella ja selkeästi sitä Safir sai työstää pisimpään. Kiersi sen verran kaukaa, ettei saanut hajua heti. Mutta loistavasti työskenteli ja aina kun hajun sai, niin eipä siinä kovin pitkään nokka tuhissut. 

Palkat maistui, mutta maalimiehiltä oli kiire etsimään lisää. Leikkiäkään ei lopuksi meinannut malttaa, kun pohti josko niitä ukkoja olisi kuitenkin vielä lisää piiloissa :) Ja varmasti kuumuus osaltaan vaikutti. 

Friday, 26 July 2013

Tokoa & Kettistä

Safirin kanssa Ojankoon aamupäivällä taas. Tehtiin vähän näyttökoe-treeniä, lisäksi hyppy pari kertaa ja teki ihan täydellisen alo-hypyn. Seuruu ihan ok, ei liikkuria. Maahanmeno hyvä. Luoksetulon sivulletuloon tarvii apua edelleen. 

Kettiksestä tehtiin silta, keinu, tikkaat, pituus poikittain ja pöydät. Kaikki muut tosi hyvin paitsi pöydät tuotti vähän haastetta. Nyt ei enää tunnu tarjoavan maahanmenoa pöydälle niin helposti tai sitten johtui siitä, että pöydätkin oli kuumia auringossa. 

Thursday, 25 July 2013

Aamutokot

Käytiin Katin ja Vissan kera Safirin kanssa vähän tokoilemassa heti aamusta. Tehtiin näyttöliikkeet ja hyppyä. Lisäksi Safir omatoimisesti olisi kovin mielellään tehnyt merkkiä ja myös hyppyä vähän lisää. 

Eka pätkä liikkuroitua seuraamista oli tosi huonoa. Siellä oli just toi merkki suoraan edessä, jonne safir lähti ja sitten kun oltiin hypyn lähellä niin kas - tuli sekin hypättyä. Seuraaminen oli siis tylsää! Maahanmeno on hyvä sitä seuraamisosaa lukuunottamatta vaikka onkin "väärin" tehty. Luoksetulo hyvä. Hypyssä kun en ollenkaan sanonut käskyä niin jäi nätisti seisomaan. Ja sit koitin "oota" - niin myös toimi. Muutenhan on herkästi tarjonnut maahanmenoa mut tietty just on tehty tuota niin et oon lelulla palkannut heti hypystä ettei oo kerinnyt mennä maahan. 

Pienen  tauon jälkeen seuraaminen meni tosi paljon paremmin. Aika hyvin jopa oli mukana. Juoksussa malttaa kulkea neljällä jalallakin jopa ainakin välillä ;) Kaukot tehtiin kans liikkuroituna lopuksi ihan läheltä vaan sillä ajatuksella, että tottuu siinäkin liikkurin läsnäoloon, kun ollaan tehty niitä vaan kotona.

Wednesday, 24 July 2013

Tehistokot ja agia

Molemmat sai tehdä ensin vähän agilitya, sit koulutin tunnin (tehis kouluttaa) ja perään tehis-treeni jota ennen Safir ehti tokoilla. Eli kunnon treeni-ilta :) 

Agia tehtiin hallissa ihan lyhyesti ja käytin esteitä miten nyt sattuivat olemaan. Eli ei järin suunnitelmallista. Tehtiin myös Safirin kanssa ekan  kerran kontaktitreeniä "oikeilla esteillä". Eli kait sille tulee sitten 2on2off ainakin alkuun. 

Safirin kanssa pieniä tokojuttuja, sitä samaa seuruuta, maahanmenoa jne. 

Ronjan kanssa hyppynoutoa, kaukoja, ruutua, seuraamista, jääviä, pari stoppia. Ruudussa sama ongelma edelleen, ettei pysähdy käskystä vaan valuu eteenpäin. Kaukot ilman liikkurointia muuten tosi hyvät, mut jotenkin taas eka sekoitti luoksetuloon. Pitää miettiä mikä siinä sekottaa. Liikkuroituna teki kans eka sen saman et meinas lähteä ja siksi eteni istumaan nousussa. 

