ronja ja safir

ronja ja safir

Pages

Showing posts with label rauniot. Show all posts
Showing posts with label rauniot. Show all posts

Saturday, 10 August 2013

Vaihteeksi raunioilla

Vikat lauantai-ryhmän rauniotreenit tänään ja kahden viikon päästä sitten palaillaan omaan ryhmään. Ihan kivasti meni Safirilla. Neljä maalimiestä, joista 2 valmiina etualalla, sitten kolmas torniin näkölähtönä ja vika sen jälkeen kaivossa kansi raollaan. Tärkeimpänä oppina ehkä tältä päivältä, että seuraavaksi kaikki maalimiehet yksitellen piiloihin. Nyt nimittäin bongasi kakkosen ennen ekaa. 

Eka mm (toiseksi löydetty) oli siis heti kopin vieressä olevassa betonihässäkässä yhdessä putkessa, jonka suu oli peitetty raollaan olevalla puukannella. Lähettäessä Safir tutki ensin vähän hajuja, kävi moikkaamassa ihmiset ja sitten oli jo tuulen alapuolella tuohon ekaan piiloon nähden ja bongasi kakkosen, joka oli jonkun matkaa toiseen suuntaan. En edes tajunnut, että koira on jo maalimiehellä, ihmettelin vaan kun sitä ei näy eikä kuulu missään :) Tulihan se sieltä sitten kun oli palkkansa saanut... Sitten sen ekan työstöä, joka olikin hankalampi. Kopissakin piti käydä kurkkaamassa ja sitten sai hajun, mutta paikallistaminen kesti vielä hetken. Hajun saamisen jälkeen kyllä työsti hyvin loppuun. 

Kolmas lähti tosiaan näkölähtönä torniin, jonka halusin ottaa ihan harjoituksen vuoksi, kun nyt oltiin sillä alueella. Ensin keskittyminen herpaantui jo mm:n kiivetessä torniin ja ajattelin että unohtaa jo että minne se lähti. Bongasi kyllä mm:n heti melkein kun lähetin, mutta silti lähti hakemaan maasta ehkä jotain toista hajua kun ei keksinyt miten tuonne yläilmoihin pääsee. Lähti ihan kunnolla etsimään, joten kutsuin takaisin tornin suunnalle ja vähän autoin portaiden löytämisessä. Pienellä kannustuksella kiipesi portaat ja kerkesipä ne menemään pariinkin kertaan ennen kuin mm pääsi alas. 

Neljäs oli ekaa kertaa kaivossa (paitsi maakaivoja on ollut) ja vaikka kansi oli raollaan niin erilainen piilo selkeästi Safirille ja kesti hieman, että työsti mistä haju tulee. Mutta hienosti löytyi vikakin. 

Saturday, 27 July 2013

Pitkästä aikaa raunioilla

Safir pääsi pitkästä aikaa raunioille (Mirvan treeniryhmän vierailu).

Neljä maalimiestä, joista kolme ensimmäistä Safir työsti ERITTÄIN itsenäisesti. Mulla ei ollut hommassa mitään osaa. (Radan vasen puoli: Vasen kasa, oikea tunnelin aukko, aidan läheisen kasan kulmalla oleva häkkyrä-piilo.) Viimeiselle lähtiessä jopa kuunteli ja tuli kysymään apuja. Varmaan oli tuossa vaiheessa jo vähän väsynyt, mutta hyvin luki suuntaa kehostani. Vika oli musta putki radan takaosan puolella ja selkeästi sitä Safir sai työstää pisimpään. Kiersi sen verran kaukaa, ettei saanut hajua heti. Mutta loistavasti työskenteli ja aina kun hajun sai, niin eipä siinä kovin pitkään nokka tuhissut. 

Palkat maistui, mutta maalimiehiltä oli kiire etsimään lisää. Leikkiäkään ei lopuksi meinannut malttaa, kun pohti josko niitä ukkoja olisi kuitenkin vielä lisää piiloissa :) Ja varmasti kuumuus osaltaan vaikutti. 

Saturday, 29 June 2013

Rauniotreenit ja Leena Piiran päätös pentu-agikurssille

Lauantai-ryhmässä vierailemassa raunioilla. Meitä ei ollut kuin 4 (5 koiraa), joten ehdittiin hyvin tekemään 2 kierrosta. Raunioille oli edellisenä päivänä tuotu roskapusseja ja yhteen roskalaatikkoon oli laitettu 2 avonaista kissanruokaa sisältävää purkkia häiriöksi. Maalimiehet sijoitettiin piiloihin, jotka olivat näiden haisevien roskien ja purkkien lähellä. Yllätyksekseni Safir ei näyttänyt reagoivan hajuihin juuri lainkaan.

Ekalla kierroksella 2 maalimiestä näkölähtönä (häiriöhajujen vuoksi), ekan löysi hyvin muurin takaa, kunhan selvitti tiensä sinne takakautta. Tokaa työsti pidempään, mutta ei luovuttanut vaan löytyi sitten sekin maalimies tornin alapuolelta roskapussien takaa. Leikki hyvin Reetan kanssa. 

Tokalla kierroksella myös 2 maalimiestä. Eka näkölähtönä torniin, jossa Safir ei koskaan ollut ollut. "Hävitti" maalimiehen kyllä jo ja ohjasinkin Safirin suoraan portaille ja mm näyttäytyi portaiden päässä. Vähän kun "tuin" niin lähti menemään portaita ja hyvin menikin sitten. Myös alas tuli hyvin. Toka mm oli roskiksessa ja se oli vähän vaikea. Mirvan mielestä oli hajulla kun kävi "tarkistamassa" muut paikallaolijat, mutta musta jotenkin näytti että löysi ihan sattumalta katseellaan lopulta maalimiehen. Hyvin työskenteli kuitenkin taas koko ajan - olisi lähtenyt pidemmäs. Ei selkeästi ole tottunut tuollaiseen, että kaikki piilot on ihan samalla alueella. Mutta oikein hyvä harjoitus Safirille :) Ja noita portaita vois harjoitella nyt muutamanakin kertana tai vaikka ihan erikseenkin. 

Illalla oli vielä Niinun pentuagi-kurssin päätöskerta, jonka Leena Piira ohjasi. Tarkistettiin ensin "kotiläksyjä" eli jumppaliikkeitä, sitten päästiin tekemään harjoitteita 9 eri pisteessä ja lopuksi vielä jalkojen ali ryömimistä eli kaiken kaikkiaan 10 harjoitusta tuli. Osa oli tuttuja osa ei, mutta kivaa oli :) 

Harjoituspisteet:
1. Pyyherullien yli kävely 
2. Teipillä rimoja kiinni toisissaan, niiden yli käveleminen. 
3. Etujalat jakkaralla pyöriminen ½ kierrosta
4. Kaikki jalat jakkaralle
5. Munapallolle tasapainoilemaan 
6. "Lätyskä"lle etujalat 
7. Tasaisemmalle alustalle takajalat peruuttamalla
8. Merkkien pujottelu +takaperin muutama
10. Ryömiminen jalkojen alta
(Joku puuttuu vielä)

Meille ohjeeksi tehdä peruuttamista seinän vieressä (mieluiten joku kapea välikkö jollaista ehkä vaikeampi löytää). Safir kun ei osaa peruuttaa suoraan. 

