ronja ja safir

ronja ja safir

Pages

Showing posts with label Leena Piira. Show all posts
Showing posts with label Leena Piira. Show all posts

Saturday, 29 June 2013

Rauniotreenit ja Leena Piiran päätös pentu-agikurssille

Lauantai-ryhmässä vierailemassa raunioilla. Meitä ei ollut kuin 4 (5 koiraa), joten ehdittiin hyvin tekemään 2 kierrosta. Raunioille oli edellisenä päivänä tuotu roskapusseja ja yhteen roskalaatikkoon oli laitettu 2 avonaista kissanruokaa sisältävää purkkia häiriöksi. Maalimiehet sijoitettiin piiloihin, jotka olivat näiden haisevien roskien ja purkkien lähellä. Yllätyksekseni Safir ei näyttänyt reagoivan hajuihin juuri lainkaan.

Ekalla kierroksella 2 maalimiestä näkölähtönä (häiriöhajujen vuoksi), ekan löysi hyvin muurin takaa, kunhan selvitti tiensä sinne takakautta. Tokaa työsti pidempään, mutta ei luovuttanut vaan löytyi sitten sekin maalimies tornin alapuolelta roskapussien takaa. Leikki hyvin Reetan kanssa. 

Tokalla kierroksella myös 2 maalimiestä. Eka näkölähtönä torniin, jossa Safir ei koskaan ollut ollut. "Hävitti" maalimiehen kyllä jo ja ohjasinkin Safirin suoraan portaille ja mm näyttäytyi portaiden päässä. Vähän kun "tuin" niin lähti menemään portaita ja hyvin menikin sitten. Myös alas tuli hyvin. Toka mm oli roskiksessa ja se oli vähän vaikea. Mirvan mielestä oli hajulla kun kävi "tarkistamassa" muut paikallaolijat, mutta musta jotenkin näytti että löysi ihan sattumalta katseellaan lopulta maalimiehen. Hyvin työskenteli kuitenkin taas koko ajan - olisi lähtenyt pidemmäs. Ei selkeästi ole tottunut tuollaiseen, että kaikki piilot on ihan samalla alueella. Mutta oikein hyvä harjoitus Safirille :) Ja noita portaita vois harjoitella nyt muutamanakin kertana tai vaikka ihan erikseenkin. 

Illalla oli vielä Niinun pentuagi-kurssin päätöskerta, jonka Leena Piira ohjasi. Tarkistettiin ensin "kotiläksyjä" eli jumppaliikkeitä, sitten päästiin tekemään harjoitteita 9 eri pisteessä ja lopuksi vielä jalkojen ali ryömimistä eli kaiken kaikkiaan 10 harjoitusta tuli. Osa oli tuttuja osa ei, mutta kivaa oli :) 

Harjoituspisteet:
1. Pyyherullien yli kävely 
2. Teipillä rimoja kiinni toisissaan, niiden yli käveleminen. 
3. Etujalat jakkaralla pyöriminen ½ kierrosta
4. Kaikki jalat jakkaralle
5. Munapallolle tasapainoilemaan 
6. "Lätyskä"lle etujalat 
7. Tasaisemmalle alustalle takajalat peruuttamalla
8. Merkkien pujottelu +takaperin muutama
10. Ryömiminen jalkojen alta
(Joku puuttuu vielä)

Meille ohjeeksi tehdä peruuttamista seinän vieressä (mieluiten joku kapea välikkö jollaista ehkä vaikeampi löytää). Safir kun ei osaa peruuttaa suoraan. 

Tänään oli tokon SM-kisat ja joukkue, jossa Ronjakin oli varakoirana, sijoittui upeasti kolmanneksi! 

Thursday, 9 May 2013

Pentuagility - fysiikkaa + agikisat

Ronjan kanssa käytiin Ojangossa juoksemassa yksi hyppäri-kisarata. Toiselle radalle ei voitu ilmoittautua kun olis menny päällekkäin pentuagin kanssa. Ihan hyvä koska oli kuuma päivä ja odotus ois ollu melko pitkä. Rata oli ihan kiva, mut heti jossain viidennen esteen kohdalla Ronja stoppasi etsimään namia samasta kohdasta josta näin yhden koiran kesken radan sellaisen napanneen. Tosi harmi, mut päästiin siitä jatkamaan. Hylly tuli sit kuitenkin kun meni väärään putken päähän, mutta se oli sellainen minkä ehkä tsemppaamalla olis saanut jos olis vielä ollut täysi tsemppi päällä. Haastekohta renkaan kautta putkeen ja tiukka kulma kepeille onnistui joten siihen olin tyytyväinen kuitenkin. Harmitti lähinnä etten pystynyt sit ihanneaikaan vertaamaan sen namihajun takia edes hyl-tulosta kun tarkoitus oli. 

Pentu-agikurssilla oli tällä kertaa fysioterapeutti Leena Piira, jonka kanssa tarkastelimme koirien rakennetta ja teimme harjoitteita. 

Ensinnäkin istua pitäisi niin, ettei lonkka menee sisään eikä ulos ja polvet samalla korkeudella. Tamarallahan kun oltiin, niin vaikutti lonkan helposti menevän vähän sisään, mutta nyt oli mun mielestä kyllä ok. Makuuasento tsekattiin myös ja sekin oli ok. Herkästi menee kyllä lonkalle jos pidempään ollaan. Vähän vois pilkkua viilata ja tarkkailla asentoja, siirrellä jalkoja vähän just oikeaan asentoon. 

Harjoitteista tehtiin namin kanssa ohjaamiset sivuille alas, ylös ja kumarrus. Tässä hyvä pitää mahan alta kiinni, että pysyy seisomassa. 

Peruuttaminen läksyksi, tosin Safirhan nyt aika hyvin osaa peruuttaa, vaikkein niin hyvin vihjeestä vielä ja herkästi menee sivuun. Jalkojen välistä pujottelua kokeiltiin myös namin kanssa, Leena vaan totesi, että tämä ei ole sitten nopeuskilpailu, mutta Safirilta on aika vaikea saada tuollaista "rauhalliseen tahtiin" :) Ei Safir siis osaa pujotella, mutta vauhti tulee niin herkästi mukaan.