Tuesday, 23 July 2013

Safirin eka (melkein) koemainen suoritus

Treeneissä teemana koemainen treeni. No eihän Safir ole läheskään valmis kokeisiin, mutta näyttökoe on viikon päästä, joten tehtiin samat liikkeet eli vapaana seuraaminen, liikkeestä maahanmeno sekä suora luoksetulo. Alkuun paikallaolo. 

Paikallaolo olisi ollut koemainen 2 min, joten mentiin rivin jatkeeksi, mutta aidan toiselle puolelle, jotta sain käydä palkkaamassa/ tehdää lyhyemmän. Ihan alkuun haisteli vähän maata, sit oli hyvin minuuttiin asti, jolloin kävin palkkaamassa. Vähän ennen 2 minuuttia nousi ja otti muutaman askeleen -ei sinällään mitään syytä, varmaan joko pitkä aika tai sit toi mun palkkaamassa käyminen hämäs. 

Seuraamisessa meinas kadota ja sain auttaa aika paljon = tuijotin ja kumarruin koiraan eli paineistin sitä pysymään varmaan vielä kauempana, jee!! Otti paljon häiriötä liikkurista ja tuomarista - liikkuritreeniä lisää siis sekä koiralle että itselle. 

Maahanmenon seuruupätkässä jouduin käsiavulla "vetämään " sitä ensin lähemmäs, en viitsinyt antaa käskyä kun oli niin kaukana musta. Itse maahanmeno oli hyvä. 

Luoksetulossa hyvä, vaikkakin mun silmään hitaahko vauhti, autoin kädellä sivulle.  

Palkkasin liikkeiden välissä lelulla ja lopuksi. (Näytössäkin saa palkata liikkeiden välissä)

Monday, 22 July 2013

Tokoa kera pitkäkarvat

Kävin molempien kanssa erikseen tuossa pikkukentällä tokoilemassa. 

Safirin kanssa treenailtiin näyttöliikkeitä eli seuraamista, maaahanmenoa ja luoksetuloa. Myöskin huomisen koemaista treeniä ajatellen. Aika kivasti meni. 

Ronjan kanssa tehtiin noutoa, jääviä, seuraamista, vähän stoppia. Meinas olla vähän liikaa koirahäiriötä varsinkin kun yksi lapukka karkasi omistajaltaan kentälle juoksemaan meitä kohti. Onneksi ei tullut kiinni asti! 
Ronjalla oli kiva asenne tekemiseen ja oli ihan innoissaan. Vähän tuppaa edistämään seuraamisessa juuri kun on niin innoissaan. (Tasapainottaa Safirin jätättävää seuruuta!) 

Friday, 19 July 2013

Kettistä Safirin kanssa

Safirin kanssa käytiin tekemässä kettis-telineet. Telineet meni hienosti, mutta pöydät kun siirrettiin eri kohtaan niin olikin sit vaikeemmat. Ja välimatkatkin pidemmät toki. Seuraavaksi aloitetaan selvästi helpommalla treenillä niin saadaan onnistumisia ja haukut jää varmaan taas pois. 

Meinattiin et olis tokoiltukin, mut telineiden ja pöytien jälkeen vaikutti sen verran väsyneeltä et jätettiin ne hommat sit kotiin. Kotona ollaan tehty vähän viikonlopun temppuja, pallotreeniä ja tokosta seuraamista ja kaukoja. 

Tuesday, 16 July 2013

Safirin toko-treenit

Pääteemana oli tänään seuraaminen. Ehdotukseksi vähän sama kuin aiemminkin eli että olisi toinen "mukana kulkemis-seuraaminen" ja sitten erikseen treenaisi kunnollisen seuruun missä kontakti pysyis.  Eli jatkaen sitä kotona ja häiriöttömissä ympäristöissä. Ihan hyvä noin varmaan. Tehisnäyttöön mennään myös sitten tuolla "mukanatuloseuruulla", koska siihen on vaan 2 viikkoa aikaa. 