Tänään oli tokon SM-kisat ja joukkue, jossa Ronjakin oli varakoirana, sijoittui upeasti kolmanneksi! 

Friday, 14 June 2013

Rauniotreenit

Olipas kivat treenit - täydellisen tyytyväinen Safirin toimintaan :) (En väitä sen olevan täydellinen tai toimineen täydellisesti, minä vain olen itse siihen tyytyväinen)

Maalimiehiä oli neljä: ensimmäinen kasan kolossa, toinen betoniputken vieressä kasan alla minne pääsee väliin, kolmas maakaivo, neljäs autotien reunan koppi. 

Safir lähti itsenäisesti etsimään ja rohkeasti meni sateen jäljiltä kosteille kasoille. Metrejä etsintään Safirilla tuli enemmän kuin tarpeeksi, mutta pääosin kuitenkin teki töitä juostessaan eikä vain hurvitellut. Mukana kulkevat ihmiset oli käytävä katsastamassa muutamaan kertaan, mutta se on mun mielestä pennulle ok. 

Tuuli oli voimakas ja osittain saattoi olla siitäkin johtuvaa, että Safir kävi melko kaukana välillä, hajut varmasti levisivät. Hyvin pääsi jollain piilolla varsinkin näkemään kuinka tarkensi hajulle "sulkemalla sitä". Jollain piilolla tosin näytti siltä, että meni suoraan jälkeä pitkin, joten voi miettiä seuraavia treenejä ajatellen miten ja milloin maalimiehet laittaa piiloihin. Nyt oli yksi kerrallaan. Kaikki maalimiehet löytyi hyvin ja Safir sai palkkansa. Vikan jälkeen loppuleikit patukan ja rätin kanssa. Ronjan vanha patukka on yksi ehdoton Safirin lemppari-lelu. 

Friday, 31 May 2013

Rauniotreenit

Safir pääsi ekaa kertaa  oman ryhmän virallisiin treeneihin omalle radalle. Pyrtsirauniopäivänä oltiin siellä, mutta muuten ei ole ollut kuin tallaamassa pikkupentuna. Suunnittelin piilot itse, koska halusin "kontrolloida" vaikeusasteen sopivaksi. Tällä kertaa siinä onnistuin, koska oli sopivan haasteelliset piilot. 

Käytössä oli radan vasen puoli. Ekat 2 polun vasemmalla puolen, seuraavat 2 oikealla. Ensimmäinen oli vasemmalla aidan läheisen kasan alla piilossa ja Safir sai nopeasti kyllä hajun ja kävi ihan siinä piilon yläpuolella, mutta kun ei nähnyt ketään niin tuli välillä vielä pois ennen kuin työsti loppuun. Palkkana oli kivipiiraa ja sydäntä, jotka maistuivat - viimeksi kun söi huonosti palkkansa. Toka mm oli metalliputkessa ja tämä oli melko helposti löydettävissä. 

Kolmas lähti näkölähtönä toiselle kasalle (kielletyn kaivon kasan viereinen kasa). Näköyhteys kuitenkin katkesi, joten joutui työstämään piilon varsinkin kun meinasi lähteä seuraavalle piilolle menevän maalimiehen perään. Ihan hyvin löytyi kuitenkin. 

Viimeinen oli mustassa pitkässä muoviputkessa ja tässä haastetta toi ehkä vähän mukana liikkuvat ihmiset, luulen että Safirin on vielä vähän vaikea erottaa että mitä ja ketä etsitään, mutta siinäpä oppii :) Hyvin sekin löytyi vaikka joutui hetken aikaa etsimäänkin. 

Friday, 17 May 2013

Rauniotreenit Hesan radalla ja vähän kettistä

Aamupäivällä kävin laittamassa kenttää kuntoon sunnuntain koetta varten ja samalla kaikki kolme koiraa sai testata telineet - tai osan niistä. Kaikki meni hienosti :) Pöytiä en tehnyt ja Ronja oli ainoa joka teki pituuden. Safir meni keinun pari kertaa niin että laskin keinun varovasti ja meni sekin hyvin. Epämiellyttävällä alustalla vaan innostin Safiria siihen ja syöttelin nameja. 

Illalla oli oman ryhmän rauniotreenit hepekon radalla. Safirille oli tarkoitus olla 3 maalimiestä ja portaille 2, mutta koska 2 ekaa maalimiestä oli niin vaikeita niin jätettiin ne portaat tältä kerralta. 

Eka mm oli tiilikasan päällä pressuun hautautuneena. Huomioitavaa on että Safir tuli ekaa kertaa tälle radalle ja oli kolmatta kertaa raunioilla etsimässä, joten ihan selvää ei ollut että mitä siellä tehdään. Myös sivussa olevat ihmiset kiinnostivat ja hajut myös. Tuuli hyvin, mutta hajua ei pressun alta tullut riittävästi. Pressua avattiin vähän lopulta niin löytyi vihdoin se maalimieskin. 

Toka oli vaikeampi. Haju oli vahvana ja Safir kyllä etsi sinnikkäästi, mutta maalimiehen piilo oli autonrenkaiden takana (renkaita pitkin poikin edessä paljon) ja niiden ylitys tuntui olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Safir ei loppujen lopuksi tullut niiden yli edes siinä vaiheessa kun maalimies oli jo näkyvillä ja yritti houkutella. Kaiken lisäksi palkoissa tuntui olevan jotain vikana, ne ei kelvanneet Safirille vaikka normaalisti olisi syönyt hyvällä ruokahalulla. 

Kolmas oli puu"kolmion" alla ja se oli sopivan helppo vaikka töitä sai kuitenkin tehdä siinäkin. Ruoka ei kelvannut lainkaan joten vaihdettiin leluun ja Safir leikkikin oikein hyvin maalimiehen (ja lopuksi muidenkin) kanssa. 

Seuraavalla kerralla itse haluan edelleen kokeilla niin että maalimiehet on valmiina eikä haamuja tms, koska viime kerralla Safir työskenteli niin hyvin itsenäisesti. Täytyy vaan valita piilot alustan mukaan. Tai sitten joku maalimies voi olla näkölähtö ja menee jonnekin vaikealle alustalle. Mutta se on sitten alusta- eikä etsimisharjoitus niinkään. Vähän sama kun olin nyt ajatellut portaat, että olisi ollut alustaharjoitus. 

