Safir pääsi ekaa kertaa oman ryhmän virallisiin treeneihin omalle radalle. Pyrtsirauniopäivänä oltiin siellä, mutta muuten ei ole ollut kuin tallaamassa pikkupentuna. Suunnittelin piilot itse, koska halusin "kontrolloida" vaikeusasteen sopivaksi. Tällä kertaa siinä onnistuin, koska oli sopivan haasteelliset piilot.
Käytössä oli radan vasen puoli. Ekat 2 polun vasemmalla puolen, seuraavat 2 oikealla. Ensimmäinen oli vasemmalla aidan läheisen kasan alla piilossa ja Safir sai nopeasti kyllä hajun ja kävi ihan siinä piilon yläpuolella, mutta kun ei nähnyt ketään niin tuli välillä vielä pois ennen kuin työsti loppuun. Palkkana oli kivipiiraa ja sydäntä, jotka maistuivat - viimeksi kun söi huonosti palkkansa. Toka mm oli metalliputkessa ja tämä oli melko helposti löydettävissä.
Kolmas lähti näkölähtönä toiselle kasalle (kielletyn kaivon kasan viereinen kasa). Näköyhteys kuitenkin katkesi, joten joutui työstämään piilon varsinkin kun meinasi lähteä seuraavalle piilolle menevän maalimiehen perään. Ihan hyvin löytyi kuitenkin.
Viimeinen oli mustassa pitkässä muoviputkessa ja tässä haastetta toi ehkä vähän mukana liikkuvat ihmiset, luulen että Safirin on vielä vähän vaikea erottaa että mitä ja ketä etsitään, mutta siinäpä oppii :) Hyvin sekin löytyi vaikka joutui hetken aikaa etsimäänkin.
Friday, 31 May 2013
Thursday, 30 May 2013
Pentuagility
Tämän kerran treenien aloitus oli putkeen lähetys pimeästä kulmasta: video1
No vaikeuksia ei tuossa ollut putkihullun koiran kanssa, sinne voi mennä ihan mistä vaan edestä ja takaa ja vaikka sivultakin varmaan jos vaan ois mahdollista.. ;) Videolla näkyy aloitusta, lopuksi kokeiltiin myös niin, että koira oli putken puolella ja ohjaus toisella kädellä tavallaan poispäin.
Tässä yhteydessä tehtiin lopuksi muutama pituus-harjoitus ihan vaan yhden palikan yli. Tarkoituksena katsoa hahmottaako koira palikan esteeksi ja yli mentiin hienosti siitä.
Varsinainen treenipätkä oli sitten takaaleikkauksen harjoittelua. Tätä oli tarkoitus edellisenä päivänä käydä harjoittelemassa, mutta jäi vähän puolitiehen, kun en ollut ihan varma miten piti tehdä.
Videosarja kertokoon loput:
video 2: Että hienosti irtoaa koira.. ainoa vaan kun tässä oli tarkoitus tehdä jotain ihan muuta..
video3: Mikä este?? Markon ohi pääsee ihan hyvin putkeen..
video 4: Noiden epäonnistuneiden jälkeen vaihdoimme namipalkalle, joka yllättäen toimi. Ensin yhden esteen takaa harjoituksia, tässä videossa loppupätkää kun tehtiin 2 esteen takaa.
Pitää vaihdella treenatessa etäisyyttä mistä kohtaa lähtee itse liikkeelle. Koiralle vaikeampaa jos lähtee melkein samaan aikaan, koska koiran silloin lähdettävä edelle jo melkein heti.

Wednesday, 29 May 2013
Tehis-tokoa ja pentu-agia
Aloitettiin paikkamakuilla siten, että minä ja Raila häiriköitiin eka toisia ja sit toisin päin. Tein naksulla ekasta askeleesta palkkaamista ja muutaman hypyn.
Paikkamakuussa eka n. 3 min ok, toisessa nousi haahuilemaan ennen kuin oltiin käännytty! (tai mähän en kääntynyt, kun jäin selin) , sit ok lyhyt makuu
Luoksetulo eiliseen tapaan - Raila avusti. Eli suoralla vahvat avut ja avustaja kutsuu takapalkalle. Vähän tehtiin myös seisomaan jäämistä. Siihen piti koittaa takapalkkaa myös, mut nyt en ottanut sitä.
Lopuksi menin pennun kanssa vielä halliin tekeen kotiläksyjä, joita en oikeen muistanutkaan sitten (takaaleikkaus). Joten päädyin tekemään toisenlaista harjoitusta, jossa oli 3 estettä ja mutkaputki tai toisin päin eka putkeen ja 3 estettä suoraan. Meni hyvin. Kokeilin myös takaaleikkauksen putkella joka oli ok.