Muiden vuorojen aikana treenailtiin perusasentoa ruutuhäiriössä sekä itse tehtiin ruutua myös muutaman kerran ja pari merkkiä. Nyt ei tarjonnut maahanmenoa merkille (tosin ekan suorapalkkasin lennosta). Harjoiteltiin myös sitä mukanakulkemis-seuruuta, joka sujuu aika hyvin. Myös maahanmenoja "down"-käskyllä käsiavun kanssa. 

Lopuksi tehtiin minuutin istuminen. Käväisin piilossa, kävin palkkaamassa pari kertaa ja sitten palatessa ilman palkkaa jatkettiin paikkamakuuseen. Menin piiloon siinäkin ihan hetkeksi ja sit melkein jo palattiinkin kun oli tarkoituskin että saa melkein heti sitten paikkamakuussa palkan. (evl-ketjutus)

Monday, 15 July 2013

Palautumista (=laiskottelua) - illalla keppitreenejä ja vähän tokoa

Vähän oli väsynyttä porukkaa (ainakin minä olin), joten meinasi tulla treenitön päivä. Illalla viileni kuitenkin sopivasti niin mentiin Safirin ja Ronjan kanssa tuohon Sotungin nurtsille. Safir sai tehdä keppi-treeniä ja Ronja vähän tokoa. 

Ekan portin kanssa sisäänmenoja eri kulmista, lopuksi otin toisen portin. Sitä tehtiin kyllä sitten niin että vein lelun eteen palkaksi kun muuten kääntyi helposti ekan portin jälkeen. Jatketaan tästä seuraavalla kerralla. Tuolla tavoin kuitenkin itseni pystyn irrottamaan sivusuunnassa. Täytyy perehtyä vielä noihin opetus-videoihinkin. 

Ronja harjoitteli seisomista (istui!!!!!), maahanmenoja ja seuraamista. En ollut ajatellut varsinaisesti tokoilla, joten ei ollut mitään vermeitä mukana :) Maahanmenot ja seuraaminen oli aika hyviä. Ja asenne oli hyvä vaikka Safir pyöri jaloissa melkein välillä (juoksi lelun kanssa ympäriinsä). 

Sunday, 14 July 2013

Harjavalta 13.-14.6. Pyrtsi-viikonloppu

 Perjantai-iltana suuntasin Safirin ja Ronjan kanssa Harjavaltaan, jossa luvassa oli pyrtsiharrastajien järkkäämä treeniviikonloppu. (Celo pääsi paimentamaan Saijan kanssa, joten ei lähtenyt tällä kertaa mukaan.) Mukavaa ajanviettoa ja treenejä hyvässä porukassa. Kouluttajat järjestyi harrastajien keskuudesta ja tarjolla oli agilitya, tokoa, rally-tokoa, jälkeä ja hakua. Kaikkeen ei pystynyt aikataulujen vuoksi tietenkään osallistumaan, joten me jätettiin metsälajit tällä kertaa väliin. Itse koulutin tokoa sunnuntaina.

La-aamulla tehtiin lenkin jälkeen vähän aamu-tokoa molempien kanssa (aamuruokien verran). Ruutuun lähetyksiä ja Ronjan kanssa ohjattua (vasen puoli). 
"Virallinen treeniosuus" aloitettiin Teijan ja Jounin radanluku-treenillä, jonka ajan koirat sai vielä levätä. Erittäin hyödyllistä itselle - toivottavasti opit siirtyy myös käytäntöön jatkossa :) Ja käytäntöön päästiin heti seuraavaksi Ronjan kanssa Teijan treeneissä samalla radalla. Oli vaan tosi tosi kuuma niin Ronjaan vaikuttaa paljon. Ei meinaa jaksaa ja vauhti on hidastakin hitaampi. Toisaalta ehti kyllä taas harjoittelemaan noita ohjauskuvioita ja juoksemaan sinne minne ei ehkä normaalisti uskaltaisi yrittää. 