Sunday, 12 May 2013

Toko-koe ja pyrtsirauniot


Aika: 12.5.2013
Paikka: Kellokoski, hiekkakenttä
Järjestäjä: Koirakerho heiluhännät ry
Tuomari: Jari Salokanto
Luokka: Avoin
Tulos: 141,5p - AVO2
Sijoitus: ?/ 6

Osasuoritukset:

1. Paikkamakuu 5
2. Seuraaminen taluttimetta 7
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6,5
4. Luoksetulo 6
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 6
6. Noutaminen 8,5
7. Kauko-ohjaus 8,5
8. Estehyppy 10
9. Kokonaisvaikutus 7


Tässä VIDEO Hyppy jäi videolta, mutta se olikin ihan hyvä. 

Omat kommentit ja treenitarpeen arviointi:

1. Paikkamakuu 5
Nousi TAAS vikan minuutin aikana istumaan. En tiedä oliko tähän "syytä". Joku varmasti Ronjan mielestä. Viereinen koira oli ainakin ihan ok vaikkakin iso taas. Jouduttiin odottamaan kehässä varmaan 5 minuuttia kun yksi koira puuttui rivistä, mut Ronja oli suht ok kun aloitettiin. Kaikki voi vaikuttaa.

2. Seuraaminen taluttimetta 7

Vähän vaihtelevaa, mahtui joukkoon niin hyviä kuin huonojakin pätkiä. Vähän haisteli, irtaantui juoksun jälkeen niin ettei ollut käännöksessä mukana.

3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6,5

Jouduin antamaan tuplakäskyn. 

4. Luoksetulo 6
Ei pysähtynyt paitsi ihan liian myöhään.

5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 6
Pysähtyi suht ok, vähän hitaasti, tuomari tulkitsi mun käden kaksoiskäskyksi. Vissiin jossain kohtaa jotain paikalla teputtamista olin kuulevinani että tuomari sanoi.

6. Noutaminen 8,5
"hieman hermostunut" - no oli joo :) Pompun kautta perusasentoon ja ääntelikin ainakin jossain kohtaa. Itse nouto oli hyvä, toi lähelle nätisti ja innokkaasti.

7. Kauko-ohjaus 8,5
Häiriintyi takaviistossa edestakaisin pyöräilevistä lapsista ihan kunnolla ja pää pysyi sivuun kääntyneenä pitkään joka välissä. Jouduin odottamaan niin pitkään kuin uskalsin, ennen kuin annoin käskyn. Toinen istu-käsky meni ohi ja jouduin antamaan tuplan. Itse vaihdot oli ok.

8. Estehyppy 10
Hyvä.

9. Kokonaisvaikutelma 7
Tuomari kommentoi liikkeiden välissä ja lopuksi. Oli melko tiukka noin yleisesti arvosteluissaan.


Oltiin ekoja ja oli vain yksi paikallaolo-ryhmä, joten virittely-aikaa ei juuri ollut - taaskaan. Muutenkin huonosti valmistauduin. Käänteinen liikejärjestys joten hypystä aloitettiin. Lisäksi

Rauniot

Tokokokeesta sitten suoraan raunioille pyrtsien kanssa päivää viettämään. Oli oikein kiva päivä. Safir sai talloa radan alkuun meidän kanssa ja Ronjan otin sitten ekalle vuorolle. Nyt kirjoittelen jälkikäteen niin enpä tietysti muista varsinkaan Ronjan treenin piiloja. Ekalla kierroksella sillä oli 3 maalimiestä ja muistaakseni kaikilla ilmaisu. Tokalla kierroksella vain yksi tornissa ilman ilmaisua. 

Safirin ekalla kierroksella se yllätti mut totaalisesti. Se oli heti sitä mieltä, että kyllä tietää tämän homman. Eka mm oli vasemmalla kivilohkarekasalla ja Safir työsti sen ihan itse niin että minä jäin seisomaan kuin nalli kalliolle. Toka oli betoniputkessa ja senkin löysi hienosti. Kolmas ja neljäs oli yhtäaikaa piilossa ja oli tarkoitus mennä kasalta etsimään ensin, mutta Safir sai hajun kasan alta tunnelista ja kävi sitten hakemassa eka neljännen. Taaskaan en yhtään auttanut, vaikka olin varautunut siihen että ryömin tunneliin sen kanssa. :) Vika oli sitten se kasa, sinne mentiin kyllä yhdessä kun nuo kasat on vielä haasteellista alustaa Safirille. Tokalla kierroksella Safir sai tehdä jonkun yhden kivan, jota en muista mikä se oli, mutta hyvin meni sekin. 

Friday, 2 November 2012

Raunio-treenit

Hyvä kirjoitella jälkikäteen kun enhän mä enää mitään muista. Safir oli ainakin alkuun tallailemassa radalla kun siirreltiin tynnyreitä yms koetta varten. Reipas pikkupoika.

Ronjan treeni meni hyvin - sen muistan! Taisi olla niin, että kaikilla maalimiehillä oli irtorullat mutta vain yhdeltä Ronja toi irtorullan - muilla käytti kiintsikkaa (norski). 3 piiloa, mutta enpä muista enää mitkä. Maalimiehet oli valmiiksi paikoillaan kaikki ja Ronja sai työstää koko alueen, joka oli käytössä.

Saturday, 20 October 2012

Pyrtsit valloittivat rauniot

Oltiin pyrtsiporukalla tänään raunioilla ja paljon (n. 15 koiraa) meitä olikin paikalla eli pitkät treenit, mutta sitäkin mielenkiintoisemmat. Kyllähän noita pyrtsejä jaksaisi katsella vaikka vielä pidempäänkin :D

Ronjalle oli heti alkuun 3 maalimiestä, jotka kaikki kiintorullalla ihan yksinkertaisuuden vuoksi. 1. leikkimökissä, 2. pysty-betonirenkaassa, jossa maan tasalla reikä ja 3. "häkissä", jossa maastopeite päällä (uusi piilo Ronjalle).

Kahdella ekalla nosti rullan hyvin, ekalla ainakin sai kyllä hakea toistamiseen sen, kun tiputti. Kolmosella pyöri piiloa jonkun aikaa ja tuli munkin luona käymään ennen kuin otti rullan suuhunsa. Selvästi vaikeampi, kun ummessa, mutta onneks ei tajunnut mennä peitteen läpi, kun ois jääny kiinni siihen takaisintullessa.