Tuesday, 28 May 2013
SM-joukkueen treenit - kouluttajana Sanna Malkamäki
Tehtiin luoksetuloa vaihteeksi apuohjaaja-takapalkalla niin, että Sanna kutsui palkalle heti kun olin antanut pysähtymismerkin. Melkoisen monta kertaa tehtiin ja rautalangasta Ronjalle asiaa taas väännettiin, mutta kyllä se sitten jotenkin alkoi sujumaankin.
Tehtiin lopuksi paikkamakuu 2 min. Olin selin koiraan ja Ronja oli nätisti.
Safir sai leikkiä pikku-malin kanssa, joka tosin oli vähän väsy :)

Sunday, 26 May 2013
Harjavallan ryhmis ja erkkari 25.5.-26.5.
Molemmat pitkäkarvat osallistui ryhmikseen lauantaina, jossa tuomarina oli Salvatore Giannone Ranskasta. Seuraavan päivän erkkariin olin ilmoittanut vain Ronjan. Tuomarina siellä myöskin Ranskasta Alain Pecoult. Alla arvostelut jotka saatiin. Ei mitään yllätyksiä Safirin arvostelun suhteen - nuo "virheethän" on tiedossa olleet koko ajan. Ronjalla on talven jäljiltä taas nenä vaalea, joten siitä tuli huomautus molemmilta tuomareilta. Pecoult tykkäsi kovasti Ronjan liikkeistä ja muidenkin mielestä liikkui paljon paremmin sunnuntaina - vähemmän toko-moodissa kait.
Safir ryhmis:
9 months. Correct breed type. Very very feminine dog. Irregular in scissors (bite). Missing teeth. Correct colour. Baby coat. Correct movement.
JUN H
Ronja ryhmis:
6 years. At the miminum of size. Feminine dog. Excl. breed type.
Heavy ears. Unpigmented nose. Excl. body. Two different coat. High tail. Excl. character.
AVO EH
Ronja erkkari:
Small bitch, excellent proportions, excellent rearend. Toes out rather lot, excellent coat and color, nice expressive head though small. Nose pigment not perfect, misses 2 scissors, sweet temperament, excellent sidegait and tail carriage.
AVO ERI AVK2

Thursday, 23 May 2013
Pentuagility
Aloitettiin pussiharjoituksella sillä seurauksella että putkihullun koiran lisäksi mulla on nyt myös pussihullu koira :D No mut ei ollu vaikeuksia ainakaan.
Varsinaisessa harjoituksessa oli hyppy -mutkaputki, 3 hyppyä, mutkaputki ja hyppy. Alkuun meinasi suoran tokan hypyn jälkeen mennä kolmannen ohi kun tuli muo lähemmäs, mutta sitten kun tajusi mikä oli homman nimi, niin meni tosi hienosti ja lujaa. Niin.. siis ihan kirjaimellisesti lujaa - vauhtia tosissaan riitti. Aika mieletön pakkaus tuo on, kun vaan saisi itsensä samalle tasolle.