Välissä ehdittiin Safirin kanssa kokeilemaan rally-tokon avoimen luokan rataa Piian ohjauksessa ja sitten jatkettiin agilitya myöskin Safirin kanssa Anne-Marin ohjauksessa. Rata oli meille aika pitkä ja vaikeita kohtia oli monta, mutta tehtiin pätkissä ja se mitä osattiin. Mm alkusuoran jälkeen oli 90 asteen käännös suoran putken jälkeen 2 hypylle, mutta kyllä sekin sitten osattiin pienen treenaamisen jälkeen. Lähdössä pysyi hyvin vaikka menin itse monen hypyn taakse. Safir jaksoi kyllä vaikka kuuma olikin, mutta melkoisen väsynyt oli treenien jälkeen. Putkesta löytyi hyvä varjo, jonne sai kasata palkka-lelut ;) Meinattiin, että oltais illalla viilempään aikaan vielä tehty vähän uusiks, mutta koiraa kun katsoi niin totesi, et ehkä ei tartte enempää sille päivälle :) Teijan temppu-tunti oli vielä tarjolla ja vähän jaksettiin sekä Safirin että Ronjan kanssa vielä harjoitella siellä. Jalkojen väliin- kävely tassut jalkojen päällä, pujottelu, ohjaajan kiertäminen, mitähän muuta vielä oli.. 
Iltaruoan Safir sai vielä tokoilun parissa, joten varsin treeni-täyteinen päivä oli pienellä. 
Yö nukuttiinkin sitten hyvin toisin kuin edellinen, jolloin Safir kävi monta kertaa yön aikana pomppimassa Claudian päällä. 

Aamuruoat sunnuntaina ansaittiin paikkamakuulla -kävin PK-A-esteen takana piilossakin. Hienosti pysyivät vaikka meinattiin saada russeli-häiriötä jonka takia oli pakko lyhentää aiottua aikaa. Oikein hyvä silti. 
Kymmeneltä alkoi sitten Safirin agility-treenit jälleen Anne-Marin ohjauksessa. Tosi paljon tuli molempien treenien aikana harjoiteltua niitä käännöksiä ja ohjauksia ihan radalla vauhdissa. Hyvää treeniä, mutta pitää niitä harjoitella ihan erikseenkin. Sunnuntain radan ajattelin heti alkuun olevan tuhoon (putkeen) tuomittu, koska lähtösuoralla pitikin kääntyä juuri ENNEN sitä eilistä suoraa putkea - muutaman hypyn kautta sai sitten mennä siihenkin putkeen ja jatkaa rataa eteenpäin. Mutta tuo alku onnistui kyllä kun tiukasti otti haltuun ennen sitä kolmatta hyppyä, jonka jälkeen putki olisi ollut. Ja tulin alussa siis tuohon 2-3 esteen väliin. Erittäin hyvät ja opettavaiset treenit nämäkin - allaolevat agi-kuvat on näistä treeneistä. Kiitos paljon Honkasen Mikalle loistavista kuvista! 

Lauantaina jätin Ronjan agit välistä kun totesin, että vähän liikaa varsinkin kun taas oli lämmin päivä. Ronja sai keskittyä rally-tokoon, jossa oli alokas-luokan rata, jota päästiin testailemaan. Kamalan vaikeaa kun piti olla hihnassa - ilman meni paljon paremmin. Mutta tokokoiralle on kyllä muutamia haasteita rally-tokossa, esim. perusasentoon itsenäisesti hakeutuminen ja varmasti paljon paljon muutakin. Oikealla seuraaminen olisi ainakin tosi vaikeeta. Ja itselle on vaikeeta päästä eroon "totisesta tokosta" :D
Tehtiin rata myös Safirin kanssa. 

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli todella antoisa - tätä lisää! 

Kuva Mika Honkanen
Kuva Mika Honkanen
Kuva Mika Honkanen
Kuva Mika Honkanen

Kuva Juha Paulavuo
Kuva Juha Paulavuo

Friday, 12 July 2013

Ei treenejä!!!

