ronja ja safir

ronja ja safir

Pages

Tuesday, 25 September 2012

Kettistä

Molemmat pääsi tuttujen lasten kanssa vähän kettistelemään. Juu ei ne esteet aina menny ihan just oikein päin, mutta onneksi Ronjan liikkeet ei pienestä rikki mene. Kaikilla oli hauskaa ja se oli pääasia.

Ja sai Ronja tehdä telineet lopuksi ihan "virallisesti" mun kanssa - ja hienosti meni. Pöydillä ois tarvinnut vähän enemmän malttia, mutta häiriötekijöitä oli kuitenkin ihan kiitettävästi.

Monday, 24 September 2012

Jatkoa eiliselle ruutu-treenille ja agilitya

Käytiin tuossa lähikentällä jatkamassa eilistä ruutu-treeniä. Ilman lelua, kun luulin että mulla ei ollut sellaista (ois ollu, mut myöhästä huomata se 5 tunnin päästä treeneistä). Eli namipalkalla. Alustan kanssa muuten hyvä, mutta ei silti meinaa jäädä odottamaan - sitä työstettiin. Pääasiassa tehtiin paikka-treeniä ihan läheltä, eri puolilta ruutua. Ronja oli kyllä nauhojen sisäpuolella melkein järjestäen, mutta hakeutui enemmän musta katsottuna oikeaan sivuun. Ja istui tai meni maahan!! Arveluttavaa palkata sitä noista asennoista, vaikka kriteerinä olikin paikka, ei asento. Lopuksi tehtiin ruoka-rasian kanssa kauempaa ja meni tosi hyvin. Kansi kun oli kiinni niin jäi odottamaankin aika hyvin ja sain jopa naksuteltua seisomisesta.
Ja vähänkö tuo otus kuumuu tuosta ruudun tekemisestä ->ääntä ja vielä enemmän ääntä - ja huonoja käytöstapoja! Hyppii vasten, meinaa repiä hihaa tai taskua, haukkuikin! Siis mun pieni suloinen rakas pörrökasa on itse röyhkimysten röyhkimys! Pitäiskö jotain käytöstapoja opettaa sille kenties??? Mut joo, mä en oikein tiedä mikä olis paras tapa reagoida sen ääntelyyn ja tuohon kaikkeen. Nyt vaan lähdin poispäin ääntelystä ja komensin röyhkeydestä (tosin kuunteliko kukaan, sitä en tiedä..). Periaatteessa voisin pistää Ronjan jäähylle, mut en haluais käyttää kiinni olemista rangaistuksena, kun Ronja kokee sen muutenkin jo riittävän negatiivisena enkä haluais näin olevan. Täytyy miettiä - mut näin ei voi jatkua, koska tuo vaan pahenee tällaisissa liikkeissä kuin ruutu. Osittain varmaan turhautumista, epävarmuutta, mitä lie.. mutta silti.

Celo sai myös tehdä ruutua -ei ole sitä ikinä tehnyt. Namin kanssa paikkaa läheltä. Meinasi eka mennä ihan haisteluksi, mutta sitten löytyi joku punainen lanka ja pystyttiin harjoittelemaan.

Illalla vielä vikat agilityn ulkotreenit. Oli vähän helpompi muistettava rata ja treeni menikin melko hyvin. Musta putki oli muillakin tökkinyt - Ronja meni ekan kerran sinne hyvin, mut tokalla kertaa ei meinannut mennä ollenkaan - jotain outoa siinä selkeesti oli. Mut pimeetä tietysti oli. Puomin ja keinun kontaktit oli ok. Keinun teki pari kertaa vähän turhan kovalla vauhdilla ihan päätyyn asti ja sitten kyllä odotti, että laskeutui. Raila sanoi, että tuo on paras tapa tehdä keinu, mutta Ronjan selän kanssa en tykkää, joten täytyy pysyä siinä jarruttamisessa.
Musta on aika jännä, että agilitya Ronja pystyy tekemään ihan hiljaa, odottamaan nätisti, ihan mitä vaan. Siellä se harvoin on kovin röyhkeä ainakaan. Ja kuitenkin järjellä ajatellen on kiihdyttävää jne. Mut ehkä se siellä purkautuu myös paremmin, kun tietää mitä tekee.

Sunday, 23 September 2012

Ruutua ja kettistä vesisateessa + vähän agia

Siinähän se jo tuli tämän päivän treenit otsikossa..  Eli ruutua tehtiin ensin Caritan kanssa - läheltä ruudun paikkaa eri tavoin. Merkkaamalla sanalla tai naksulla, antamalla itse hakea paikkaa, lelulla, namilla, näyttämällä. Kaikkea kokeiltiin ja kaikkea saadaan kokeilla jatkossakin, koska mikään ei ollut sellainen "jes tää toimii".

Kettis-telineet tehtiin myös kaikki ja perusasentoja lukuunottamatta (en niitä vaatinutkaan märässä) meni aika loistavasti. Pöydille oikein hyvä vauhti ja ohjattavuus. Eli siinä vaiheessa kun tulee se masennus, että ei me mitään osata, niin siirrytään hetkeksi peko-kentän puolelle tekemään kettistä ;) Sen Ronja osaa! Harmi vaan, ettei päästä kokeeseen sitä testaamaan.

Meinasi unohtuakin - Celo sai tehdä vähän agilitya. Sellaista hauskaa -putkeen irtoamisia, hyppyjä, lisää putkia, muutamat kepit. Ja Celokin oli taitava! Oikein hyvä vauhti ja ohjattavuus silläkin tällä kertaa.

Friday, 21 September 2012

Tekniikkaharjoituksia

Elikäs nyt sitten oli vuorossa sitä tekniikkaa rullan kanssa. Puhtaasti ilmaisuharjoituksia siis Ronjalle raunioilla. Tuonteja eri kohdista etukasaa ja lopuksi pysty-betonirenkaista ilmaisua. Ja ruotsalaisen rullan kanssa.

Kotona tein irto-ruotsalaisen kanssa harjoituksia, joissa Ronja sai tuoda rullaa sohvan kautta, sängyn alta ryömien, peiton läpi tunkeutumalla - käteen asti. Pääsääntöisesti nämä harjoitukset meni tosi kivasti - noudonomaisesti istui luovutuksessa ja malttoi odottaakin. Tämä ei ihan tällaisenaan kuitenkaan nyt siirtynyt raunioille ja vaikka alkuun olin määrittänyt oman "kriteerini" niin ilmeisesti se oli sitten kuitenkin liian tiukka ja säätämiseksi meni sitten radalla. Joiltain maalimiehiltä joutui hakemaan rullan useampaan kertaan - yllätykseksi kasan takana tasaisella olevalta maalimieheltä lähtiessä rulla putosi melkein heti suusta pois - vielä siinä tasaisella ollessa - itse olin kasalla. Kolmannella toi hyvin.

Betonirenkaat oli vaikeita ja tarvitsi käden roikkumaan avuksi - se auttoi heti. Ekan maalimiehen menon renkaaseen näki, mutta lähti silti etsimään kauempaa - joko haju kulkeutui tai sitten ei vaan "halunnut tietää" missä mm oli, koska oli vaikea ilmaista. Kaikki on mahdollista.

Irtorullaa, norskia, lisää tekniikkaa????

Tehtiin me vähän muutakin tänään - pääasiassa tosin vaan lenkkeiltiin, mutta sivussa treenailin vapaana ollessa kaukokäskyjä (istu, maahan ja kokeilin "pysy"). Liikkeestä aina kääntyy ja ottaa askeleen pari muhun päin, mutta en usko että pahasti sekottaa kaukoja -on kuitenkin melko eri kuin "viralliset kaukot".

Thursday, 20 September 2012

Syystreeni-masennus

Aamupäivällä tokoiltiin lähikentällä molempien kanssa. Ronja sai tehdä ohjattua (siis mikä ohjattu - ikinä kuullutkaan??), vähän tunnaria, stoppia, kaukoja ja seuraamista. Seuraamista oli pakko ottaa loppuun, että saatiin jotain mikä onnistuu.. ja sitten talloin melkein neidin varpaille peruutuksessa!