Tuesday, 21 May 2013
Safirin toko ja Ronjan agitreenit
Tokotreeneissä teemana oli nouto. Aloitettiin kuitenkin paikkamakuulla, jossa olisin voinut palkata vähän tiheämpään, kun kuitenkin vielä uutta näin rivissä, mutta hyvin pysyi kyllä. Aikakin oli melko pitkä (2min?). Omatoimitreeniosuudessa oli vierailla kapuloilla noutoa ja tolpan kiertoa, joita tehtiin vuoroamme odotellessa. Vieras kapula oli ok, tolpan kiertoa pitäisi harjoitella enemmän, että saisi siihen matkaa. Ennen meidän vuoroa tehtiin vielä yhteisluoksetulot kujan läpi. Sanna piti Safiria, toisia koiria Safir tuskin näki, mut pysymiseen en luottanut.
Noudossa sitten tehtiin mitä tähänkin asti - Safir lähtee kyllä hyvin kapulalle, mutta vähän sillä on ajatuksena, että jospa lähtisi sen kanssa muualle kuin minun suuntaani. En saisi joutua kutsumaan sitä. Lelupalkka näkyvillä heti kun kääntyy ja vapautussana. Erikseen pitoharjoituksia.
Ei ole ratapiirrosta niin en jaksa kovin paljon koittaa edes sepustaa. Tehtiin rata, joka oli ehkä 2-lk tasoinen, 2 kertaa ja otettiin aika. Toka piti olla ajallisesti parempi ja saatiinkin siitä parempi. 2 melko hyvää rataa, mutta se olikin helppo.
Lopuks koitettiin vääntää persjättöä tai valssia aiempaan takaaleikkauskohtaan ja ne ei meinannut kyllä millään sujua. Persjättö oli tuhoon tuomittu enkä minä sitä valssiakaan sen paremmin siihen tahtonut millään saada.

Monday, 20 May 2013
Tokoa
Käytiin tossa Sotungin koululla ihan itseksemme tokoilemassa Safirin ja Ronjan kanssa. Safir sai aloittaa jotta malttais sit odottaa omaa vuoroaan (turha toivo).
Safir sai harjoitella vähän nouto-juttuja. Tavallisen kapulan kanssa eka niin että pidin kiinni ja päästin sitten hakemaan - palkka vauhdista. Sit kävin viemässä ja haki -> vauhdista palkka. Pitoharjoituksia pitää tehdä sit kotona.
Ohjatun pienillä kapuloilla tehtiin pari kertaa niin että Safir seisoi ja heitin kapulat vasemmalle ja oikealle ->haetutin sitten toisen.
Tähän väliin Ronja tuli mukaan ja jätin molemmat paikkamakuuseen. Kävelin ehkä 10 m päähän, jäin hetkeksi selin ja sitten käännyin. n.20sek ja kävin palkkaamassa molemmat -> kävelin uudelleen n. 10m päähän ja ½ minuuttia. Hienosti olivat, tosin Safir vaihtoi lonkalle melko heti alussa. Voi olla että aloitusasento oli vähän huono. En korjannut sitä ja oli loppuajan samassa asennossa. Täytyy jatkossa miettiä mitä haluan.
Safir sai jatkaa vielä vähän perusasentotreeniä ja askeleita. Lopuksi Ronjan vuoron jälkeen Safir sai etsiä vielä pari omaa ruohikosta. Olen pari kertaa sille piilottanut jotain hajustettua keppiä tms mut tunnarin kanssa tää oli eka kerta. Hienosti lähti täysillä etsimään sitä ja nopeasti löysi. Toisen kerran laitoin vielä ruohoa päälle niin ettei ollut näkyvissä lainkaan ja hienosti etsi senkin. Vähän jänskätti kun tuo vauhti oli melkoinen, että näinköhän on nenä auki, mutta kyllä vain :)
Ronja teki omalla vuorollaan myös noutoja. Aloitin tunnarin piilotuksella mut virtaa oli HIUKAN liikaa. Ohjatunkin kanssa teki melkoisia jarrutusjälkiä hiekkaan ja sekoili vähän kapulan kanssa että miten sen saisi mahdollisimman nopeasti suuhunsa. Intoa siis ainakin oli, kovin laadukasta ei ollut! Mutta joskus näinkin. Metalliin sitä intoa ei valitettavasti saanut, toi kyllä mutta jatketaan treenejä kotona.
Tehtiin myös seisomaan jäämistä niin että palkkasin hyvästä pysähdyksestä ja erikseen sitten paikallaan pysymistä. Maahanmenon teki "omalla tavallaan" hyvin. Kaukot oli hyvät. Seuraaminen paikoitellen loistavaa - tehtiin myös askeleet, joista jopa peruuttaminen sujui kohtalaisesti. Hitaassa käynnissä jättätti.