Tänään ei siis oikeesti treenattu mitään - yhtikäs mitään :D Kaikki oli vapaalla, saivat juosta metsässä, Safir ja Ronja käväisivät uimassakin (no Ronja ei kyllä uinut). Pyrtsiviikonloppua odotellessa :D 







Wednesday, 10 July 2013

Super-Safir ja Super-Ronja

Aamulla Mäkisen Tiinan kanssa agilitya Ojangossa Safirin kanssa. Suoraa, jolla sain juosta, sieltä käännöksen kautta takaisin. Mukana pituus. Jätin hypyn, pituuden ja putken taakse, jotta kerkesin itse mukaan käännökseen ja meni hyvin niin. Lisäksi yksittäisiä valssi-käännöksiä mitä eilenkin tehtiin. Ja putkiohjauksia - pimeä putki, putken "toinen" pää jne. 

Illalla Ronjan tehistokotreenit hallissa. Ihan loistava Ronja. Innokas, vauhdikas, teki mun kanssa :) Tehtiin kokonaisia liikkeitä (kokeenomainen mut palkkasin paris välissä eli ei ollut) muut avosta paitsi luoksari ja hyppy. Seuraaminen melko nättiä, maahanmeno aika hyvä, seisominen Ronjaksi hyvä. Nouto hyvä. Kaukot ok, vaikka pää kääntyilikin. 

Toisessa pätkässä tehtiin ruutua niin että näki lelun viennin sinne. Eka kaarratti Linnean suuntaan ja meni ruudun sivusta sisään, muut melko suoria. Pari väliin niin että pallo tuli lentäen multa. Pysähtyikin ruutuun jopa. Lopuksi vielä yksi pallolle juoksu. 
Ohjattua tehtiin oikeaa suuntaa liikkuroituna niin että oli vain yksi kapula. Ronja meni ihan liian suoraan, joten pitää jatkossa ennemmin jättää lähemmäs se kapula syvyys-suunnassa. Heittäen haki hyvin. Paitsi kapulan ottamisessa tuli "häiriötä" pari kertaa, ainakin toisella kertaa Hupu just haukahti kun Ronja oli ottamassa kapulaa suuhun, joten ei voinutkaan sitten ottaa sitä. 

Päivän molemmista treeneistä tuli älyttömän hyvä mieli, on mulla vaan loistavia koiria :) 

Illalla Safir teki vielä kaikenlaista "olkkaritreeniä" mitä tehdään monta kertaa viikossa, mutten jaksa kirjoitella niistä. Tehtiin seuraamista, seisomista, noutoa, pallo- ja alustajumppaa... 

Tuesday, 9 July 2013

Safirin toko ja vähän agia

Illalla Safirin tokotreenit. Menin vähän etuajassa niin kerkisin hallille treenailemaan vähän käännöksiä. Tehokkaasti käytetty 10 min ja oltiin molemmat (etenkin minä) ihan puhki. 2 hyppyä melko kaukana toisistaan, putki toisen hypyn takana. Siitä vaihdellen pelkkää hypyltä hypylle tiukkaa käännöstä valssilla ja välillä putkeen. Aika hyvin sain kuulolle pennun vaikka välillä tuli kyllä kaarratusta tai vilahti putkeen ilman lupaa. Pääosin tosi tyytyväinen kuitenkin, tiukkoja käännöksiä tuli :) 

Tokossa teemana merkki ja ohjatun suunnat. Lisäksi paikallaolon aikana jokainen vuorollaan teki luoksetuloa koirien etupuolella. Tein sekä makuuta että pari istumispätkää. Lyhyitä pätkiä aina yhden koiran luoksetulo kerrallaan. Meni hyvin. 

Merkkiä ei tehty, puhuttiin vaan siitä, että palkkaan lennosta ettei kerkiä mennä maahan. Vinkiksi välillä palkata niin että tulee multa hakemaan palkan. 