Ohjatuissa Ronjan oli vaikea muistaa mitä piti tehdä - palattava pari askelta taaksepäin. Tuntui unohtuvan vähintään se kapulan kohta ihan täysin - Ronja juoksi vaan ohi ja kovasti etsi kapulaa - sitten saattoi ajautua väärälle kapulalle vaikka keskikapulan otin jo alkuun pois. Tehtiin vain vasenta puolta tällä kertaa, kun en jaksanut jäädä hinkkaamaan enää toisenkin puolen kanssa. Ohjattu piti olla kuitenkin ihan sellainen sivuhomma tänään.
Tunnarin olemassaolon muistin kerrankin itse, joten sitä halusin tehdä kun vielä on nurmea. Ensin toi kasasta vaan ekan mikä silmiin sattui. Toisella kertaa haki kasasta kapulan ja otti suuhun sen, mutta melkein samantien sylkäisi sen pois, kun nenään sattui ilmeisesti sopivasti se "oman" haju. Vau! Ja tähän olisi voinut lopettaa, mutta pakko oli jatkaa, jotta sai lisää epäonnistumisia... niinpä niin.. Eli lopulta palasin vain oman piilotukseen.
Stoppi - siis ei - mä tarvitsen jonkun suunnitelman nyt sen opettamiseen, koska multa loppuu keinot. Namin heittäminen - mikä on ainoa toimiva tällä hetkellä - on tyhmää, koska ne lentää huonosti ja pitäisi olla vähintään lihapullan kokoinen, jotta olisi varmempi "tarkkuus" (ja jos joku tässä kohtaa ihmettelee, että miksen käytä sitten lihapullaa, niin pitää muistaa, että tuon 9-kiloisen koiran kohdalla muutama lihapulla vastaa jo ateriaa ja noita toistoja pitäisi saada paljon).  Lelulla taas ei toimi niin hyvin -tai toimii silloin kun pallo lentää vaan taakse, mutta en pääse siitä eteenpäin. Eli se siitä stopista!
Kaukoissa ei ollut valittamista - en tehnyt paljoa toistoja, pääasiassa palkkasin ekasta noususta eri välimatkoilta. Oon huomannut, että Ronja jää jostain syystä helposti kiinni mun vasempaan käteen - samalta vaikutti kokeessakin - nyt koitin sitten antaakin istumaan merkin vasemmalla kädellä, eikä kertaakaan ollut noudattamatta merkkiä. Voihan olla ettei mitään tekemistä asian kanssa, mutta testaamisen arvoista. Jos näin on, niin pitää sitten miettiä käsimerkit uusiksi.
Seurata Ronja sentään osaa - ainakin treeneissä! Koitin harjoitella vähän askeleita -siis itseni takia lähinnä ja muutenkin tehdä monipuolista seuraamista, joka olisi mielenkiintoista Ronjan mielestä.

Celo kävi melkoisilla kierroksilla ja tarjoili maahanmenoa ja istumista itsekseen yms. Ei ihan sellainen mielentila, missä oppisi kovin paljoa, kun ei malttanut kuunnella. Otti ohikulkijoista häiriötä, joten voi olla että paikkana ei paras mahdollinen Celolle. Tehtiin luoksetuloja ja seuraamista vähän kuitenkin. Celo joutui myös odottamaan melko pitkään ja kiihtyi Ronjan katsomisesta, joten sekin varmasti vaikutti.

Illalla Espoon raunioille Ronjan kanssa. Kouluttajaksi saimme Gabi Tuomen, jonka lisäksi meitä oli 4 Vantaalaista koirakkoa. Ronjan kanssa ollaan Espoossa oltu viimeksi n. vuosi sitten ja rataa on muutettu tässä välillä.
Ronjalle suunniteltiin 2 umpparia/puoliumpparia ja 1 avopiilo. Lisäksi aloitettiin treeni yhdellä rullantuonnilla radan ulkopuolella. Rulla putoaa ihan liian aiikaisin, mutta en halunnut vieraalla radalla paneutua siihen enempää, joten hyväksyin ilmaisut, jotka muutenkin oli jo hankalia. Ekasta maalimiehestä Ronja sai hajun melkein heti, mutta työsti sitä pitkään ja jättikin sen, joten luulin ettei ollutkaan sitten hajulla. Lopulta paikallisti hajun, mutta ilmaisu oli vaikea, kun otti kyllä rullan suuhun, mutta piilolta olisi pitänyt hypätä n. ½ metriä ylöspäin rulla suussa. Itse totesin heti, että juu -se ei ehkä pysty siihen.. Näin jälkeenpäin ajateltuna -siis miten niin ei pysty??? Hyppynoudossa ei ole mitään hankaluuksia. Toki eri tilanne kun paikaltaan ponnistettava, mutta eipä tuo rullakaan paina paljon 100 grammaa enempää. Menin lähemmäs ja lopulta Ronja kuitenkin loikkasi sieltä rulla suussa vaikka olisin hyväksynyt vain sen että tuo sen siihen reunalle. Mutta treenilistalle tämäkin siis.
Toka piilo oli helpompi niin etsinnän kuin ilmaisunkin suhteen. Kolmannelle Ronja juoksi melkein suoraan ja saikin suorapalkan.

Pitäisi tehdä ihan rullatekniikka-harjoituksia taas vaihteeksi. Kokeilla vielä ehkä norskiakin, kumpi pysyy suussa paremmin - kumpi helpompi ottaa suuhun hankalilla piiloilla ja saisko norskin säädettyä paremmaksi.

Mutta joo, otsikkoon viitaten itsellä on tän päiväisen jälkeen sellainen olo, että nyt tarttis oikeesti tehdä jotain mitä Ronja osaa. Ehkäpä ilmoitan sen agi-kisoihin. Tosin sinnekin saa mennä ilman muo, koska mä taas voin sekoilla siellä niin paljon. Mikään ei oo hyvä! :D Pikainen katsaus kisakalenteriin kertoo, että seuraava mahdollisuus kisata on oikeastaan omat kisat 6.10., jolloin meillä on Sirken toko-koulutus. Tosin ei ne välttämättä sulje pois toisiaan.

Tuesday, 18 September 2012

Viimeistä viedään

Eli tänään oli sitten vuorossa vikat Sannan ohjaamat tokotreenit tältä erää. Ja superkivaa taas olikin. Kuuntelu/temppurata-treenit teemana. Alkuun muutama pikkuharjoitus yksitellen. Esim. hyppy ja sieltä merkille lähetys, josta luoksetulo-maahanmeno. Tästä Ronja suoriutui yllättävän hyvin. Kapulan jättämisessäkään (heitto, käännös ja merkille lähetys) ei ollut vaikeuksia, mutta kapulanpitoharjoitus oli melko toivoton. Eli kotiläksyksi saatiin kapula suussa kaiken kivan tekemistä (nyt olisi ollut kaukot, seuraamista ja ruutuunmeno). Haasteellinen oli myös ketju, jossa ensin kapulan heitto hypyn taakse, ruutuun lähetys, sieltä kiertäminen, stoppi, luoksetulon loppuosa ja siitä hypyn yli kapulan haku. Ronja jotenkin hämääntyi tuossa hypyn kohdalla ja jäi vaan seisomaan hypyn eteen. Kaukot hypyn takana olikin mielenkiintoinen "temppu" - Ronjahan jää melkein kiinni hyppyyn istumaan, joten siitä maahanmeno luonnollisesti on hieman haasteellista. Ensimmäisestä maahan-käskystä Ronja katsoi muo vaan, että "anteeks mitä" - kun toistin käskyn, niin Ronja sitten kiltisti hieman peruuttaen kävi maate, jotta mahtui siihen. Seuraavat istu ja maahan oli jo helpommat.

Viimeiseksi oli vielä "kisa", jossa ohjaajakin sai liikkua vauhdikkaasti. Aloitus merkille lähetys, sieltä kutsu ja jäävät eri kohdissa, siitä pujottelua, jättö hypyn taakse ja hyppy kutsuna - eri merkille lähetys ja siitä ruutuun. Tässä Ronja lähti aluksi varsin vauhdikkaasti merkille - ja jatkoi sen ohi kaikkien pujottelutötsienkin ohi ja sieltä vauhdilla takaisin. Kävihän se näinkin.. Kaikenkaikkiaan Ronjalla oli varmasti hauskaa kaikki muut osat paitsi tuo kapulanpito, mikä ei ollut yhtään kivaa. Osittain syynä tähän yksinkertaisesti yleiset kapulanpitovaikeudet ja osaltaan varmaan myös se, ettei ollut edes omaa kapulaa mukana. Tosin veikkaanpa, että kun kokeillaan samaa omalla kapulalla niin ei se ole yhtään helpompaa.

Yritin "oikolukea" tätä kirjoittamaani tekstiä, mutta totesin sen olevan mahdotonta. Kukaan muu tuskin siis ymmärtää mitään sepustuksistani, mutta toivottavasti itseäni muistuttavana toimii ;)

Monday, 17 September 2012

Jäljet ja agia

Koirat saivat etsiä aamuruokansa sitten pellolta - varmaan osa jäi sinne, mutta eiköhän nuo riittävästi ruokaa saaneet kuitenkin ;) Tein siis jäljet molemmille. Tuuli vähän turhan paljon ja sekoitti varmaan vähän, mutta molemmat silti ihan ok. Lyhyehköt jäljet, ehkä n.50m. Namit joka jäljellä, Ronjalle pientä ässää alkupuolella. Tähän asti Ronjan jäljet on olleet suoria. Vähän haasteellinen tuo pelto pohjana, varsinkin Ronjan kohta oli märkää ja sellaista heinikkoa, että multa ei voinut saada mitään apuja ainakaan siihen, että missä jälki meni, kun en sitä itse tiennyt..
Ronjan oli vaikeampi löytää aloituskohta - Celolla meni helposti. Muutenkin Celo jäljesti aika hienosti. Ronja joutui enemmän hakemaan jälkeä matkan varrellakin, mutta tietysti tuo ässä teki siihen vähän haastetta. Tuuli ja taakse jääneet namit myös houkuttelivat kovasti.

Illalla oli Ronjan agi-treenit. Mielenkiintoinen rata, osa ihan simppeliä ja osa semmoista kiemuraa, että voi muisti-parkaani taas. Ja sitten piti vielä ensin käydä läpi mielikuvaharjoituksena ajanoton kanssa ja sen jälkeen kisanomaisesti. Black outteja lukuunottamatta meni hyvin eli toisin sanoen koira oli loistava kuten aina. Ei haitannut vesisadekkaan. Lopuksi vähän sitten treenailtiin niitä hankalampia kiemura-kohtia.