Friday, 17 May 2013
Rauniotreenit Hesan radalla ja vähän kettistä
Aamupäivällä kävin laittamassa kenttää kuntoon sunnuntain koetta varten ja samalla kaikki kolme koiraa sai testata telineet - tai osan niistä. Kaikki meni hienosti :) Pöytiä en tehnyt ja Ronja oli ainoa joka teki pituuden. Safir meni keinun pari kertaa niin että laskin keinun varovasti ja meni sekin hyvin. Epämiellyttävällä alustalla vaan innostin Safiria siihen ja syöttelin nameja.
Illalla oli oman ryhmän rauniotreenit hepekon radalla. Safirille oli tarkoitus olla 3 maalimiestä ja portaille 2, mutta koska 2 ekaa maalimiestä oli niin vaikeita niin jätettiin ne portaat tältä kerralta.
Eka mm oli tiilikasan päällä pressuun hautautuneena. Huomioitavaa on että Safir tuli ekaa kertaa tälle radalle ja oli kolmatta kertaa raunioilla etsimässä, joten ihan selvää ei ollut että mitä siellä tehdään. Myös sivussa olevat ihmiset kiinnostivat ja hajut myös. Tuuli hyvin, mutta hajua ei pressun alta tullut riittävästi. Pressua avattiin vähän lopulta niin löytyi vihdoin se maalimieskin.
Toka oli vaikeampi. Haju oli vahvana ja Safir kyllä etsi sinnikkäästi, mutta maalimiehen piilo oli autonrenkaiden takana (renkaita pitkin poikin edessä paljon) ja niiden ylitys tuntui olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Safir ei loppujen lopuksi tullut niiden yli edes siinä vaiheessa kun maalimies oli jo näkyvillä ja yritti houkutella. Kaiken lisäksi palkoissa tuntui olevan jotain vikana, ne ei kelvanneet Safirille vaikka normaalisti olisi syönyt hyvällä ruokahalulla.
Kolmas oli puu"kolmion" alla ja se oli sopivan helppo vaikka töitä sai kuitenkin tehdä siinäkin. Ruoka ei kelvannut lainkaan joten vaihdettiin leluun ja Safir leikkikin oikein hyvin maalimiehen (ja lopuksi muidenkin) kanssa.
Seuraavalla kerralla itse haluan edelleen kokeilla niin että maalimiehet on valmiina eikä haamuja tms, koska viime kerralla Safir työskenteli niin hyvin itsenäisesti. Täytyy vaan valita piilot alustan mukaan. Tai sitten joku maalimies voi olla näkölähtö ja menee jonnekin vaikealle alustalle. Mutta se on sitten alusta- eikä etsimisharjoitus niinkään. Vähän sama kun olin nyt ajatellut portaat, että olisi ollut alustaharjoitus.

Thursday, 16 May 2013
SM-joukkueen tokotreenit - kouluttajana Sanna Malkamäki
Jälkikäteen kirjoitettuna, mitäs mä nyt enää muistan.. Tehtiin noutoa pari kertaa. Oli ok. Kaukoja häiriön kanssa, joka oli melko haasteellista kun pää kääntyili. Täytyy silti antaa käsky "oikeassa kohdassa" eikä odottaa -> pääsee huomauttamaan asiasta. Sama muutenkin liikkeiden alussa jne. Sanna ehdotti, että naksuttelisin ekoja askeleita huolimatta siitä miten menee -> kokeilen.
Paikkamakuut ei menneet ihan nappiin taaskaan. Nousi kun olin piilossa. Sen jälkeen tei uuden niin että jäin selin Ronjaan mutta näkyville. Se oli ok.
Wednesday, 15 May 2013
Agiepikset
Käytiin juoksemassa 2x epis-rata Ronjan kanssa. Yhdessä kohtaa molempien ratojen virheet - tosin tokalla tuli muuta lisäksi. Eli kepeille avokulmaa pitää harjoitella samoin kuin takaaleikkausta. (tokalla radalla meni lisäksi renkaan vierestä läpi).
Safir sai tehdä kettis-telineet.
Safir sai tehdä kettis-telineet.
Monday, 13 May 2013
Pentuleikkikoulu ja vähän agilitya
Tänään oli eka pentuleikkikoulu ulkokentällä. Ei häirinnyt Safiria lainkaan. Lehtosen Sanna piti treenit ja oli oikein kiva.
Aloitettiin leikillä. Sanna piti koiraa, itse lelun kanssa "karkuun" ja saavuttaessa lelun heitto. Sitten kahden lelun leikki (meillä). Vaikea ehtiä "karkuun" kun Safir oli samantien syöksymässä uuteen leluun. Kaksi kierrosta tehtiin. Pitää kiinnittää huomiota siihen, etten ole liian ylhäällä Safiriin nähden vetoleikissä. Koitan ettei niin kävisi, mutta taitaa silti ajoittain käydä.
Puolen porukan kanssa seuraavaksi "odoteltiin", ensin rauhoittaen koirat, sitten liikkuen muiden lähellä niin että huomio ei liikaa kiinnittyisi muihin kuitenkaan. Naksu toimi hyvin, palkkasin kun otti kontaktia. Vähän tehtiin peruutteluja ja muita pikku juttuja samalla.
Seuraavaksi alkeis-keinuharjoitus, eli matala pöytä nurin päin maassa niin että yhden kulman alla oli kivi jolloin alustasta tuli liikkuva. Sitten vaan pentu alustalle ja namia eri kulmista jotta liikkui siinä. Ei ollut vaikeuksia.
Viimeiseksi tehtiin vähän verryttely-harjoituksia, vähän samaa mitä torstaina pentu-agissa. Venyttelyt sivuille, jalkojen väliin kumarrus, kaulan ojennus ylös. Peruuttamista suositteli Sannakin.
Treenien päätyttyä jäätiin Marin kanssa tekemään pari agility-harjoitusta. 2 hyppyä ja mutkaputki. Ensin hypyt suoraan linjassa, sitten ihan vähän vinossa. Takaaleikkaus putkelle jotta sai toisenkin puolen. Ja vikaks vielä toisesta suunnasta eli putki-hyppy-hyppy. Pari kertaa meni ohi hypystä, mutta pääasiassa tosi hyvin jos oli ajoitus oikea eli katse oli siellä missä piti. Jonkun kerran myös vedin itse omalla liikkeelläni ohi hypystä. Kierrokset tahtoo nousta aika lailla, mielenkiintoista onkin nähdä mihin tässä vielä joudutaan tuon otuksen kanssa :D