Suuntia lelun kanssa niin että vein merkille odottamaan ja lelun suoraan sivulle n.5m päähän, palasin merkin taakse muutaman metrin päähän Safirista ja lähetin lelulle. Tätä voisi tehdä paljon, ottaa käskyt oikea ja vasen käyttöön. Etukapula voisi olla häiriönä heti. Mahd. mukaan välillä ottaa kapulat mukaan ja palkata heti nostosta. Sitten pikkuhiljaa siirtää paikkaa taaemmas merkiltä katsottuna, mutta jos haluaa kaaren niin pitää muistaa palata takaisinpäin välillä. Ja vahvistaa paljon tätä suoraa sivusuuntaa.

Monday, 8 July 2013

Iltatokot

Tämä päivä meinasi jäädä ihan vaan metsälenkki-tasolle, mutta sain jonkun ihme inspiraation vielä tuossa illalla lähteä tuohon Sotunkiin Safirin kanssa kun oli sopivasti viileämpääkin ja iltaruoka piti jotenkin pennulle syöttää ;) 

Tehtiin merkkiä, ruutua ja seuraamista. Ruutuun lelulle / lelunheitto kun on oikeassa kohdassa. Tuli huomattua että valkoinen patukka on paras tähän tarkoitukseen nurmella, koska näkyy hyvin. Olisin kokeillut alustaa, mutta hiirimatto lähietäisyydellä erikseen testattuna toimi, mutta vähän kauempana innosti leikkimään niin että Safir lähti hiirimatto suussaan viilettämään ympäri kenttää. Ehkä käytän sitä sitten leluna jos joskus on motivaatiopulaa :D Eli ruudun osalta pitäydyttiin tuossa ruutuun viedyssä lelussa. 

Merkillä tarjosi maahanmenoa nyt tosi nopsasti enkä meinannut ehtiä palkkaamaan väliin. Siispä muutaman kerran palkkasin melkeinpä lennosta. Merkki taitaa olla huomisen treenin teemana myös, katsotaan sitä uudelleen sitten. Kerran lähetin myös merkiltä ruutuun oikealle ohjattuna (evl-ruutu).

Lopuksi seuraamista "sivu"-sanaa käyttäen askel ja käännös kerrallaan. Naksun ja namin kanssa, jotta sain sen iltaruoan syötettyä loppuun. Vähän alkaa selkeästi tajuamaan jutun juonen ja lähtee paljon paremmin mukaan ja osa meni jo melkein itsenäisesti. Seuraaminenhan on edelleen meidän haaste. 

Sunday, 7 July 2013

Kettistä

Käytiin Riikka-Marian kanssa vähän kettistelemässä, muuta ei viitsinyt päivällä juuri tehdä kun oli taas hellepäivä. 
Telineet meni aivan loistavasti, keinu ei enää pelota ja pituus menee hienosti poikittaisena. Putken suoritusversio oli hieman toivotusta poikkeava kyllä - meni maahan kun käskin - mutta putken sisään. Toisti sen pari kertaa ja hakeutui siis varjoon, joten en jäänyt hinkkaamaan vaan kerran lähetin putkeen niin että lelu odotti. 

Tauon jälkeen tehtiin merkki ja pöydät. En tiedä kuka on opettanut pennun pysähtymään merkille seisomaan juuri niin kuin pitikin - mutta näin se kuitenkin teki kaksikin kertaa, hyvä niin! Eka lähetin vasemmalle pöydälle ja meni haukahduksen kera. Etupöydän ja myöhemmin oikean pöydän kävin näyttämässä, jolloin meni suoraan minne pitikin ilman äänitehosteita. Ei voi olla kuin tyytyväinen joten siihen oli hyvä lopettaa :)

Saturday, 6 July 2013

Pätevä toko-pentu ja pyrtsi-agia

Oltiin Soilan kanssa pyrtsi-aksaamassa aamupäivällä. Mulla Safir ja Ronja mukana. Tosi kuuma alkuun, Safirin vuorolla yllätti sitten sadekuuro ja sitten taas kuuma, joten koirat ihan puhki kun päästiin kotiin. 