Sunday, 16 September 2012

Celo The Toko-koira

Kun Ronja oli jo huhkinut hommia alkupäivän, niin Celo pääsi tuuraamaan Ronjaa tottis-kettis -treeneihin. Siinä odotellessa ryhmäläisiä tehtiin tokoa hieman C:n kanssa ja herrahan oli varsin pätevä. Siis eihän sille kukaan virallisesti ole mitään liikkeitä opettanut, mutta aivan innoissaan teki kaikenlaista. Vähän seuraamista, jääviä, kaukoja, hyppyä, luoksetuloa.. Olen aiemminkin sanonut, että Celosta tulisi tosi hyvä toko-koira ja edelleen olen samaa mieltä. Ja huomattavasti vähemmillä kiemuroilla varmasti kuin mitä Ronjan kanssa. Tosin kuumuva tuo koira kyllä on, mutta toisaalta sieltä löytyy hyvä moottori.

Pitäisi kyllä säännöllisemmin ottaa Celo tekemään muutakin kuin vain agilitya, koska tykkää kuitenkin kovasti. Kettis-telineitäkin tehtiin, tosin varsin vauhdikkaasti eihän ihan niin justiinsa, mutta väliäkö sillä kun kivaa oli :)

Toko-koe


Aika: 16.9.2012
Paikka: Ojanko - hiekkakenttä
Järjestäjä: HSKH ry
Tuomari: Timo Pussinen
Luokka: Avoin
Tulos: 135p - AVO3
Sijoitus: /10

Osasuoritukset:
1. Paikkamakuu 10
2. Seuraaminen taluttimetta 8
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8
4. Luoksetulo 5
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
6. Noutaminen 8
7. Kauko-ohjaus 0
8. Estehyppy 8 
9. Kokonaisvaikutus 8

Omat kommentit ja treenitarpeen arviointi:

1. Paikkamakuu 10
Oli nätisti rivissä ja totteli hyvin kaikki käskyt. Piilosta en nähnyt oliko rauhaton, mutta ainakaan kukaan ei sanonut mitään ja pisteistä päätellen oli hyvin. 

2. Seuraaminen taluttimetta 8
Ekan täyskäännöksen kohdalla Ronja (muka) löysi tassustaan jotain häiritsevää ja jäi oikomaan karvoja - siinä sitten odotin hetken, että koira sai homman hoidettua ja sitten sain sen mukaankin. Tästä eteenpäin seuraaminen oli ihan hyvää, täyskäännöksissä voisi olla paremmin mukana (koira siis) ja ehkä itse voisin olla vähemmän hätäilevä. Perusasennotkin tuli tällä kertaa hyvin, eikä jäänyt siinä kohtaa jumittamaan. 

3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8
Vähän löyhä mukaantulo ja siitä hidas käskyn noudattaminen. Luulin jo hetken ettei menisi maahan. Treenatessa maahanmenot yleensä paljon paremmat eikä voinut syyttää edes märkää maata, kun aurinko paistoi lämpimästi. Joku karvahaituva häiritsi edelleen vähän. 

4. Luoksetulo 5
Olipas se matka loputtoman pitkältä tuntuva - jotenkin aina epäilyttää, että odottaako se nyt varmasti siellä, kun on selkä koiraan päin. Mutta odottihan se ihan nätisti toki :) Annoin kaksi suullista stoppi-käskyä, mutta Ronja pysähtyi vasta siihen parin metrin päähän. Annoin ekankin käskyn vähän turhan myöhään ilmeisesti. Jotenkin se stoppi nyt pitäisi saada loksahtamaan Ronjan aivoissa kohdilleen.. ;) Jatketaan treenejä ja koitetaan keksiä siihen jotakin. 

5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Seuraamisosuus olisi voinut olla parempaa, ilmeisesti pysähtyi ihan ok, eikä ainakaan liikkunut sen jälkeen kun minä Ronjan näin. Jännä, että meidän superhaasteellisesta liikkeestä on tullut yksi parhaimmista monessa kokeessa. 

6. Noutaminen 8
Liikkeen alku meni suunnitellusti (odota-valmis-heitto). Ronja otti katsekontaktin ja päästin hakemaan. Innokas kapulalle meno, vähän hätäinen nosto, mutta samalla innolla toi loppuun asti ja odotti nätisti, kunnes sai luvan irrottaa. Tähän asti siis täydellinen liike. Siitä perusasentoon tulo olikin vaikeampi ja jäi miettimään jotain kai matkalle ja tuli lopulta vinoon. Tästä kaiketi nuo pari pistettä pois. Eipä olla noutoa kokonaisena koskaan kai treenattukaan - hups.. ehkä olisi syytä treenata ainakin myös tuota loppuosaa. Mutta kokonaisuutena ehkä tän päivän "helmi" (paikkamakuun lisäksi), koska noudossa meillä on kuitenkin haastensa ollut.

7. Kauko-ohjaus 0
Ei noussut ekalla, ei tokalla eikä kolmannella - eikä seuraavankaan istumaannousun yhteydessä, joka kyllä oli jo ihan arvattavaa. Koetilanteessa ehkä vielä vaikeampi ja kun nyt on treenatessakin välillä ollut tuota "jumittamista". Jatketaan treenejä.. 

8. Estehyppy 8
Pitkä siirtyminen hypylle ja hyppy itsessään sai aikaan ääntelyä - myös liikkeen aikana, joka muuten meni ihan ok. Varmasti vaikutti myös se, että oli jo monta liikettä takana. Vähän oli sellainen "ei keskittyvä Ronja" ja hetken jo ehdin luulla, ettei noudata hyppy-käskyä. 

9. Kokonaisvaikutus 8
Pisteet lähti ääntelystä tuon hypyn aikana ja liikkeiden välissä. Muuten tuomarin mielestä ihan hyvän näköistä menoa. (En muista mitä sanoja käytti, mutta sanoma oli suunnilleen tuo.) Tällä kertaa ei ollut mitään suurempia yllätyksiä itselle kokeessa - Ronjan keskitasoa oleva suoritus kokonaisuudessaan. Vähän meinasi hävittää kontaktin muutaman liikkeen kohdalla, mutta lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen vaikka parannettavaa on paljon. Tämä oli kuitenkin meidän ensimmäinen suunniteltu AVO-koe. 

Saturday, 15 September 2012

Heinolan näyttely

Piiiiitkä päivä.. Mutta ei satanut! Ja saatiin toinen serti Ronjalle.. ja nähtiin paljon tuttuja ja kasvattaja jne.. Eli kyllä tällaisen päivän kerran vuodessa jaksaa ;)

Ronjalle päivä otti aika koville, kun oli paljon koiria ympärillä, mutta hienosti jaksoi kuitenkin. Vähän heräsi henkiin, kun käytiin sivussa tekemässä tokoa. Tosin maa oli niin mielenkiintoisesti hajustettu, että häiritsi vähän. Noutoa oli jostain syystä vaikea tehdä, kapulassakin oli jotain vikaa??? - muu meni ok. Kaukot oli melko hienoja. Ja se stoppi sitten - no se nyt ei ole kunnossa, siitä ei pääse mihinkään.

Erholtzin Kati otti kuvia näyttelyssä, joten ehkäpä saan tännekin jonkun kuvan jossain kohtaa..

Saija Juutilaisen arvostelu Ronjasta: 5,5 v kaunis tasapainoinen narttu, jolla erinomaiset mittasuhteet. Kaunis-ilmeinen nartun pää, riittävästi leveyttä kallossa. Hyvä purenta, pigmentti ja korvat. Hieno pitkä rintakehä. Hyvät kulmaukset ja käpälät, takana kaksoiskannukset. Hieno karvanlaatu. Hienot liikkeet, joissa oikea ulottuvuus. Upea luonne.

Juu on tuossa kehuja kerrakseen - hieno koira joka tapauksessa :D

Kuvaaja & © Kati Erholz

Friday, 14 September 2012

Kokeeseen valmistautumista (toko)

Käytiin Ojangossa treenailemassa kaikki liikkeet läpi ja vähän muuta. Tehtiin sillain "puolittain koemaisesti", mutta palkkasin satunnaisesti alussa tai lopussa tai jossain kohtaa. Paikkamakuuta ei tehty.

Alkuun Ronja sai käydä purkamassa energiaansa pallon kanssa pk-kentän puolella, tehtiin siellä hyppy muutamaan kertaan ja pari noutoa. Hypyssä meinasi ensin jäädä seisomaan, mutta toisesta kerrasta eteenpäin kaikki hypyt oli ok. Noudossa toi ihan vinoon ekan, tein vähän pitoharjoitusta  mikä ei oikein toiminut kovin hyvin. Palautus kuitenkin parani.