Celolle tehtiin yksi etsintä Claudian kanssa, joka oli Celolle tuttu. Muu ihmislauma sai jäädä sivuun. Suunnitelma toimi hienosti ja oli aivan innoissaan kun pääsi etsimään Claudian. Vauhtia riitti ja kävi kauempanakin tarkastamassa - vaikkei Celolla ole juuri lainkaan etsimis-kokemusta, niin hyvin sillä oli mielessä mun mielestä, että mitä oli tekemässä (näkölähtö). Lopuksi sai hengailla ja tutustua ihmisiin oman mielensä mukaan.

Safir pääsi myös raunioille tapaamaan ihmisiä ja katsastamaan paikkaa päivänvalossa. Jounista Safir sai myös leikkikaverin (ja Boden lelusta). Pikku-poika oli innoissaan ja virtaa riitti sen jälkeen, kun oli nukkunut autossa jo monta tuntia.

Friday, 19 October 2012

tokoa ja rauniotreenit

Käytiin tokoilemassa tuossa lähikentällä, kun halusin pennun mukaan ja siihen asti jaksoin kantaa boksin.
Ronjan kanssa tehtiin vähän koemainen treeni - joka katkesi takiaisiin heti alkuunsa, joten aloitettiin alusta.

Seuraaminen, liikkeestä maahan, luoksetulon pysymisvaihe, liikkeestä seisominen tehtiin kaikki putkeen. Noudosta jouduin korjaamaan kun heitin huonosti ja sitten Ronja vielä varasti hakemaan kapulan. Kaukot kun koitettiin siihen putkeen tarkoituksella vielä niin eipä noussut. Eli jo tällainen treeni saa esiin meidän piilossa olevan ongelman!  Että eipä tarttis kokeeseen mennä..

Sit tehtiin kaukoja erikseen ja hyvin meni taas. Stoppi ei mennyt hyvin edes erikseen - blaah..

Pentu sai lopuksi leikkiä kentällä vähän ja olikin ihan innoissaan.

Illalla oli vielä rauniotreenit. Tarkoitus oli ottaa eka ja vika irtorullilla ja keskimmäisellä kiintsikka (norski) kun kaivosta ois ollu paha saada irtoa. Eka leikkimökki ja otti oman rullansa hienosti eikä tainnut irtoa ees huomata. Toi tosi hyvin mulle, joten mikäpäs siinä. Toka oli kaivossa, senkin otti hyvin ja nähdäkseni myös toi hyvin (pimeää niin en ihan varma missä kohtaa pudotti). Kolmas tornin roskiksessa - sieltä otti irtorullan joka putos rappusilla - tuli melkein mun luo ja tajus että rulla jäi ja lähti hakemaan uuden, jonka toi loistavasti niin että sain sen käteen asti!  Kaikin puolin onnistunut treeni kerrankin.

Pentu sai tulla tervehtimään ihmisiä ja syömään herkku-murusia.

Friday, 5 October 2012

Rauniotreenit

Vesisade ja märkä maa, joten halusin suht helpon, kivan treenin Ronjalle.

Piiloina oli roskis (vähän raollaan?), maakaivo ja se yks piilo avona, mikä kerran tuotti hankaluuksia ja paineistumista (hajut tulee rei'istä eri puolella mistä ei pääse piiloon). Eläinkokeet jatkuivat ja nyt taas otin norski-rullan käyttöön ja testasin sitä pysyykö se yhtään paremmin suussa. Ja ei se pysy! Taas sai pariin kertaan sitten hakea rullaa varsinkin maakaivolla, kun tiputti liian aikaisin. Ja sitten kun tulee lähelle niin kääntyy kyllä kannoillaan niin nopeasti, että mulla ei ois toivoakaan kytkeä näyttöliinaan. Nytkin oli namit kädessä valmiina et oisin palkannu rullan tuonnista, mut ei kerinny. Jep, eli sitä tekniikkaa oisko syytä treenata. Mut mielentila Ronjalla oli hyvä eikä turhautunu (ainakaan pahasti) vaikka joutu moneen kertaan hakemaan rullaa. Irrota olis voinu vähän paremmin. Irtosi kyllä, mutta varsinkin jossain kohtaa sellaista edestakaisin sahaamista mun luo, mikä nyt ei edesauta etsintää varmastikaan.

Enkä tiedä kumman rullan seuraavaksi kaulaan laitan - ehkä otankin vaan irtorullat ;)


Friday, 21 September 2012

Tekniikkaharjoituksia

Elikäs nyt sitten oli vuorossa sitä tekniikkaa rullan kanssa. Puhtaasti ilmaisuharjoituksia siis Ronjalle raunioilla. Tuonteja eri kohdista etukasaa ja lopuksi pysty-betonirenkaista ilmaisua. Ja ruotsalaisen rullan kanssa.

Kotona tein irto-ruotsalaisen kanssa harjoituksia, joissa Ronja sai tuoda rullaa sohvan kautta, sängyn alta ryömien, peiton läpi tunkeutumalla - käteen asti. Pääsääntöisesti nämä harjoitukset meni tosi kivasti - noudonomaisesti istui luovutuksessa ja malttoi odottaakin. Tämä ei ihan tällaisenaan kuitenkaan nyt siirtynyt raunioille ja vaikka alkuun olin määrittänyt oman "kriteerini" niin ilmeisesti se oli sitten kuitenkin liian tiukka ja säätämiseksi meni sitten radalla. Joiltain maalimiehiltä joutui hakemaan rullan useampaan kertaan - yllätykseksi kasan takana tasaisella olevalta maalimieheltä lähtiessä rulla putosi melkein heti suusta pois - vielä siinä tasaisella ollessa - itse olin kasalla. Kolmannella toi hyvin.

Betonirenkaat oli vaikeita ja tarvitsi käden roikkumaan avuksi - se auttoi heti. Ekan maalimiehen menon renkaaseen näki, mutta lähti silti etsimään kauempaa - joko haju kulkeutui tai sitten ei vaan "halunnut tietää" missä mm oli, koska oli vaikea ilmaista. Kaikki on mahdollista.

Irtorullaa, norskia, lisää tekniikkaa????

Tehtiin me vähän muutakin tänään - pääasiassa tosin vaan lenkkeiltiin, mutta sivussa treenailin vapaana ollessa kaukokäskyjä (istu, maahan ja kokeilin "pysy"). Liikkeestä aina kääntyy ja ottaa askeleen pari muhun päin, mutta en usko että pahasti sekottaa kaukoja -on kuitenkin melko eri kuin "viralliset kaukot".

Thursday, 20 September 2012

Syystreeni-masennus

Aamupäivällä tokoiltiin lähikentällä molempien kanssa. Ronja sai tehdä ohjattua (siis mikä ohjattu - ikinä kuullutkaan??), vähän tunnaria, stoppia, kaukoja ja seuraamista. Seuraamista oli pakko ottaa loppuun, että saatiin jotain mikä onnistuu.. ja sitten talloin melkein neidin varpaille peruutuksessa!