Ronjan kanssa tehtiin eka keppitreeniä: takaaleikkausta ja persjättöjä. Takaaleikkaus oli muuten ok, mut vauhtia ei tuossa asetelmassa tullut tarpeeksi. Persjättö onnistui yllättävän hyvin ja vauhtia tuli kummasti lisää (siinä kohtaa kun oikeesti uskalsin liikkua -on se vaan mulle niin vaikeeta). Tokalla vuorolla "väärän" putkenpään välttämistreeniä. Kokeiltiin myös flippiä siihen, hyvin kuunteli. 

Safirin kanssa vähän hyppyjä ja putkia rallatellen, sit valssitreeniä lopuks. Oliko taas vähän vaikeeta - mulle! Mut hienosti pentu kääntyy kun sitä muistaa ohjata. 

Illalla käväistiin Safirin kanssa vielä tokoilemassa tuolla Sotungin suunnalla. Tehtiin liikkeestä seisomista takaperin peruuttaen ja liikkuen eri tavoin. Herkästi tarjos maahanmenoja, kuten aina, mut löytyi ne seisomisetkin sieltä ja pääsin niitä naksuttelemaan. Tällä kertaa pelattiin vaan namien ja naksun kanssa. Sit "vierellä kulkemista" Sannan "kiihdytä, hidasta, käänny" -periaatteella. Helposti kyllä jää ennemmin vähän jälkeen mikä on aika jännä ilmiö. Vielä uus pätkä seisomisia sit ja lopuks viel autettuja maahanmenoja, jotka oli kyl vähän hitaita silti kun koitin saada sitä toista tekniikkaa. Otan siihen nyt käskyks "down" - jos vaan muistaisin käyttää oikeita sanoja. 

Friday, 5 July 2013

Safirin tokotreenit

Tänään oli perutun toko-kerran korvaava treeni. Teemana luoksarin stopit, lisäksi ruutu ja paikkamakuu.

Oli vähän sellainen "eihän se osaa mitään (kun en oo opettanu)" -fiilis. Ei olla pitkään aikaan tehty luoksetulon stoppia eikä mulla oo ees pysähtymis-käskyä. Heittämällä oon tehny sen mitä olen. Niin nytkin ja lisäsin mukaan "seis"-käskyn, mut totesin kotona et vaihdan sen joksikin muuksi kuitenkin ettei ole seiso-käskyä liian lähellä. 

Jokatapauksessa tehtiin siis sitä luoksarin stoppia suoralla heittämällä pallon. Hyvin reagoi palloon kun muistelen et joskus ei "huomannu" sitä oikeen ees. Jarrutus meni aika pitkäks kuitenkin, mutta eiköhän se tuosta kun harjoitellaan niin lähde sujumaan. Suorat luoksetulot saa jäädä minimiin, koska ei näytä olevan ennakointitaipumuksia sen enempää kuin Ronjallakaan eikä vauhti ainakaan nyt kärsinyt. Hyvin kesti myös toistot ja odotti hyvin. 

Maahanmenoa vauhdista en oo myöskään opettanut. Kauempana kyllä menee, mutta ei kohti tullessa. Siihen myös sain ohjeeksi (taas kerran) opettaa erilaisen maahanmenon, nyt Safirilla on vaan toi taaksepäin maahanmeno. 

Tokalla kierroksella tehtiin sellainen kielletty suora luoksetulo, namiohjauksella sivulle. Ja sitten lelulle ruutuun (varasti eka). 

Lopuksi paikkamakuu evl-liikkuroituna ja häiriköitynä. Safir oli hyvin koko ajan, kävin kyl palkkaamassa usein ja olin lähellä. Ei haitannut vaikka viereinen koira lähti useaan otteeseen ja sitä käytiin korjaamassa. Jotain Safirkin siis osasi :) 


Thursday, 4 July 2013

Agilitya Kettistä Celon kanssa

Oltiin siskon koiran kanssa kaveritreenailemassa Ojangossa ja itse otin vain Celon mukaan. Celo sai tehdä vähän agilitya, keppitreeniä ja lopuksi peko-ketteryystelineet. Tikkaat oli melko jännät kun ei ole hetkeen niitä mennyt. 