Sitten tultiin toko-kentän puolelle "kokeeseen". Kuvitteellinen kehäänmeno ja siitä seuraaminen. Koitin välttyä ääntelyiltä, yritin kieltää siitä, mutta nyt oli taas hieman äänekkäämpää. Ei pahasti, mutta turhan paljon. Tämä siis liikkeiden alussa tai ennen alkamista. Seuraaminen liikkeenä oli hyvä, samoin liikkeestä maahanmeno ja seisominen. Luoksetulo ei arvatenkaan ihan mennyt nappiin, valui melko pahasti tuplakäskylläkin. En ole varma mistä kohtaa katsotaan läpijuoksuksi. En tässä kohtaa jäänyt sitä hinkkaamaan vaan tein loput liikkeet eli noudon, kaukot ja hypyn. Nouto oli ihan hyvä, samoin hyppy. Kaukoja en tehnyt koemaisesti vaan palkkasin ensin pelkästä noususta, seuraavalla kertaa kehut noususta ja maahanmenosta ja palkka toisesta noususta. Viimeisellä kertaa kaikki vaihdot ja palkka viimeisestä maahanmenosta. Totteli kaikkia käskyjä, toisen kerran kohdalla toisesta noususta otti sen pienen etenemän, mutta muutoin ok.

Lopuksi yritin treenata taas sitä stoppia, suullisella ja käsimerkillä, lelulla, namilla - kaikkea taas testailin. Muutama hyvä stoppi tuli, mutta ei niin, että siltä osin olisin yhtään luottavaisin mielin. Mutta eipä se maailma kaadu yhteen läpijuoksuun.

Huomenna mennään Heinolaan näyttelyyn, johon ei kyllä sitten olla valmistauduttu. Vähän olen yrittänyt siistiä korvia ja turkkia, mutta eiköhän mene kehään melko naturellina, kun ei ole ketään sellaista siistimässä, jolla olisi silmää siihen hommaan. Käväistään kehässä ja sitten tehdään tokoa häiriössä, näinhän se varmaan menee ;) Hyppyä siellä ei ole - siksi oli käytävä tänään Ojangossa treenailemassa ennemmin kuin tuossa lähikentällä. (Ikään kuin se Ojanko sitten olisi niin kovin kaukana..)

Wednesday, 12 September 2012

Ei treeni-päivä

Jep, ihan tosi. Ei treenejä tänään. Ainakaan siinä varsinaisessa mielessä. Vähän vaan tehtiin kaukoja ja stoppia lenkillä. Ilmeisesti Ronjalle yön aikana oli taas valjennut, että mitä ne kaukot olivatkaan, tosin se temppuili nyt vähän maahanmenon kanssa. Täytyy siis palkata tasapuolisesti molempia, ettei mennä ojasta allikkoon! Ronja ei muuten piippaa yhtään lenkillä kun tokoillaan.. ainakaan tänään...

Kaukoja tein sillain "epävirallisesti" kutsuen ja koitin pysäyttää mahdollisimman nopeasti. Teki muutaman tosi hienon ja sit oli sellaisia valumisia taas.. mut käytin suullista käskyä tai molempia. En tosiaan tiedä vielä mitä kokeessa teen.. Mut onhan tässä vieläkin sitä aikaa :)

Muutoin oli vaan sellainen seurustelu-päivä. Kaveri oli käymässä ja molemmat nelijalkaiset saivat kaipaamansa huomiota. Illalla sai todeta, että pimeys on taas tullut ja pimeydestä voi tulla vaikka mitä pelottavaa ja kaikki hahmot on ihan erilaisia. No ehkä tähän taas totutaan. Tämä koskee siis pääasiassa C:tä, mutta Ronjankin oli vaikea ohittaa koirat, jotka jäivät pimeydessä tienreunaan.

Tuesday, 11 September 2012

Tokavikat tiistai-treenit

Teemana oli koemainen treeni. Alkuun 3min avo-paikkamakuu, jossa Ronja oli rauhallisesti.

Oman vuoron treeniksi olin suunnitellut noudon, seuraamisen ja kaukot -tässä järjestyksessä. Palkkaus oli suunniteltu vähän eri tavalla, mutta käytännössä palkkasin noudon alusta ja sitten uusitun noudon lopussa ja kaukoissa sitten jälleen toisin kuin suunniteltu, kun menikin treenaamiseksi. Ennen omaa vuoroa Ronja sai juosta pallon kanssa viereisellä kentällä ja sen jälkeen tehtiin pari noutoharjoitusta täysin äänettömästi.

Koemaisen treenin noudon halusin aloittaa niin, että liikkuri tuo kapulan ja käskyttää alun, mutta palkkasinkin pelkästä odottamisesta ja siitä ettei piipannut. Sitten tehtiin perään kokonainen liike, jossa sitten tiputti kapulan mun jalkoihin liikkurin käsky-sanasta. Tähän ja kaukoihin liittyen päivittelin hieman noita meidän tavoitteita ja mitä pitää treenata, joten en toista niitä tänne enää.

Seuraaminen tehtiin niin, etten lainkaan kuunnellut liikkuria -tai siis totellut. Oli muuten yllättävän vaikeaa. Vähän kiirehtimiseksi meni ja sitten ajauduttiin kentän kulmaan, missä Ronja jäi haistelemaan vähän. Muuten ihan hyvää, vähän olisi paremmin saanut olla mukana joissain käännöksissä, mutta ehkä mä en antanut Ronjalle edes mahdollisuutta siihen kovin hyvin.

Kaukojen aloitus meni pieleen jo siinä että Ronja ennakoi maahanmenon. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt ottaa uusiksi, mutta kun oli muka "koemainen treeni" pöh. No sitten liikkuri ei sanonut ajoissa että "matka riittää" ja jouduin tulemaan takaisinpäin kun muuten olisi ollut meille liian pitkä matka. Ensimmäisen vaihdon teki ok, samoin maahanmeno, mutta sitten ei enää noussutkaan istumaan - ei sitten millään. Paitsi ihan läheltä. Tehtiin väliin pari harjoitusta ihan läheltä ja sitten koitettiin taas oikealta matkalta - ei noussut ensimmäisellä. Lopulta saatiin vähän lähemmältä sitten joku onnistuminen, mihin voitiin lopettaa. Treenin jälkeen tein kettistelineet (juu siis Ronja oli se joka teki - en minä) ja sen jälkeen kokeilin kaukoja uudelleen. Vaikutti tosiaan lähinnä siltä, ettei Ronja ikinä olisi moisista kuullutkaan. Maahan kun mennään niin siellä pysytään. No jälleen saatiin joku onnistuminenkin, takapalkalla ei tehnyt yhtään mitään. Jospas rakennetaan koko liike uudelleen... Sitä mietin, että ehkä "maa" käskyni on liian lähellä maahan-käskyä (josta ei saa hievahtaa) ja vieläpä olen käyttänyt tuota sellaisena "epävirallisena" maassaolo-käskynä, kun pitää odotella jne.
Niin ja tietysti se oli meillä ryömimisen apunakin, joten kotona sitten kun kokeiltiin sisällä niin tarjosi hienoa ryömimistä johonkin väliin - voi apua sentään! Sisällä testailin suullisia käskyjä ja ne toimi aika hyvin, tosin eteni helpommin kuin yhdistetyllä käskyllä. Pelkät käsimerkit taas oli jotain tosi outoa, kaukaa niihin ei reagoitu mitenkään ja läheltä Ronja näytti lähinnä siltä, että "selvennätkö vähän mitä siinä huidot, haluatko kierimistä vai mitä". Eli juu, tiedetään taas mitä treenataan tän päivän jälkeen.

Monday, 10 September 2012

Agilitya

Tänään vuorossa "vain" agilitya. Ensin Celon kanssa kera Raila ja Whimsy, sitten ohjatut treenit Ronjan kanssa.

Celon kanssa tehtiin pientä ratapätkää ja kokeiltiin taas pitkästä aikaa keinua, kun oli avustajakin. Hienosti meni keinu, varovaisesti, mutta hyvin. Muutaman kerran jälkeen myös ilman avustajaa.
Treeneissä oli sitten Jänesniemeltä rataa. Ronja oli aika taitava, vaikka ohjaaja taas kerran unohteli rataa jne. Tosin siitä en tykännyt, että Ronjan piti kesken keppejä tarkistaa, että onko tuo vaalea kivi nakki.. Ja samoin yhdessä kohtaa putken jälkeen oli "ihan takuulla namia -ainakin ollut" ja se piti tarkistaa myös.

Kun taas saisi ratapiirroksen tänne niin olisi paljon mukavampi, nyt on ihan turha yrittää selitellä mitään, kun ei siitä mitään tajua kuitenkaan. Päällejuoksuja muutamassa kohtaa, päällejuoksu+saksalainen sekä persjättöä keinulle. Kaikki toimi mitä itse osasin ohjata.


Sunday, 9 September 2012

Monitoimitreenipäivä

Kolmatta päivää raunioille.. No ei se haittaa, kun nyt on pidetty vaan hauskaa siellä. Tänään Riikka-Marian, Alfonson ja 8-viikkoisen hoffi-pennun kanssa suuntasimme sinne ihan vaan totuttamaan pentua paikkaan. Kaikki koirat saivat kulkea ensin vapaasti raunioilla - isommat näyttivät mallia pienelle (joka tosin kohta on jo  yksi niistä isommista!). Lopuksi isot saivat tehdä yhden etsinnän. Ronja suorapalkalla ilman rullaa edes kaulassa, mutta R-M ei huomannut Ronjan tuloa pressukela-piilolle (tai Ronja ei selkeästi käynyt siinä mistä olisi voinut päästä palkkaamaan), joten ihmeissään juoksi sitten minua kohti ja taas takaisin piilolle - yritti ottaa raukka rullaakin suuhunsa, mutta kun sitä ei ollut! Ei siis etsintöjä enää ilman rullaa, vaikka kuinka olisi tarkoitus tehdä suorapalkkaa :) 

Raunioitten jälkeen suunnattiin Niinan kanssa Ojankoon. Ronja sai eka tehdä pari telinettä ja pöydät (joissa sähläsi alkuun ja taisi hämmentyä kun joku oli siirtänyt pöytiä lähemmäs toisiaan). Lopuksi meni kuitenkin hyvin. Toko-kentän puolella ei tehty kuin vähän noutoja vieraalla kapulalla (meni nekin hyvin) ja kaukoja liikkuroidusti. Ronja teki elämänsä hienoimmat kaukot, ei ottanut häiriötä liikkurista, ei liikkunut paikaltaan ja totteli jokaista käskyä juuri niinkuin pitikin.  (Ja sitten tyhmänä menin myöhemmin yrittämään niitä uudelleen.) 