Ohjatuissa Ronjan oli vaikea muistaa mitä piti tehdä - palattava pari askelta taaksepäin. Tuntui unohtuvan vähintään se kapulan kohta ihan täysin - Ronja juoksi vaan ohi ja kovasti etsi kapulaa - sitten saattoi ajautua väärälle kapulalle vaikka keskikapulan otin jo alkuun pois. Tehtiin vain vasenta puolta tällä kertaa, kun en jaksanut jäädä hinkkaamaan enää toisenkin puolen kanssa. Ohjattu piti olla kuitenkin ihan sellainen sivuhomma tänään.
Tunnarin olemassaolon muistin kerrankin itse, joten sitä halusin tehdä kun vielä on nurmea. Ensin toi kasasta vaan ekan mikä silmiin sattui. Toisella kertaa haki kasasta kapulan ja otti suuhun sen, mutta melkein samantien sylkäisi sen pois, kun nenään sattui ilmeisesti sopivasti se "oman" haju. Vau! Ja tähän olisi voinut lopettaa, mutta pakko oli jatkaa, jotta sai lisää epäonnistumisia... niinpä niin.. Eli lopulta palasin vain oman piilotukseen.
Stoppi - siis ei - mä tarvitsen jonkun suunnitelman nyt sen opettamiseen, koska multa loppuu keinot. Namin heittäminen - mikä on ainoa toimiva tällä hetkellä - on tyhmää, koska ne lentää huonosti ja pitäisi olla vähintään lihapullan kokoinen, jotta olisi varmempi "tarkkuus" (ja jos joku tässä kohtaa ihmettelee, että miksen käytä sitten lihapullaa, niin pitää muistaa, että tuon 9-kiloisen koiran kohdalla muutama lihapulla vastaa jo ateriaa ja noita toistoja pitäisi saada paljon).  Lelulla taas ei toimi niin hyvin -tai toimii silloin kun pallo lentää vaan taakse, mutta en pääse siitä eteenpäin. Eli se siitä stopista!
Kaukoissa ei ollut valittamista - en tehnyt paljoa toistoja, pääasiassa palkkasin ekasta noususta eri välimatkoilta. Oon huomannut, että Ronja jää jostain syystä helposti kiinni mun vasempaan käteen - samalta vaikutti kokeessakin - nyt koitin sitten antaakin istumaan merkin vasemmalla kädellä, eikä kertaakaan ollut noudattamatta merkkiä. Voihan olla ettei mitään tekemistä asian kanssa, mutta testaamisen arvoista. Jos näin on, niin pitää sitten miettiä käsimerkit uusiksi.
Seurata Ronja sentään osaa - ainakin treeneissä! Koitin harjoitella vähän askeleita -siis itseni takia lähinnä ja muutenkin tehdä monipuolista seuraamista, joka olisi mielenkiintoista Ronjan mielestä.

Celo kävi melkoisilla kierroksilla ja tarjoili maahanmenoa ja istumista itsekseen yms. Ei ihan sellainen mielentila, missä oppisi kovin paljoa, kun ei malttanut kuunnella. Otti ohikulkijoista häiriötä, joten voi olla että paikkana ei paras mahdollinen Celolle. Tehtiin luoksetuloja ja seuraamista vähän kuitenkin. Celo joutui myös odottamaan melko pitkään ja kiihtyi Ronjan katsomisesta, joten sekin varmasti vaikutti.

Illalla Espoon raunioille Ronjan kanssa. Kouluttajaksi saimme Gabi Tuomen, jonka lisäksi meitä oli 4 Vantaalaista koirakkoa. Ronjan kanssa ollaan Espoossa oltu viimeksi n. vuosi sitten ja rataa on muutettu tässä välillä.
Ronjalle suunniteltiin 2 umpparia/puoliumpparia ja 1 avopiilo. Lisäksi aloitettiin treeni yhdellä rullantuonnilla radan ulkopuolella. Rulla putoaa ihan liian aiikaisin, mutta en halunnut vieraalla radalla paneutua siihen enempää, joten hyväksyin ilmaisut, jotka muutenkin oli jo hankalia. Ekasta maalimiehestä Ronja sai hajun melkein heti, mutta työsti sitä pitkään ja jättikin sen, joten luulin ettei ollutkaan sitten hajulla. Lopulta paikallisti hajun, mutta ilmaisu oli vaikea, kun otti kyllä rullan suuhun, mutta piilolta olisi pitänyt hypätä n. ½ metriä ylöspäin rulla suussa. Itse totesin heti, että juu -se ei ehkä pysty siihen.. Näin jälkeenpäin ajateltuna -siis miten niin ei pysty??? Hyppynoudossa ei ole mitään hankaluuksia. Toki eri tilanne kun paikaltaan ponnistettava, mutta eipä tuo rullakaan paina paljon 100 grammaa enempää. Menin lähemmäs ja lopulta Ronja kuitenkin loikkasi sieltä rulla suussa vaikka olisin hyväksynyt vain sen että tuo sen siihen reunalle. Mutta treenilistalle tämäkin siis.
Toka piilo oli helpompi niin etsinnän kuin ilmaisunkin suhteen. Kolmannelle Ronja juoksi melkein suoraan ja saikin suorapalkan.

Pitäisi tehdä ihan rullatekniikka-harjoituksia taas vaihteeksi. Kokeilla vielä ehkä norskiakin, kumpi pysyy suussa paremmin - kumpi helpompi ottaa suuhun hankalilla piiloilla ja saisko norskin säädettyä paremmaksi.

Mutta joo, otsikkoon viitaten itsellä on tän päiväisen jälkeen sellainen olo, että nyt tarttis oikeesti tehdä jotain mitä Ronja osaa. Ehkäpä ilmoitan sen agi-kisoihin. Tosin sinnekin saa mennä ilman muo, koska mä taas voin sekoilla siellä niin paljon. Mikään ei oo hyvä! :D Pikainen katsaus kisakalenteriin kertoo, että seuraava mahdollisuus kisata on oikeastaan omat kisat 6.10., jolloin meillä on Sirken toko-koulutus. Tosin ei ne välttämättä sulje pois toisiaan.