Keppejä otin vaan puolikkailla kepeillä sisäänmenoja - takanaleikkaus oli liian vaikea. Muuten ei ollut mitään erityistä rataa, vaan rennosti vaan niistä esteistä pätkä miten sattuivat olemaan. 

Wednesday, 3 July 2013

Keppitreeniä Safirille ja tokoa Ronjan kanssa

En päässyt tänään tehistreeneihin, joten treenailtiin sitten itseksemme tuossa päivällä. 

Safirin kanssa eka sotungin nurtsilla keppejä 2x2 ajatuksella ekaa porttia. Kuumuus väsytti aika nopeasti, joten en oikein tiedä oliko tää vaan "tylsä juttu" vai miksi ei kovin suuri innokkuus säilynyt. Päätin treenin siis melko lyhyeen kyseisestä syystä, täytyy paremmalla ilmalla ottaa uusiksi. Kyllä nytkin toistoja tehtiin ihan riittävästi että ei sen puoleen. 

Ronjan kanssa haettiin varjoinen hiekkatiepätkä ja tokoiltiin vaan siinä, jottei tullut ihan niin kuuma. Nouto oli aika huono, en tiedä johtuiko paikasta ja häiriöstä vai mistä. Otin ihan helppoja pari ja luovutin sen suhteen. Tehtiin jääviä, jotka onnistui sekä liikkeiden että seuraamisen osalta sen sijaan oikein hyvin. Lopuksi vielä kaukot, jotka oli pitkältä matkalta (n.8m) vikaa vaihtoa lukuunottamatta hyvät, lyhyemmältä (n.5m) matkalta kokonaisuudessa hyvä. 

Tuesday, 2 July 2013

Agilitya riittävästi yhdelle päivälle

Aamulla Marin ja Piian kanssa Ojankoon Safirin kanssa. Illalla teema-rytmitystreenit Safirille ja omat treenit Ronjalle. Siinä välissä Celo pääsi Whimsyn kanssa uimaan. 

Aamutreeneissä teemana oli valssi ja käännökset. Tehtiin kahdessa pätkässä muutaman esteen treeniä. Ihan riittävästi haastetta, jotta sai pennun kääntymään edes kohtalaisesti. Pari ihan hienoakin suoritusta. 

Illalla Safir pääsi Kunnaksen Annen teematreeneihin, joissa siis rytmitys teemana. Oltiin tehty samaa harjoitusta Railan treeneissä (aluneperin Niinulta peräisin oleva harjoitus), joten itselle tuttu treeni. Ensin sai juosta suht pitkillä esteväleillä 3 hypyn kautta putkeen ja taas 3 hyppyä -> putkeen. Se sujui Safiriltakin hyvin, vaikka vähän epäilin kun oli niin pitkät estevälit eikä Safir hae hyppyjä niin kovin hyvin. Mutta selkeästi parantunut siinä :) 

Sitten mukaan käännös putken jälkeiseltä tai sitä seuraavalta hypyltä, joita työstettiinkin loppuaika. Avainsana oli siis rytmitys - lopulta kun käytin lelua niin sain Safirin jarruttamaan sitten ihan totaalisesti jo ennen hyppyä täydestä vauhdista. Vähän hienosäätöä tarvitaan siis ;) Mutta ehdottoman loistava harjoitus Safirille ja mulle! 

Teematreenien perään Ronjan omat agi-treenit ja yllättäen rytmitystä oli tarjolla sielläkin. Sai sitten pikkasen juosta itsekin jos kuvittelee sellaisen 5 edestakaisin mentävän esteen suoran jälkeen keritä valssaamalla kääntämään koira juuri ennen putkea! Niinulta peräisin oleva harjoitus tämäkin. Epätoivoa ja onnistumisia - kaksi sanaa jotka ehkä kuvaavat noita treenejä :) Lopuksi kokeiltiin  vielä eri tavoin tuota suoran jälkeistä elämää (back flap??), joka ihan vieras tekniikka meille.