Jatkettiin treenejä vielä pyrtsi-treenien merkeissä. Paikalla meitä oli 4: Kati ja Vissa, Teija ja Furi sekä Päivi ja Skip+ tietysti Ronja. Niin kuin yritin väittää, etten tekisi Ronjan kanssa tänään agia, mutta houkutus oli liian suuri, joten pitihän meidän vähän tehdä. Pieni ratapätkä ilman kontakteja. Ronja meinasi vähän varastella - kiinnitetäänpä huomiota siihen jatkossa. Agin jälkeen vuorossa oli tokoa. Aloitettiin paikkamakuulla, jossa ei moittimista. Olin ehkä reilun minuutin piilossa. Lisäksi Ronja sai suorittaa paikkamakuutehtävää sen aikaa, kun kävin tekemässä muille rivissä olijoille luoksepäästävyyttä. Nätisti odotti.  
Ronjan vuorolla tehtiin vähän ruutuun lähetystä lelu-avulla, merkkiä ja ruudun paikkaa läheltä. Ei mitään loistavaa, mutta ihan ok-tasoa. Niin ja sitten niitä kaukoja - nyt otti häiriötä sivulla olevasta liikkurista, eikä muutenkaan mennyt ihan nappiin. Oma moka, miksi uusia jotain hyvin mennyttä. 

En nyt edes muista tehtiinkö muuta. Mulla oli vielä tottis-kettis-treenien veto, mutta Ronja sai lähteä pyrtsiporukan mukana lenkille, ettei tarvinnut kököttää aidassa kiinni. Ronjan osalta treenit oli treenattu - tosin Ronjan palattua otin sen vielä Domukselle henkilöryhmän häiriökoiraksi. Celo oli viikonlopun paimentamassa ja saapui illalla väsyneenä kotiin eli ei siksi ollut muuten päivän riennoissa mukana. Nyt on kotona kaksi hyvin väsynyttä koiraa.


Kuvaaja & © Teija Sonni-Kautto

Kuvaaja & © Teija Sonni-Kautto

Saturday, 8 September 2012

Tokoa ja raunioita

Tänään kokoonnuimme tehis- B-ryhmän kanssa ensimmäisen kerran treenaamaan koirien kanssa. Paikkamakuuksi sai kelvata ryhmäposeeraus-kuva, jossa olikin ihan tarpeeksi haastetta Ronjalle. Hienosti suoriutui siitä kyllä. Todistusaineistoa odotellaan.. Ja tässä sitä tuleekin (muokattu 9.9.)


Kuvaaja &© Juuso Kuparinen. Yksi koira puuttuu kuvasta.
Kuvaaja &© Juuso Kuparinen. Yksi koirakko puuttuu kuvasta.

Ronjan treeniosuuden aloitin liikkuroidulla AVO-hypyllä ihan vain nähdäkseni missä mennään ja tarvitseeko sitä treenata ennen ensi viikon koetta miten paljon. Ihan hyvin meni, pari kertaa voisi treenata jotta istuminen vahvistuu. Nyt ei osunut lautaan, vaikka joutui taas ihan läheltä takaisin ponnistamaan. Ääntely oli erittäin voimakasta verrattuna "normaaliin". Johtuiko pitkästä odottelusta vai mistä, sitä en tiedä. Yritin "purkaa painetta" Pian ehdottamalla tavalla, eli annoin Ronjan ennen meidän vuoroa peuhata hetken pallon kanssa viereisellä kentällä. Hypyn jälkeen tehtiin stoppia - tai ainakin yritettiin. Ei oikein toiminut se mitä tehtiin ja itsekään en tiennyt tarpeeksi hyvin mitä edes yritin. Eli takapalkalla niin, että avustaja palkkasi sinne. Muiden kommentteja lainausmerkeissä: "Erottiko Ronja oikean suorituksen väärästä?" - ei varmaan, koska en sitä riittävän hyvin kertonut. Joku malli saatava siihen, mitä tehdään kun Ronja ei pysähtynyt eikä palkkaa ole tulossa. Nyt palkkautui varmasti jo avustajan ja rasian luokse juoksemisesta. "Vaihtelevampia treenejä - välimatka, kokonainen liike tai osa siitä". "Miten toimisi suullisella käskyllä" - no sitä sitten kokeiltiin ja tuntui jopa että reagoi siihen paremmin. Myöhemmin juteltiin asiasta vielä Niinan kanssa, joka oli sitä mieltä, että sekä käsimerkki että suullinen treeneissä ainakin tässä vaiheessa. Sää vaihtui ukkosen, sateen ja auringon välillä 5 minuutin välein, niin ei jääty tekemään itseksemmekään muuta, kuten olin suunnitellut. No huomenna uusi päivä ja uudet treenit :)


Kuvaaja & © Juuso Kuparinen

Mentiin iltapäivällä vielä Niinan kanssa kahdestaan raunioille tekemään ihan vaan jotain kivaa. Ronjalle ensin pari ilmaisuharjoitusta ihan näkyvillä, sitten kun ne toimi niin kokeiltiin se eilinen rengaskasa tosin ilman kantta - mutta kasa on niin korkea, että ronjalla ei ole toivoa sinne nähdä - haju tietysti tulee eri tavalla. Ronja näki, kun Niina meni piiloon, mutta ainakin "mukamas" kadotti Niinan ja joutui etsimään hänet uudelleen. Ensin vähän mietti ja tuli ilman rullaa, sitten meni heti tapansa mukaan uudelleen piilolle, pohti lisää ja yritti kurottaa ylös asti, laskeutui ja muutaman askeleen päässä tasamaalla otti rullan suuhunsa ja toi sen. 

Koska tämä onnistui, niin viimeisen halusin olevan ihan vaan kivaa etsintää ja suorapalkka. En tiennyt itsekään mihin Niina meni paitsi suuntaa-antavasti, joten Ronja sai työstää piilon ihan rauhassa. Tällä kertaa työskenteli omana itsenään, irtosi normaalisti ja löysi piilon hyvin. Lopuksi jättikehut ja leikkipä pallonkin kanssa ihan kunnolla, vaikka lelut on ollut hetken kokonaan pois raunioilta, kun ei Ronjaa ne ole siellä juuri kiinnostaneet. Rullantuonneista se huomioitava seikka, että pudotti ne nyt taas vähän turhan aikaisin - voisi tehdä rullantuonteja ihan tasaisella teknistä harjoittelua. Voi johtua ruotsalaisesta rullasta tai jostain muuusta. 


Kuvaaja &© Juuso Kuparinen





Friday, 7 September 2012

Koepaikka peruttu

Minulta voitte sitten kaikki kysyä, kuinka tehdään laukausvarmasta koirasta paukuista paineistuva. Tähän osaan valitettavasti vastata, toivottavasti joskus vielä osaan myös vastata siihen, miten se varmuus saadaan takaisin.  Ei siis lokakuun raunio-kokeeseen. Ei tänä vuonna - voi olla ettei ensi vuonnakaan, mutta katsotaan sitä sitten kun sen aika on. Nyt on nollattava tilanne laukausten suhteen ja lähdettävä ihan alusta rakentamaan sitä varmuutta. Eihän tämä ihan uusi juttu ole, mutta nyt viime ja tämän kertaisissa rauniotreeneissä tilanne on vain pahentunut. Nyt ollaan siinä pisteessä, että Ronja ei tule nyt enää osallistumaan treeneihin, joissa ammutaan - edes autosta käsin. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa - sitä täytyy pohtia. 
Toki olen aiemminkin jo miettinyt, että Ronjasta ei luultavasti koskaan tule häly-koiraa, pelkään itse sen verran paljon tuon selän puolesta, kun Ronja ei itse kuitenkaan varo kovin paljoa vaan saattaa hyppiä pahoista paikoista, liukastella jne. Toisaalta ei sitä nyt kokonaan voi pois sulkea, koska osa hälytyksistä kuitenkin tapahtuu maastoissa, jotka olisivat ihan ok ja esim taajamaetsintähän sopisi oikein hyvin. Mutta hälytyksiin ei pääse ilman kokeita ja kokeita ei pääse läpi ilman laukauksia... 