Sunday, 12 May 2013
Toko-koe ja pyrtsirauniot
Aika: 12.5.2013
Paikka: Kellokoski, hiekkakenttä
Järjestäjä: Koirakerho heiluhännät ry
Tuomari: Jari Salokanto
Luokka: Avoin
Tulos: 141,5p - AVO2
Sijoitus: ?/ 6
Osasuoritukset:
1. Paikkamakuu 5
2. Seuraaminen taluttimetta 7
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6,5
4. Luoksetulo 6
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 6
6. Noutaminen 8,5
7. Kauko-ohjaus 8,5
8. Estehyppy 10
9. Kokonaisvaikutus 7

Tässä VIDEO Hyppy jäi videolta, mutta se olikin ihan hyvä.
Omat kommentit ja treenitarpeen arviointi:
1. Paikkamakuu 5
Nousi TAAS vikan minuutin aikana istumaan. En tiedä oliko tähän "syytä". Joku varmasti Ronjan mielestä. Viereinen koira oli ainakin ihan ok vaikkakin iso taas. Jouduttiin odottamaan kehässä varmaan 5 minuuttia kun yksi koira puuttui rivistä, mut Ronja oli suht ok kun aloitettiin. Kaikki voi vaikuttaa.
2. Seuraaminen taluttimetta 7
Vähän vaihtelevaa, mahtui joukkoon niin hyviä kuin huonojakin pätkiä. Vähän haisteli, irtaantui juoksun jälkeen niin ettei ollut käännöksessä mukana.
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6,5
Jouduin antamaan tuplakäskyn.
4. Luoksetulo 6
Ei pysähtynyt paitsi ihan liian myöhään.
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 6
Pysähtyi suht ok, vähän hitaasti, tuomari tulkitsi mun käden kaksoiskäskyksi. Vissiin jossain kohtaa jotain paikalla teputtamista olin kuulevinani että tuomari sanoi.
6. Noutaminen 8,5
"hieman hermostunut" - no oli joo :) Pompun kautta perusasentoon ja ääntelikin ainakin jossain kohtaa. Itse nouto oli hyvä, toi lähelle nätisti ja innokkaasti.
7. Kauko-ohjaus 8,5
Häiriintyi takaviistossa edestakaisin pyöräilevistä lapsista ihan kunnolla ja pää pysyi sivuun kääntyneenä pitkään joka välissä. Jouduin odottamaan niin pitkään kuin uskalsin, ennen kuin annoin käskyn. Toinen istu-käsky meni ohi ja jouduin antamaan tuplan. Itse vaihdot oli ok.
8. Estehyppy 10
Hyvä.
9. Kokonaisvaikutelma 7
Tuomari kommentoi liikkeiden välissä ja lopuksi. Oli melko tiukka noin yleisesti arvosteluissaan.
Oltiin ekoja ja oli vain yksi paikallaolo-ryhmä, joten virittely-aikaa ei juuri ollut - taaskaan. Muutenkin huonosti valmistauduin. Käänteinen liikejärjestys joten hypystä aloitettiin. Lisäksi
Rauniot
Tokokokeesta sitten suoraan raunioille pyrtsien kanssa päivää viettämään. Oli oikein kiva päivä. Safir sai talloa radan alkuun meidän kanssa ja Ronjan otin sitten ekalle vuorolle. Nyt kirjoittelen jälkikäteen niin enpä tietysti muista varsinkaan Ronjan treenin piiloja. Ekalla kierroksella sillä oli 3 maalimiestä ja muistaakseni kaikilla ilmaisu. Tokalla kierroksella vain yksi tornissa ilman ilmaisua.