Sunday, 9 September 2012

Monitoimitreenipäivä

Kolmatta päivää raunioille.. No ei se haittaa, kun nyt on pidetty vaan hauskaa siellä. Tänään Riikka-Marian, Alfonson ja 8-viikkoisen hoffi-pennun kanssa suuntasimme sinne ihan vaan totuttamaan pentua paikkaan. Kaikki koirat saivat kulkea ensin vapaasti raunioilla - isommat näyttivät mallia pienelle (joka tosin kohta on jo  yksi niistä isommista!). Lopuksi isot saivat tehdä yhden etsinnän. Ronja suorapalkalla ilman rullaa edes kaulassa, mutta R-M ei huomannut Ronjan tuloa pressukela-piilolle (tai Ronja ei selkeästi käynyt siinä mistä olisi voinut päästä palkkaamaan), joten ihmeissään juoksi sitten minua kohti ja taas takaisin piilolle - yritti ottaa raukka rullaakin suuhunsa, mutta kun sitä ei ollut! Ei siis etsintöjä enää ilman rullaa, vaikka kuinka olisi tarkoitus tehdä suorapalkkaa :) 

Raunioitten jälkeen suunnattiin Niinan kanssa Ojankoon. Ronja sai eka tehdä pari telinettä ja pöydät (joissa sähläsi alkuun ja taisi hämmentyä kun joku oli siirtänyt pöytiä lähemmäs toisiaan). Lopuksi meni kuitenkin hyvin. Toko-kentän puolella ei tehty kuin vähän noutoja vieraalla kapulalla (meni nekin hyvin) ja kaukoja liikkuroidusti. Ronja teki elämänsä hienoimmat kaukot, ei ottanut häiriötä liikkurista, ei liikkunut paikaltaan ja totteli jokaista käskyä juuri niinkuin pitikin.  (Ja sitten tyhmänä menin myöhemmin yrittämään niitä uudelleen.) 

Jatkettiin treenejä vielä pyrtsi-treenien merkeissä. Paikalla meitä oli 4: Kati ja Vissa, Teija ja Furi sekä Päivi ja Skip+ tietysti Ronja. Niin kuin yritin väittää, etten tekisi Ronjan kanssa tänään agia, mutta houkutus oli liian suuri, joten pitihän meidän vähän tehdä. Pieni ratapätkä ilman kontakteja. Ronja meinasi vähän varastella - kiinnitetäänpä huomiota siihen jatkossa. Agin jälkeen vuorossa oli tokoa. Aloitettiin paikkamakuulla, jossa ei moittimista. Olin ehkä reilun minuutin piilossa. Lisäksi Ronja sai suorittaa paikkamakuutehtävää sen aikaa, kun kävin tekemässä muille rivissä olijoille luoksepäästävyyttä. Nätisti odotti.  
Ronjan vuorolla tehtiin vähän ruutuun lähetystä lelu-avulla, merkkiä ja ruudun paikkaa läheltä. Ei mitään loistavaa, mutta ihan ok-tasoa. Niin ja sitten niitä kaukoja - nyt otti häiriötä sivulla olevasta liikkurista, eikä muutenkaan mennyt ihan nappiin. Oma moka, miksi uusia jotain hyvin mennyttä. 

En nyt edes muista tehtiinkö muuta. Mulla oli vielä tottis-kettis-treenien veto, mutta Ronja sai lähteä pyrtsiporukan mukana lenkille, ettei tarvinnut kököttää aidassa kiinni. Ronjan osalta treenit oli treenattu - tosin Ronjan palattua otin sen vielä Domukselle henkilöryhmän häiriökoiraksi. Celo oli viikonlopun paimentamassa ja saapui illalla väsyneenä kotiin eli ei siksi ollut muuten päivän riennoissa mukana. Nyt on kotona kaksi hyvin väsynyttä koiraa.


Kuvaaja & © Teija Sonni-Kautto

Kuvaaja & © Teija Sonni-Kautto

Saturday, 8 September 2012

Tokoa ja raunioita

Tänään kokoonnuimme tehis- B-ryhmän kanssa ensimmäisen kerran treenaamaan koirien kanssa. Paikkamakuuksi sai kelvata ryhmäposeeraus-kuva, jossa olikin ihan tarpeeksi haastetta Ronjalle. Hienosti suoriutui siitä kyllä. Todistusaineistoa odotellaan.. Ja tässä sitä tuleekin (muokattu 9.9.)


Kuvaaja &© Juuso Kuparinen. Yksi koira puuttuu kuvasta.
Kuvaaja &© Juuso Kuparinen. Yksi koirakko puuttuu kuvasta.

Ronjan treeniosuuden aloitin liikkuroidulla AVO-hypyllä ihan vain nähdäkseni missä mennään ja tarvitseeko sitä treenata ennen ensi viikon koetta miten paljon. Ihan hyvin meni, pari kertaa voisi treenata jotta istuminen vahvistuu. Nyt ei osunut lautaan, vaikka joutui taas ihan läheltä takaisin ponnistamaan. Ääntely oli erittäin voimakasta verrattuna "normaaliin". Johtuiko pitkästä odottelusta vai mistä, sitä en tiedä. Yritin "purkaa painetta" Pian ehdottamalla tavalla, eli annoin Ronjan ennen meidän vuoroa peuhata hetken pallon kanssa viereisellä kentällä. Hypyn jälkeen tehtiin stoppia - tai ainakin yritettiin. Ei oikein toiminut se mitä tehtiin ja itsekään en tiennyt tarpeeksi hyvin mitä edes yritin. Eli takapalkalla niin, että avustaja palkkasi sinne. Muiden kommentteja lainausmerkeissä: "Erottiko Ronja oikean suorituksen väärästä?" - ei varmaan, koska en sitä riittävän hyvin kertonut. Joku malli saatava siihen, mitä tehdään kun Ronja ei pysähtynyt eikä palkkaa ole tulossa. Nyt palkkautui varmasti jo avustajan ja rasian luokse juoksemisesta. "Vaihtelevampia treenejä - välimatka, kokonainen liike tai osa siitä". "Miten toimisi suullisella käskyllä" - no sitä sitten kokeiltiin ja tuntui jopa että reagoi siihen paremmin. Myöhemmin juteltiin asiasta vielä Niinan kanssa, joka oli sitä mieltä, että sekä käsimerkki että suullinen treeneissä ainakin tässä vaiheessa. Sää vaihtui ukkosen, sateen ja auringon välillä 5 minuutin välein, niin ei jääty tekemään itseksemmekään muuta, kuten olin suunnitellut. No huomenna uusi päivä ja uudet treenit :)


Kuvaaja & © Juuso Kuparinen

Mentiin iltapäivällä vielä Niinan kanssa kahdestaan raunioille tekemään ihan vaan jotain kivaa. Ronjalle ensin pari ilmaisuharjoitusta ihan näkyvillä, sitten kun ne toimi niin kokeiltiin se eilinen rengaskasa tosin ilman kantta - mutta kasa on niin korkea, että ronjalla ei ole toivoa sinne nähdä - haju tietysti tulee eri tavalla. Ronja näki, kun Niina meni piiloon, mutta ainakin "mukamas" kadotti Niinan ja joutui etsimään hänet uudelleen. Ensin vähän mietti ja tuli ilman rullaa, sitten meni heti tapansa mukaan uudelleen piilolle, pohti lisää ja yritti kurottaa ylös asti, laskeutui ja muutaman askeleen päässä tasamaalla otti rullan suuhunsa ja toi sen. 