Tämän illan treeniin sitten. Olin ajanut auton kauemmas, jonne ajattelin ettei Ronja enää kuullut laukauksia, joita muille koirille ammuttiin 9 millisellä, kun tiekin oli auton lähellä. Tarkoitus oli ampua 6 millisellä Ronjalle sen ollessa palkalla. Hakiessani Ronjaa autosta, se kuitenkin näytti sen verran rauhattomalta/stressaantuneelta jne, että peruin laukausten osuuden kokonaan. En tiedä johtuiko käytös viime viikkoisesta, jolloin Ronja oli yhdistänyt radalta kuuluvat laukaukset autoon, eikä olisi halunnut enää mennä autoon lainkaan (Olin laittamassa sitä autoon laukausten kuuluessa radalta) vai oliko se ehkä kuitenkin kuullut jotain autoon. Joka tapauksessa Ronjalla vaikutti tänään olevan hyvin ristiriitainen suhtautuminen koko rataan ennen vuoroamme - sen normaali innokkuus sekottui epävarmuuteen ja jopa pelokkuutteen sen kuullessa edellisen koiran haukuntaa radalta. Halusin, että Ronja ei enää saa lisäkokemuksia siitä, että radalla voisi tapahtua mitään epämiellyttävää. Ronjan täytyy työskennellessään voida tuntea olevansa turvassa. 

Teimme alkuun ilmaisuharjoituksen portin ulkopuolella ja jatkoimme sitten radalle. Ronja oli tässä kohtaa innoissaan, eikä näyttänyt enää epävarmuutta tai muutakaan. Radalla kolisteltiin hieman ja Ronja reagoi selvästi tähän eikä uskaltanut liikkua siihen suuntaan. Pyysin Hennaa (kolinan lähdettä) juttelemaan Ronjalle, jolloin Ronja meni hänen luokseen. Samalla lopetettiin kolina kokonaan. Kolinan päätyttyä Ronja sai nopeasti hajun ensimmäisestä maalimiehestä ja ilmaisi sen. Tiputti rullan vähän turhan aikaisin, mutta en halunnut puuttua siihen. 
Seuraava maalimies oli hankalampi - hän oli rengaskasassa savuavan tulen lähellä. Ronjan oli vaikea paikallistaa hajua ja selvästi epäröi liikkua savua kohti. Lopulta kun Ronja paikallisti hajun lähteen, se ei sitä kuitenkaan ilmaissut ja päädyimme suorapalkkaan, koska uskon sen olleen tällä kertaa liian vaikea paikka ilmaisulle. Koko etsinnän ajan Ronja haki poikkeuksellisen paljon tukea minulta eikä meinannut irrota lainkaan ja tämä jatkui myös viimeisen maalimiehen kohdalla. Viimeinen ilmaisu oli myös hankala, vaikka paikka oli ihan helppo. Ronja otti rullan, mutta pudotti sen eikä hakenut sitä uudelleen niin kuin yleensä vaan hämmentyi ja yritti vain kertoa minulle katseellaan ja liikkeillään missä maalimies on. Lopulta ilmaisu kuitenkin onnistui niin että sen hyväksyin. Treenin päätteeksi paljon kehuja Ronjalle kaikilta ihmisiltä, niin ainakin Ronja lähti hyvillä mielin radalta. Samaa en voi sanoa itsestäni, mutta yritin sitä olla Ronjaan siirtämättä. 

Yritin etsiä jotain raunio-kuvaa tähän, mutta päätinkin laittaa mielen piristykseksi pari ihan muuta kuvaa Ronjasta.  Nämä on otettu kesällä Yyterin koirarannalla. Kukin voi päätellä itse, että kumpi kuva oli ennen ja kumpi jälkeen ;)








Thursday, 6 September 2012

Tokoilua kera punakuonot

Olipas ollut ikävä noita punaisia punakuonoja - Niinan tollereita Novaa ja Nemoa, jotka olivat olleet pitkällä lomalla. Nyt lähdettiin kuitenkin yhdessä lenkille ja poikettiin alkumatkasta tutulle toko-kentällemme. 

Nova kävi ihan kierroksilla ja haukkui, kun joutui odotusvuoroon ensimmäiseksi - tällä  kertaa onnistui yllyttämään myös Ronjan mukaan ja sain nähdän Ronjassa piirteitä, joita en todellakaan halua vahvistaa. Ei haukkuvaa tokokoiraa minulle, kiitos! Piippaukset ja muut ääntelyt ovat jo ihan tarpeeksi haasteellisia. Alku meni vähän säheltämiseksi kun oltiin niin kierroksilla, eikä ehkä ollut fiksuinta aloittaa paikkaistumisilla ja makuilla. Istuminen oli vaikeaa - taas se etuosa oli niin painava. Jonkun kerran istui jo ennen kuin ehdin kääntyä. Sain kuitenkin jonkun hyvän pätkän, jonka pystyin palkkaamaan ja siirryttiin paikkamakuuseen. Ronja vaikutti "erittäin skarpilta" ja sanoinkin Niinalle, etten ihmettelisi vaikka lähtisi sieltä. Ei lähtenyt kuitenkaan vaan makasi nätisti poikien välissä. Kovin pitkää ei tehty kuitenkaan eikä piiloa ollut saatavilla. 

Seuraamista tehtiin, joka oli ihan nättiä tänään - ainakin mun kriteereitten mukaan ihan ok.  Sivuaskeleita mun täytyy itse harjoitella - ja siinä tulee helposti ääntely mukaan. Ehkä pitäisi tehdä niitä ihan vaikka namin kanssa jonkun verran. Kyllähän Ronja periaatteessa ne osaa ainakin oikealle. Jäävät pääasiassa hyviä, istuminen on siinäkin vaikeaa kun se on "unohdettu", vaikka siitähän alunperin on aloitettu BH-kokeessa. Kaukoja meinattiin tehdä, mutta ei oikein hyviä, varmaan turhan innokas, joten päädyin tekemään ihan vaan tekniikkaa vähäsen.  Muuta ei taidettu tehdä, kun piti ottaa rauhallisesti eilisen hoidon jälkeen. Ronja vain ymmärsi sen siten, että tilaisuuden tullen täytyy juosta täysillä kenttä ympäri ja takaisin... Niinpä niin. 

Wednesday, 5 September 2012

Tokoilua ja osteopatiaa

Tänään lähdettiin Ronjan kanssa Helsinkiin, jossa vierähtikin lähes koko päivä. Tokoilemaankin päästiin. Aloitettiin ohjatun noudon osilla -ilman merkkiä taas, kun sitä ei tullut mukaan. Eli lähinnä vain tuonteja molemmilta puolilta. Haasteeksi saattaa tässä muodostua se, jos Ronja ei löydäkkään kapulaa vaan harhautuu etsimään sitä nenällään - jolloin voi päätyä keskikapulalle. Kerran kävi tänään sen suuntaista, että tätä vaihtoehtoa aloin miettimään - toki nyt sitä keskikapulaa ei ollut. Toisaalta ohjatun kapulathan ovat vieraan hajuisia, joten jos nenällään etsii minun hajua niin ei onnistu. Täytynee testata tämäkin jonkun toisen kapuloilla ja viemänä. 
Jääviä tehtiin myös -ne ok, seuraamista, joka ei ollut ihan parasta, ehkä vieraasta paikasta johtuen. Stoppia tein läheltä namin kanssa, se ok. Kiertäen ok myös, kun nami. 
Kaukoja treenailtiin myös vähäsen, siinä aina välillä tulee etenemä-ongelmaa tai sitä, ettei nousekkaan. Kuitenkin parantunut varsinkin tuo ensimmäiseen käskyyn reagointi. 
Tunnari-kapulaa piilotin nurtsiin ja olisin kaivannut häiriökapuloita, joita ei nyt ollut mukana. Etsi hyvin ja löysi. Paikkaistumista myös vähän kokeilin niin että kävin puskan takana piilossakin. On se vaan silti vaikeaa, kun välillä väkisin "tipahtaa" maahan. 

Ja sitten se itse syy, miksi Helsinkiin lähdettiin, eli Caritan antama osteopatia-hoito. Ronjasta oli aivan ihanaa nähdä Carita pitkästä aikaa, eikä millään voinut käsittää, että miten niin ei tultu vain suukottellua ja hössöttämistä varten. Rauhoittui se siitä kuitenkin sen verran, että Carita sai hoidettua. Lapojen takana jumitusta jonkin verran, mutta muuten ei mitään pahempaa. Täytyy muistaa jumppailla taas Ronjan kanssa ja etenkin tehdä niitä tokon vastaliikkeitä!! Jotenkin oli kai helpompaa, kun se oli rutiini joka tehtiin joka ilta tai jossain vaiheessa sitten joka toinen ilta. 


Tuesday, 4 September 2012

Tiistain tokoryhmän treenit

Tämän illan teemana oli hyppynoudon vinot palautukset, joka tulikin meille tarpeeseen. Olihan siitä ollut puhetta, että sellaistakin pitäisi treenata, mutta nyt vasta päästiin käytännön tasolle. Epäilin ehkä turhaan Ronjan taitoja - tai ei kait se taidoista kiinni ole.. Kunhan osaisin kertoa Ronjalle mitä haluan, niin kyllä se yleensä sen mukaan sitten toimii. Ongelma vaan on, että miten sen sitten itse osaan tehdä. 