Safirin ekalla kierroksella se yllätti mut totaalisesti. Se oli heti sitä mieltä, että kyllä tietää tämän homman. Eka mm oli vasemmalla kivilohkarekasalla ja Safir työsti sen ihan itse niin että minä jäin seisomaan kuin nalli kalliolle. Toka oli betoniputkessa ja senkin löysi hienosti. Kolmas ja neljäs oli yhtäaikaa piilossa ja oli tarkoitus mennä kasalta etsimään ensin, mutta Safir sai hajun kasan alta tunnelista ja kävi sitten hakemassa eka neljännen. Taaskaan en yhtään auttanut, vaikka olin varautunut siihen että ryömin tunneliin sen kanssa. :) Vika oli sitten se kasa, sinne mentiin kyllä yhdessä kun nuo kasat on vielä haasteellista alustaa Safirille. Tokalla kierroksella Safir sai tehdä jonkun yhden kivan, jota en muista mikä se oli, mutta hyvin meni sekin.

Thursday, 9 May 2013
Pentuagility - fysiikkaa + agikisat
Ronjan kanssa käytiin Ojangossa juoksemassa yksi hyppäri-kisarata. Toiselle radalle ei voitu ilmoittautua kun olis menny päällekkäin pentuagin kanssa. Ihan hyvä koska oli kuuma päivä ja odotus ois ollu melko pitkä. Rata oli ihan kiva, mut heti jossain viidennen esteen kohdalla Ronja stoppasi etsimään namia samasta kohdasta josta näin yhden koiran kesken radan sellaisen napanneen. Tosi harmi, mut päästiin siitä jatkamaan. Hylly tuli sit kuitenkin kun meni väärään putken päähän, mutta se oli sellainen minkä ehkä tsemppaamalla olis saanut jos olis vielä ollut täysi tsemppi päällä. Haastekohta renkaan kautta putkeen ja tiukka kulma kepeille onnistui joten siihen olin tyytyväinen kuitenkin. Harmitti lähinnä etten pystynyt sit ihanneaikaan vertaamaan sen namihajun takia edes hyl-tulosta kun tarkoitus oli.
Pentu-agikurssilla oli tällä kertaa fysioterapeutti Leena Piira, jonka kanssa tarkastelimme koirien rakennetta ja teimme harjoitteita.
Ensinnäkin istua pitäisi niin, ettei lonkka menee sisään eikä ulos ja polvet samalla korkeudella. Tamarallahan kun oltiin, niin vaikutti lonkan helposti menevän vähän sisään, mutta nyt oli mun mielestä kyllä ok. Makuuasento tsekattiin myös ja sekin oli ok. Herkästi menee kyllä lonkalle jos pidempään ollaan. Vähän vois pilkkua viilata ja tarkkailla asentoja, siirrellä jalkoja vähän just oikeaan asentoon.
Harjoitteista tehtiin namin kanssa ohjaamiset sivuille alas, ylös ja kumarrus. Tässä hyvä pitää mahan alta kiinni, että pysyy seisomassa.
Peruuttaminen läksyksi, tosin Safirhan nyt aika hyvin osaa peruuttaa, vaikkein niin hyvin vihjeestä vielä ja herkästi menee sivuun. Jalkojen välistä pujottelua kokeiltiin myös namin kanssa, Leena vaan totesi, että tämä ei ole sitten nopeuskilpailu, mutta Safirilta on aika vaikea saada tuollaista "rauhalliseen tahtiin" :) Ei Safir siis osaa pujotella, mutta vauhti tulee niin herkästi mukaan.