Koska tämä onnistui, niin viimeisen halusin olevan ihan vaan kivaa etsintää ja suorapalkka. En tiennyt itsekään mihin Niina meni paitsi suuntaa-antavasti, joten Ronja sai työstää piilon ihan rauhassa. Tällä kertaa työskenteli omana itsenään, irtosi normaalisti ja löysi piilon hyvin. Lopuksi jättikehut ja leikkipä pallonkin kanssa ihan kunnolla, vaikka lelut on ollut hetken kokonaan pois raunioilta, kun ei Ronjaa ne ole siellä juuri kiinnostaneet. Rullantuonneista se huomioitava seikka, että pudotti ne nyt taas vähän turhan aikaisin - voisi tehdä rullantuonteja ihan tasaisella teknistä harjoittelua. Voi johtua ruotsalaisesta rullasta tai jostain muuusta. 


Kuvaaja &© Juuso Kuparinen





Friday, 7 September 2012

Koepaikka peruttu

Minulta voitte sitten kaikki kysyä, kuinka tehdään laukausvarmasta koirasta paukuista paineistuva. Tähän osaan valitettavasti vastata, toivottavasti joskus vielä osaan myös vastata siihen, miten se varmuus saadaan takaisin.  Ei siis lokakuun raunio-kokeeseen. Ei tänä vuonna - voi olla ettei ensi vuonnakaan, mutta katsotaan sitä sitten kun sen aika on. Nyt on nollattava tilanne laukausten suhteen ja lähdettävä ihan alusta rakentamaan sitä varmuutta. Eihän tämä ihan uusi juttu ole, mutta nyt viime ja tämän kertaisissa rauniotreeneissä tilanne on vain pahentunut. Nyt ollaan siinä pisteessä, että Ronja ei tule nyt enää osallistumaan treeneihin, joissa ammutaan - edes autosta käsin. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa - sitä täytyy pohtia. 
Toki olen aiemminkin jo miettinyt, että Ronjasta ei luultavasti koskaan tule häly-koiraa, pelkään itse sen verran paljon tuon selän puolesta, kun Ronja ei itse kuitenkaan varo kovin paljoa vaan saattaa hyppiä pahoista paikoista, liukastella jne. Toisaalta ei sitä nyt kokonaan voi pois sulkea, koska osa hälytyksistä kuitenkin tapahtuu maastoissa, jotka olisivat ihan ok ja esim taajamaetsintähän sopisi oikein hyvin. Mutta hälytyksiin ei pääse ilman kokeita ja kokeita ei pääse läpi ilman laukauksia... 

Tämän illan treeniin sitten. Olin ajanut auton kauemmas, jonne ajattelin ettei Ronja enää kuullut laukauksia, joita muille koirille ammuttiin 9 millisellä, kun tiekin oli auton lähellä. Tarkoitus oli ampua 6 millisellä Ronjalle sen ollessa palkalla. Hakiessani Ronjaa autosta, se kuitenkin näytti sen verran rauhattomalta/stressaantuneelta jne, että peruin laukausten osuuden kokonaan. En tiedä johtuiko käytös viime viikkoisesta, jolloin Ronja oli yhdistänyt radalta kuuluvat laukaukset autoon, eikä olisi halunnut enää mennä autoon lainkaan (Olin laittamassa sitä autoon laukausten kuuluessa radalta) vai oliko se ehkä kuitenkin kuullut jotain autoon. Joka tapauksessa Ronjalla vaikutti tänään olevan hyvin ristiriitainen suhtautuminen koko rataan ennen vuoroamme - sen normaali innokkuus sekottui epävarmuuteen ja jopa pelokkuutteen sen kuullessa edellisen koiran haukuntaa radalta. Halusin, että Ronja ei enää saa lisäkokemuksia siitä, että radalla voisi tapahtua mitään epämiellyttävää. Ronjan täytyy työskennellessään voida tuntea olevansa turvassa. 

Teimme alkuun ilmaisuharjoituksen portin ulkopuolella ja jatkoimme sitten radalle. Ronja oli tässä kohtaa innoissaan, eikä näyttänyt enää epävarmuutta tai muutakaan. Radalla kolisteltiin hieman ja Ronja reagoi selvästi tähän eikä uskaltanut liikkua siihen suuntaan. Pyysin Hennaa (kolinan lähdettä) juttelemaan Ronjalle, jolloin Ronja meni hänen luokseen. Samalla lopetettiin kolina kokonaan. Kolinan päätyttyä Ronja sai nopeasti hajun ensimmäisestä maalimiehestä ja ilmaisi sen. Tiputti rullan vähän turhan aikaisin, mutta en halunnut puuttua siihen. 
Seuraava maalimies oli hankalampi - hän oli rengaskasassa savuavan tulen lähellä. Ronjan oli vaikea paikallistaa hajua ja selvästi epäröi liikkua savua kohti. Lopulta kun Ronja paikallisti hajun lähteen, se ei sitä kuitenkaan ilmaissut ja päädyimme suorapalkkaan, koska uskon sen olleen tällä kertaa liian vaikea paikka ilmaisulle. Koko etsinnän ajan Ronja haki poikkeuksellisen paljon tukea minulta eikä meinannut irrota lainkaan ja tämä jatkui myös viimeisen maalimiehen kohdalla. Viimeinen ilmaisu oli myös hankala, vaikka paikka oli ihan helppo. Ronja otti rullan, mutta pudotti sen eikä hakenut sitä uudelleen niin kuin yleensä vaan hämmentyi ja yritti vain kertoa minulle katseellaan ja liikkeillään missä maalimies on. Lopulta ilmaisu kuitenkin onnistui niin että sen hyväksyin. Treenin päätteeksi paljon kehuja Ronjalle kaikilta ihmisiltä, niin ainakin Ronja lähti hyvillä mielin radalta. Samaa en voi sanoa itsestäni, mutta yritin sitä olla Ronjaan siirtämättä. 

Yritin etsiä jotain raunio-kuvaa tähän, mutta päätinkin laittaa mielen piristykseksi pari ihan muuta kuvaa Ronjasta.  Nämä on otettu kesällä Yyterin koirarannalla. Kukin voi päätellä itse, että kumpi kuva oli ennen ja kumpi jälkeen ;)








Thursday, 3 November 2011

rauniot 3.11.

Meitä oli vaihteeksi taas tosi monta treeneissä - Petra, Riikka-Maria ja minä. Mutta saatiin kuitenkin ihan kivat treenit aikaiseksi. 