Ronjalle on melko vierasta tuoda kapulaa niin, että kapula on minun ja Ronjan välissä, mutta kokeilin tätä kuitenkin. Kyllä se näinkin toimi, mutta varsinkin jos tein toistoja niin välillä Ronja sitten jäi vain istumaan sinne katsoen minua ilmeellä, että "tiedätkös nyt itsekään mitä haluat?" Tulenko luokse, hyppäänkö, siis mikä kapula??? Liian monta liikkuvaa osaa meille :D Eli harjoitellaan sitä. Paremmin toimi se, että heitin kapulan - pitäisi vain itse opetella heittämään sitten sopivan vinoja heittoja. Niin kuin Sanna sanoi - tämä on hauskaa treeniä, mitä voi tehdä kun ei muuta keksi. Pidetään se mielessä :) Ronja rakastaa hyppimistä - ja yllättäen nykyään myös noutamista, joten mikä onkaan parempi yhdistelmä kuin hyppynouto. Voisin hyödyntää sitä ehkä myös kapulan pitoharjoituksiin liittyen. Jos joku olisi mulle joitakin vuosia sitten sanonut, että Ronjasta tulee koira, joka mielellään hakee kapulan - jopa metallisen - niin olisin varmasti sanonut, että nyt on tainnut erehtyä koirasta. Koira, jota ei olisi minkään noutaminen - tai tuominen - olisi voinut vähempää kiinnostaa. Ehkä ainakin jotain ollaan tehty oikein - kiitos tästä ihanille ihmisille, jotka minua ovat matkan varrella opastaneet! Nyt olisi varmasti aika testailla myös niitä yököttäviä vieraiden koirien hajuisia, limaisia ja kuolaisia kapuloita, että voiko niihinkin jo nykyään koskea. Treenattavaa noutoliikkeissä kyllä riittää - palautus ja varmistus siitä, ettei varasta vaikka nykyisin meneekin jo paremmin. Veikkaan, että kokeessa on kuitenkin niin paljon kiihdyttävämpi tilanne, että varastaminen tapahtuu herkemmin.  

Lopuksi vuorossa oli 2 minuutin istuminen, joka skipattiin ja harjoiteltiin ihan vain sivussa sitä istumista. Tällä kertaa meni melko hyvin, ehkä parikymmentä sekunttia kerrallaan ja sitten kävin palkkaamassa. Viimeiseksi vielä minuutin paikkamakuu EVL-käskytyksellä. Se meni kokonaisuudessaan hyvin. 

Monday, 3 September 2012

Tavoitteita tokoon

Eikös tämä kohta vuodesta ole juuri se, milloin on hyvä pohtia vuoden tavoitteita.. No ainakin meille se saa nyt kelvata. Tosin kyllä mä niitä tavoitteita päässäni mietin tuossa vuoden alussakin ja eihän siitä nyt vielä pitkä aika ole :) Jos et ole toko-ihminen, niin tästä jutusta tulee varsin tylsä, joten kannattaa hypätä seuraavaan (mikäli sellainen tulee). Aion käydä läpi tavoitteemme A:sta Ö:hön vain ja ainoastaan TOKO-liikkeiden ja luokkien näkökulmasta. Tämä itseäni varten, koska huomaan usein jonkun liikkeen "unohtuneen" jonnekin, josta se pitää sitten herätellä henkiin. Saa nähdä saanko jonkunmoista treenisuunnitelma-hahmotelmaakin tähän juttuun vai teenkö sen ihan erikseen. 

Nythän suuntaamme kohti avoimen luokan koetta, mutta ajatuksenani on, että jos ja kun se 1-tulos sieltä jossain kohtaa tipahtaa, niin siirrymme siitä suoraan voittajaan, jos ei nyt ihan kamalasti takkuile voittaja-liikkeet siinä vaiheessa. Tai jos takkuilee niin ehkä pidämme koe-tauon ja keskitymme treenaamaan niitä liikkeitä kunnes ei enää takkua. Mutta katsotaan tilannetta uudelleen sitten kun sen aika on. Tulostavoitteenani on, että syyskauden aikana se 1-tulos saataisiin ja viimeistään sitten ensi vuoden puolella päästäisiin jo VOI:hin. Siitä eteenpäin tulosten näkökulmasta pohdin tavoitteitani myöhemmin. 

Mutta jotta noihin tuloksiin päästäisiin niin tässä sitten liikekartoitusta aloittaen avoimen luokan liikkeistä: (ja nyt sitten voimaan tulee pitkäkestoinen puuhunkoputtaminen, koska todennäköisesti tulen jonkun liikkeen kohdalla väittämään, että se olisi ihan ok tai jotain sinne päin). Tarkoitus olisi myös päivitellä tätä sen mukaan miten edistytään. 

AVOIN LUOKKA LIIKKEET: 

1. Paikkamakuu 3 minuuttia - ohjaaja piilossa *kerroin 3
Keväästä asti paikkamakuuharjoitukset ovat menneet hyvin. Pääsin näkyviltä piiloon ilman suurempia ongelmia ja nyt 3min paikkamakuu ok. 4 minuuttiakin ollaan kerran tehty. Kokeessa nousi istumaan, mutta ennen kuin se toistuu, en lähde sitä murehtimaan. 
Viereiset koirat ovat välillä haaste, tutut ovat ok ja tietyntyyppiset myös. Niin kauan suht ok, kunhan ei tule katsekontaktia. Itse oltava tarkkana liikkeen alussa, ettei turhaa sähläystä tai katsekontaktia naapuriin. 

2. Vapaana seuraaminen  *kerroin 2
Tähän en just nyt keksi mitään erityistä - kisatilanne! 

3. Liikkeestä maahanmeno *kerroin 2
Periaatteessa ihan ok, välillä maahanmeno hidas ja tuppaan itse kääntymään vähän... 

4. Luoksetulo - pysäytys puolessa välissä (yht. 25m) *kerroin 3
Tämän hetken haaste!!! Stoppi, jota ei oikeastaan ole - siis välillä on ja sitten taas ei. Treenattiin tehis kouluttaa koulutuksessa sitä just Tiinan kanssa siten, että sai palkan aina Tiinalta (juoksi meidän väliä siis), mutta miljoonan toiston jälkeen vielä juoksi ainakin melkein perille, ennen kuin pysähtyi. Vinkiksi sain nyt takapalkan käytön, jota testasinkin itseasiassa juuri tänään. Vaatinee totuttelua, mutta periaatteessa vois toimia. Tähän asti varmiten pysähtyy vain kun on monta kertaa ensin lentänyt lelu ohi tai nami nenän eteen. 

5. Liikkeestä seisominen * kerroin 2
Periaatteessa ihan ok - mutta epävarma, koska oli niin pitkään ongelma-liike hiippailuineen ja kääntymisineen. Pitäisi testata sitä nyt usean kerran, jotta saisin jonkun näkemyksen liikkeen tämänhetkisestä tilasta. Tänään meni ihan hyvin, mutta en tehnyt toistoja. 

6. Noutaminen n. 10m *kerroin 2
Varastaminen?? Välillä odottaa hienosti. Nurmella saattaa hävittää kapulan, mutta hiekalla pitäisi olla ok. Palautus välillä hieno, mutta hieman hätäinen. Kiihtyy kapulasta koetilanteessa, josta seurauksena varastamisen mahdollisuus kasvaa (ja myös ääntelyn). 11.9.: varastamisen suhteen paljon parempi, mutta tänään koemaisen treenin palautusvaiheessa tiputti kapulan jalkoihini liikkurin "käsky"sanasta. Sannan ehdotuksia: Treenattava pitämistä häiriökäskytyksessä ja muutenkin. Esim. matka jatkuukin tuonti-asennosta peruuttaen tms. Kiertämistä kapula suussa, mitä vain. 

7. Kauko-ohjaus - istu-maahan-istu-maahan *kerroin 3
Vaikeuksia ensimmäisessä istumaan nousussa, mutta nyt ollaan treenattu sitä paljon ja vaikuttaa oppi menneen perille. Luulen, että Ronjalle on niin hyvin juurtunut paikkamakuu - maassa ollaan  ja pysytään, että siksi hankalaa ymmärtää, että yhtäkkiä sieltä pitäisikin nousta ylös. Toisen istumaan nousun kohdalla välillä pieni ylimääräinen liike-eteenpäin. Sitäkin on yritetty työstää pois. 
Näyttökokeessa otti häiriötä liikkurista, joka oli sivussa Ronjaan nähden. Tärkeää katsoa, että Ronjan katse on muhun päin kun annan käskyn. Ja treenattava liikkurin kanssa! 11.9.: Koemaisessa treenissä nousi ekalla, mutta tokasta istumaannoususta ei noudattanut käskyä. Tämän jälkeen se nouseminen muutenkin tuntui olevan taas äärettömän vaikeata. Sannan ehdotuksia: kaukot toimittava treenatessa pelkillä suullisilla käskyillä ja pelkillä käsimerkeillä, jolloin kokeessa helpompi, kun tuplakäsky. Eri välimatkat, eri tilanteet, häiriö ympärillä jne. Treeneissä ei ehkä kannata antaa koiralle mahdollisuutta noudattaa vasta toista käskyä vaan keskeyttää liikke ja kertoa koiralle, että nyt ei mennyt ihan nappiin.

8. Estehyppy - edestakaisin *kerroin 2
Jää esteeseen kiinni, josta vaikea hypätä takaisin - koskee helposti esteeseen. Tämä ongelma tulee olemaan vain avoimessa, joten nyt menen mistä aita on matalin, enkä tee asialle mitään sen enempää. 