Wednesday, 8 May 2013
Agia ja tokoa - tänään toisin päin
Mari avusti meitä Safirin agilitytreenin kanssa. Tehtiin samaa putki + 3 hyppyä - kuviota kuin viimeksikin, nyt myös toisesta suunnasta. Safir on tosi hyvin tajunnut että kun katsoo estettä niin saa lähtöluvan, mutta meinaa väkisin vapauttaa itse itsensä jos mä en tajua :D (Mari piti lähdössä kiinni siis) Kuolleelle lelulle palkkaantuminen onnistui paitsi kerran "oikaisi" suoraan palkalle. Putki auttoi tässä, koska putki on varmaan yhtä kiva juttu kuin lelukin. Tietysti kaikista paras on putken ja lelun yhdistelmä eli: suorita -> saa palkka -> juokse palkan kanssa putkeen :D Ei tehty kovin montaa toistoa, koska teki muutaman hyvän molemmista suunnista. Häiriötä otti jonkin verran muista kentillä olijoista, siksi ehkä oli niin sekunnin sadasosa aina kun katsoi estettä ja oli valmis lähtemään. Siitä ihan liian helposti itse myöhästyn.
Ronjalla oli tehis-treenit. Tehtiin paikkamakuut ensin. Muut teki eka istumisen, mutta mä en nyt halunnut ees koittaa istumista kun se makuu on ollut ongelma. Eli Ronja sai tehdä 2 makuuta takapalkalla. Ei ollut ongelmia vaikka viereisellä pk-kentällä hoffi haukkui ja örisi.
Omalla vuorolla tehtiin liikkeiden välejä ja aloituksia, sekä häiriötä siihen päälle. Taidettiin sekoittaa samaan treeniin vähän liian monta liikkuvaa osaa. Olisi pitänyt olla paremmin suunniteltu treeni. Carita liikkuroi, Sanna häiriköi. Kaukot oli ainoa liike minkä halusin tehdä kokonaisena pienessä häiriössä, mutta siinä tuli jotain outoa. En tiedä johtuiko häiriöstä vai takapuolen rastoissa olevasta risusta.. Jotain hätkähti kahdesti kun nousi istumaan niin että nousikin siitä kokonaan ylös ja oli oudon näköinen.
On sitä Ronjaa kyllä vaan niin helppo häiriköidä - ainakin Sannan vesipullon tiputtaminen katkaisi keskittymisen kerta toisensa jälkeen. Osittain meni vähän liikaa treeni sinne häiriön puolelle, joten tehtiin toinen pätkä vielä missä tuli niitä helpompia aloituksia, joista palkkasin. Mutta tällaisessa treenissä pääsen periaatteessa työstämään niitä kokeessa esiintulevia ongelmia - normitreenit on niin eri juttu kuin koetilanne.

