ronja ja safir

ronja ja safir

Pages

Wednesday, 5 September 2012

Tokoilua ja osteopatiaa

Tänään lähdettiin Ronjan kanssa Helsinkiin, jossa vierähtikin lähes koko päivä. Tokoilemaankin päästiin. Aloitettiin ohjatun noudon osilla -ilman merkkiä taas, kun sitä ei tullut mukaan. Eli lähinnä vain tuonteja molemmilta puolilta. Haasteeksi saattaa tässä muodostua se, jos Ronja ei löydäkkään kapulaa vaan harhautuu etsimään sitä nenällään - jolloin voi päätyä keskikapulalle. Kerran kävi tänään sen suuntaista, että tätä vaihtoehtoa aloin miettimään - toki nyt sitä keskikapulaa ei ollut. Toisaalta ohjatun kapulathan ovat vieraan hajuisia, joten jos nenällään etsii minun hajua niin ei onnistu. Täytynee testata tämäkin jonkun toisen kapuloilla ja viemänä. 
Jääviä tehtiin myös -ne ok, seuraamista, joka ei ollut ihan parasta, ehkä vieraasta paikasta johtuen. Stoppia tein läheltä namin kanssa, se ok. Kiertäen ok myös, kun nami. 
Kaukoja treenailtiin myös vähäsen, siinä aina välillä tulee etenemä-ongelmaa tai sitä, ettei nousekkaan. Kuitenkin parantunut varsinkin tuo ensimmäiseen käskyyn reagointi. 
Tunnari-kapulaa piilotin nurtsiin ja olisin kaivannut häiriökapuloita, joita ei nyt ollut mukana. Etsi hyvin ja löysi. Paikkaistumista myös vähän kokeilin niin että kävin puskan takana piilossakin. On se vaan silti vaikeaa, kun välillä väkisin "tipahtaa" maahan. 

Ja sitten se itse syy, miksi Helsinkiin lähdettiin, eli Caritan antama osteopatia-hoito. Ronjasta oli aivan ihanaa nähdä Carita pitkästä aikaa, eikä millään voinut käsittää, että miten niin ei tultu vain suukottellua ja hössöttämistä varten. Rauhoittui se siitä kuitenkin sen verran, että Carita sai hoidettua. Lapojen takana jumitusta jonkin verran, mutta muuten ei mitään pahempaa. Täytyy muistaa jumppailla taas Ronjan kanssa ja etenkin tehdä niitä tokon vastaliikkeitä!! Jotenkin oli kai helpompaa, kun se oli rutiini joka tehtiin joka ilta tai jossain vaiheessa sitten joka toinen ilta. 


No comments:

Post a Comment