9. Kokonaisvaikutus *kerroin 1
Ääntely.. Tähän pitäisi kehittää joku strategia ja pysyä siinä. 

VOITTAJA LUOKKA LIIKKEET: 

1. Paikkamakuu 4 minuuttia -ohjaaja piilossa *kerroin 4

2. Seuraaminen - lisäksi hidas käynti, paikallakäännökset, askeleet eri suuntiin *kerroin 4
Periaatteessa osaa nuo käännökset, askelia pitää treenata etenkin ohjaajan.
3. Liikkeestä istuminen *kerroin 3 
Pitää "herättää henkiin" - tehty vähemmän, mutta periaatteessa osaa sen, mutta vaikeuksia erottaa maahanmenosta.

4. Luoksetulo -yht.30m - 10m-seiso, 20m-maahan *kerroin 4
Kunhan AVO:n stopista eka selvitään. 

5. Ruutu -25m päässä *kerroin 4
Tehty välillä enemmän, välillä vähemmän. Vaatii paljon treeniä, jotta hahmottaa oikean paikan. Loppuosaa voisi treenailla ihan muuten vaan. 

6. Hyppynouto *kerroin 2
Lähinnä samat ongelmat kuin noudossa, lisäksi vinot palautukset, joita ei juuri olla treenailtu. 

7. Metallinouto *kerroin 2
Putoaa ehkä herkemmin suusta kuin tavallinen. Lähdetty aika mahdottomasta tilanteesta, mutta edettiin siitä kaverin avustuksella yllättävän nopeasti. Nyt en hetkeen ole tehnyt. 

8. Tunnistusnouto *kerroin 4
Tässä yksi unohtunut, muiden alle hautautunut liike. Pitäisi muistaa ottaa lenkille mukaan ja tehdä piilotusta tuoden kasaa lähemmäs. 

9. Kauko-ohjaus seiso/istu/maahan -6 liikettä,10m *kerroin 4
Seisomista yritetty aloittaa ihan teknisesti namin avulla - melko alkutekijöissä. Vaatisi paneutumista. 

10. Kokonaisvaikutus *kerroin 1

ERIKOISVOITTAJALUOKKA LIIKKEET:

1. Istuminen 2min *kerroin 3
Menee maahan herkästi. Pitää lähteä lyhyemmällä ajalla liikkeelle ja edetä siitä. Eli vaatii treenaamista. Mieti myös käskytys?? 

2. Paikkamakuu 4minuuttia -häiriöity *kerroin 2
Häiriö ei tuo lisäongelmia, väittäisin - varmaan pää kääntyy, mutta sitä Ronja tekee muutenkin jonkun verran kuitenkin. 

3. Seuraaminen *kerroin 3

4. Liikkeestä seisominen, istuminen ja maahanmeno -ns Z *kerroin 3
Käskyjen erottaminen tärkeintä. 

5. Luoksetulo -kts VOI *kerroin 4

6. Ruutu -merkin kautta *kerroin 4
Merkkiä tehty erikseen, mutta käsimerkin avulla. Täytyy koittaa jättää se pois. (pelastuspuolella saa olla käsimerkki) 

7.  Ohjattu nouto *kerroin 3
- 10m merkille - 10m matka etukapulalle, josta 5m sivuille
Aloitettu treenaaminen kupeilla, nyt 1 kapula. Ei vielä merkkiä liitetty, mutta tuskin tarpeenkaan vielä. 

8. Hyppymetallinouto *kerroin 3

9. Tunnistusnouto *kerroin 3

10. Kauko-ohjaus - 6 liikettä, 15m *kerroin 4

Olipas mukava saada nämä kaikki tähän yhteen pötköön. Helpottaa kummasti omaakin hahmottamista. Nyt vaan treenailemaan, eihän tässä mitään mahdottomuuksia pyydetä :) 

Tauollako??

Ollaan blogin päivityksistä päätelleen oltu toooosi pitkällä treeni-tauolla. No juu, tai sitten ei. Laiskuus iskenyt lähinnä tuohon kirjoittamispuoleen, mutta onneksi ei treenaamiseen! Joka päivä kun melkein treenaillaan jotain, niin ei niitä sitten jaksanut kirjoitella ja kun ei kirjoittanut kaikkea niin sama se vaikkei mitään! Höh! Ja sitten kun on niin kauan ollut kirjoittamatta niin ei oikein enää tiedä mistä aloittaa, mutta yritän nyt jotakin silti. 

Talvi tuli, talvi meni, kesä tuli ja sekin meni. Talvella startattiin Ronjan kanssa agi-kisoissa ekan kerran pitkän tauon jälkeen, nyt ollaan muutamissa kisoissa käyty tänä vuonna ja hyllyjen lisäksi on yksi LUVA-nolla ja toinen nolla, jolla jäätiin 0,60 sekunnin päähän voittajasta, joka sai sen kisan ainoan LUVAn, koska osallistujamäärä oli niin pieni. No mutta ei meillä ole kiirettä sinne kolmosiin.. Kesäkaudella saimme myös agi-treeniryhmäpaikan Raila Terävän ryhmästä ja kovasti olen tykännyt treeneistä. (Aikaisempi kouluttajamme oli myös hyvä, mutta lopetti kouluttamisen.) Celo on myös päässyt treenailemaan agia välillä ryhmässä, välillä itsekseen. Molemmat olivat mukana myös seuran agi-leirillä elokuun alussa, jossa kouluttajina olivat Anu Niemi, Jaakko Knuutti ja Sini Lindroos. (Myös Lotta Vuorela, mutta tällä kertaa meille ei osunut hänen koulutusvuoroaan.) 
Lisäksi agilitya ollaan jonkun verran harrasteltu Kirsin Ritan kanssa, jonka kanssa olen myös kisannut muutaman startin ihan kohtuu-tuloksilla. Ritassakin olisi valtavasti potentiaalia, jos vaan ehtisi enemmän treenailemaan senkin kanssa. Nyt kesä varsinkin on mennyt omiin keskittyessä varsinkin kun Ritan treenit on nyt samaan aikaan omien treenien kanssa. 

Jospa sitten siirrytään toko-puolelle. Koe-tuloksien näkökulmasta tarkkailtuna ollaan käyty kai viidessä kokeessa tänä vuonna. Alkuvuoden kokeissa meni joku aina enemmän tai vähemmän pieleen ja tulokset jäivät 3-tuloksen luokkaan. Seuran epiksien taso kevät-kesällä oli huomattavasti parempi - siellä teimme kolmen 1-tuloksen sarjan. Heinäkuussa Riihimäen kokeessa kuitenkin palaset loksahtivat kohdalleen ja tuli se viimeinen virallinenkin 1-tulos, jonka myötä Ronja sai myös ansaitsemansa TK-1 koulutustunnuksen. 
Tässä vaiheessa olin ilmoittanut Ronjan kahteen kokeeseen ja päädyimme pitämään 1½ viikon päästä olevan koepaikan, jossa kävimme sitten katsastamassa AVO-koe-luokkaa. Aika ei ihan riittänyt keskeneräisten AVO-liikkeiden harjoitteluun ja tulos olikin sitten 98p. Silti olin ihan tyytyväinen, että kokeeseen menin, koska sain itse siitä arvokkaan kokemuksen. Piilo-paikkamakuuta oli tehty sen verran, että Ronjan kannalta osallistuminen oli kuitenkin reilua eli mahdollisuudet onnistua tässä tärkeimmässä osassa  oli hyvät. Jostain tuntemattomasta syystä Ronja ensimmäistä kertaa elämässään nousi paikkamakuussa minuutin kohdalla istumaan (ei kuitenkaan liikkunut), joten pisteitä tietysti menetettiin siinä aika paljon. Pääasia, ettei lähtenyt mihinkään, eikä vastaavanlaista ole treeneissäkään tapahtunut tämän jälkeen. 
Kesä ollaan treenattu Sannan ryhmässä ja treenit jatkuvat vielä muutaman viikon. Haimme - ja pääsimme - myös seuran toko-tehisryhmään, joka tarkoittaa sitä, että seuraavan vuoden ajan panostamme tokoon vielä entistäkin enemmän. Lisäksi ollaan satunnaisesti treenailtu tokoa myös pyrtsiporukalla, joka on ollut oikein mukavaa :) 


Tokokuvat: Raila Terävä





Pelastuspuolelta ei varsinaisia uutisia oikeastaan ole. No joo, tietysti siirryimme Vapesta HSKH:n vuoden alussa eli nyt treenaamme kaikkia lajeja samassa seurassa, mikä on tietysti käytännöllistä. Olen myös itse kouluttanut keväästä asti sunnuntaisin tottis-kettis-ryhmää ja rauniot siirtyivät perjantai-illalle Ninan ryhmään. 
Ilmaisu on tällä hetkellä melko hyvää ja lennossa vaihdoimme norski-rullan ruotsalaiseen viime treeneissä ja sekin toimi hyvin. (Syy tähän kokeiluun oli edellisten treenien useampi "rulla kainalon alla on vaikea ilmaista" -episodi.) Testaus saa jatkua toistaiseksi ja katsotaan sitten kumpi rulla tulee olemaan lopullisessa käytössä. 

Linkitän tänne jossain kohtaa jotain videoita (ainakin pyrkimys olisi) ja kuviakin olisi melko reippaasti ihan julkaisemisen arvoisiakin..