Otin Ronjalle yksitellen 3 piiloa. Ekaksi torni suorapalkalla, sitten kasan allaoleva tunneli ilmaisulla ja vikaksi roskis ilmaisulla. 


Tornin Ronja työsti tosi hienosti, itse lähti kiipeämään sinne. Tunneli oli hankalampi ilmaisun takia. Otti heti rullan, mutten edes nähnyt sitä kun oli pudottanut sen. Näin Ronjasta, kun tajusi että rulla oli pudonnut ja meinasi ottaa sen, muttei kuitenkaan voinut. Yritti sitten hakea sen uudelleen monta kertaa, mutta aina pudotti sen melkein heti. Lopulta onnistui tuoda sen minulle. Roskis oli tarkoitus olla umpipiilona, mutta Ronja tunki itsensä sisään. Lähti tuomaan rullaa hyvin, mutta vähän turhan aikaisin pudotti ja lähetin hakemaan uudelleen. Sitten toi hyvin. Treenin jälkeen Ronja oli iloinen ja leikki pallolla. Takiaisia oli taas turkissa tai jotain muuta, se varmaan vaikutti ilmaisuihin ja työskentelyyn. 

Sunday, 23 October 2011

Rauniotreenit Tampereella 23.10. + Ojanko-treeniä

Päästiin tänään treenaamaan Tampereelle Heidin ja Riikka-Marian kanssa. Lisäksi paikalla oli 3 Tamperelaista. (savut)


Ekalla kierroksella Ronjalle otettiin 2 maalimiestä. En tiennyt piiloja. Palkka tuli vain vikalta maalimieheltä. 


Ronja vähän kyllästyi odottamaan kun pölistiin niin kauan, mutta luvan saatuaan lähti kyllä hyvin töihin. (Oma etsintäsuunnitelma unohtui heti) 


Ensimmäinen maalimies löytyi melko nopeasti kasan alta.  Ilmaisu muuten hyvä, mutta pudotti rullan vähän turhan aikaisin. 


Toinen mm oli pystyssä betonirenkaassa, jossa oli rakoja kuitenkin alempanakin. Eli oli hankala - mutta kuitenkin mahdollinen. Jonkin aikaa Ronja mietti piilolla, pyöri ja hyöri, mutta lopulta otti rullan suuhunsa ja toi sen hyvin. Lisäksi tässä oli tarttunut joku oksa karvoihin, joka tuotti hankaluuksia.. 


Otettiin Ronjalle vielä pikainen toinen kierros, eli yksi näkölähtö. Jännä, että kun mm oli hävinnyt niin hetsauksesta huolimatta Ronja tuli tarkistamaan, että tulenko minäkin, eikä lähtenyt yksin työstämään loppuun asti. Ilmaisu hyvä - rullan oli ottanut suuhunsa heti, mutta pudotti sen niin etten sitä edes nähnyt. Kävi kuitenkin uudelleen ottamassa sen maalimiehen luona ja toi sitten hyvin.


Kaikenkaikkiaan jäi treeneistä hyvä mieli ja jos nämä nyt ovat vikat treenit ennen koetta niin ihan ok näin :)


Kotimatkan päätteeksi mentiin käymään Ojangossa vielä Riikka-Marian kanssa. Tein pöydät 2 kertaa ja paikkamakuun ja istumisen Sannan ja Kaisun kanssa. Paikkamakuu (lyhyt matka 2 min) meni hyvin. Istuminen sen sijaan ei taas onnistunut vaan lähti pari kertaa paikaltaan. 


Pöydät meni tosi kivasti. (oik+etu+vas) Ensin palkkasin ekalle ja vikalle, tokalla kertaa vain vikalle. 

Thursday, 20 October 2011

Rauniotreenit 20.10.

Tänään oltiin treeneissä ihan omalla radalla, mutta vieraalla porukalla, kun vuoromme oli annettu Espoolaisille.


Otin Ronjan ekana, koska se oli ainoa rullakoira, ja pimeys tuo tähän omat haasteensa. 


Eka mm oli näkölähtö suorapalkalle ja ammuttiin lähetyksessä. Ronja ei reagoinut ampumiseen lainkaan, jatkoi vaan eteenpäin täysiä, mutta kohta kääntyi kuitenkin ja sain pyytää uudelleen etsimään. Sieltä kulman takaa se mm sitten löytyi.


Toinen mm oli laatikkohässäkässä (umpipiilon omainen) tornin alla. Ronja työsti hajua jonkin aikaa ja kävi ylhäällä tornissakin ennen kuin paikallisti piilon. Ilmaisu oli vähän hankala, mutta lopulta kuitenkin otti rullan ja toi sen hyvin. 


Siitä jatkettiin toiselle puolelle rataa, jossa viimeinen mm oli maakaivossa. Ronja teki töitä ihan mukavasti ja löysi piilon melko helposti. Rullankin otti hyvin, mutta pudotti sen vähän liian aikaisin - palasi sitten piilolle ja yritti tunkeutua kaivoon ennen kuin otti rullan uudelleen. Tällä kertaa toi sen hyvin. 


Lopuksi Ronja vielä leikki vieraan maalimiehen kanssa palloleikkiä :) Ai niin - taas oli extra-häiriötä, kun VPK:laiset olivat paloauton kanssa paikalla. Tosin "vain" kiipeilivät talon katolle. Kaikenkaikkiaan jäi ihan hyvä fiilis treeneistä :)



Wednesday, 12 October 2011

Rauniot 12.10.

Mentiin tänään aamulla raunioille Mirvan, Ninan, Marjan (bokseri) ja Riikka-Marian kanssa. 


Oli kerrankin kuiva ilma, joten halusin tehdä ilmaisupainoitteisen treenin Ronjan kanssa ja harjoitella niitä hankalia ylhäältä päin ilmaisuja. 


Otettiin siis alkuun muutamalla eri piilolla ylhäältä päin ilmaisuja (yht. ehkä 10 rullantuontia) ja lopuksi yksi etsintä, jolla ammuttiin. Ilmaisut meni vähän vaihtelevasti. Jos apuna oli ensin irtorulla maassa, sujui kiintorullan ottaminenkin helpommin. Mutta kun vaikeutettiin, niin ettei ollut lainkaan maassa rullaa niin yhden piilon työstäminen (betonirengas) oli tosi hankalaa. Rullan tuonnit oli melko hyviä siinä vaiheessa kun siis lähti tuomaan sitä. 


Etsintä oli ihan avopiilo suorapalkalla. Ronja reagoi ampumiseen (9mm) kääntymällä - palasi sitten takaisin maalimiehelle, mutta syödessäänkin säpsähti ampumista. Mirva syötteli siinä sitä vielä lisää ja ammuttiin lisää - sillä seurauksella, että loppupeleissä Ronja oli melko paineistunut laukauksista. Hmmmm..