Tuesday, 7 May 2013
Kesän kurssit alkoi :)
Safirin tokoryhmä ja Ronjan agi-treenit alkoivat molemmat tänään. Safirin treenit ensin, sitten puolen tunnin väliajan jälkeen Ronjan treenit :)
Safirin tokossa oli teemana ruutu, häirö ja paikkamakuu. Aloitettiin ruudulla. Testailtiin ensin kosketusalustaa ruudun ulkopuolella ja oli ihan ok. Kun vietiin ruutuun se, niin ei ollutkaan enää niin helppo juttu ja sitten kun se sieltä löytyi niin lähti leikkien tuomaan sitä muo kohti. Tehtiin tämän jälkeen yksi kerta niin että Sanna vei pallon ruutuun valmiiksi ja se toimi kuten aiemminkin. Puhuttiin vaihtoehdosta, että opettaisin kosketusalustan kunnolla erillään ruudusta ja sitten tekisin vaikka ruudun paikkatreeniä sen avulla. Ja muuten jatkaisin lelun kanssa kuten aiemminkin.
Häiriöksi oli maahan laitettu merkkejä, kassia, leluja, ruokapurkki. Kaikki Safirin piti päästä tarkastamaan ja oli ok niin kauan kun oli hihnassa. Irrotin hihnan niin johan lähti häiriölelun hakemaan sitten kaukaakin. Eli leluhäiriö oli ehdottomasti sitten pahin. Otti myös häiriötä naapurikentän agilitysta ja fiksuna pentuna johonkin väliin kerkesi livahataa aidan raosta agi-kentän puolelle ja kävi moikkaamassa Inkaa! Sori Anne!! Tosi kiva kun kentäthän ON aidattu, mutta jos tuon pennun näkökulmasta mitään aitaa ei ole olemassakaan niin olis paras saada hallinta kuntoon ihan niin kuin samantien! Hihnassa pito on hankalaa kun tuo on tuollainen kenguru ja sotkeentuu hihnan kanssa - lisäksi lelulla palkkaaminen.. Mutta katsotaan miten menee, nythän noi oli vasta ekat ulkotreenit ja ekat tuollaiset treenit missä on noin paljon häiriötä muutenkin.
Ronjan agitreenit meni kivasti. Raila ei päässyt, mutta Reija tuurasi. Tehtiin Jänesniemen Elinan treeneistä ratapätkää, jossa oli putkesta putkeen 3 hypyn "vino suora" joka tuotti päänvaivaa. Vaihtoehdot mitä testattiin oli persjätöt tai persjättö ja seuraavassa kohtaa valssi. Molemmat toimi kun ensin sain kuviot itselleni selväksi. Persjätöt ehkä paremmin.
Pohdittavaa:
- Jos on mahdollista niin voisin lähteä lähempää alussa, jotta ei tule turhia pysähtelyjä ja saa vauhtia Ronjaan.
- Ronjan "hakeminen" putkesta jotta juoksen samaan aikaan enkä "odota" sitä seuraavan hypyn kohdalla
- Tiukat käännökset - oma linja! Nyt oma linjani kaarratti ihan turhan paljon kun valssi valui.

Sunday, 5 May 2013
Laukauksia
Jäin tokokokeen työvuoron jälkeen katselemaan kettistä ja Lissu pyysi jos voitaisiin hakea ase minulta kun heidän oli tarkoitus ampua. Samalla otin Safirinkin matkaan ja kävin ensin tekemässä muutaman telineen, sitten kentän ulkopuolelle namien kanssa kuuntelemaan pari laukausta. 6mm laukaukset ei paljon kuulu, joten kun ei äänistä hätkähtänyt niin mentiin kentän puolelle missä muutkin oli. Kuitenkin yhtä kaukana kuin ekankin kerran. Leikittiin ja herkuteltiin. Huomioi laukaukset, mutta ei välittänyt sen enempää.
Lopuksi tehtiin vielä uudelleen silta, tikkaat, putki ja pöytää. Putken jälkeen menee hienosti maahan, ei vaan malttaisi odottaa että saa luvan mennä sinne! Sama tikkaille, melko hyvin pysähtyykin lopussa. Sillalla joudun pysäyttämään namin avulla kun vauhtia riittäisi. Pöydälle menee myös maahan (käskystä toistaiseksi) - tehtiin vain vasemmalta ja oikealta tällä kertaa kun ei paljon ollut aikaa.

Saturday, 4 May 2013
Toko-koe 4.5.
Aika: 4.5.2013
Paikka: Ojanko, hiekkakenttä
Järjestäjä: HSKH
Tuomari: Hannele Pörsti
Luokka: Avoin
Tulos: 154p - AVO2
Sijoitus: 3./4.
Osasuoritukset:
1. Paikkamakuu 6
2. Seuraaminen taluttimetta 7,5
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
4. Luoksetulo 6
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
6. Noutaminen 10
7. Kauko-ohjaus 8
8. Estehyppy 9
9. Kokonaisvaikutus 7
Paikka: Ojanko, hiekkakenttä
Järjestäjä: HSKH
Tuomari: Hannele Pörsti
Luokka: Avoin
Tulos: 154p - AVO2
Sijoitus: 3./4.
Osasuoritukset:
1. Paikkamakuu 6
2. Seuraaminen taluttimetta 7,5
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
4. Luoksetulo 6
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
6. Noutaminen 10
7. Kauko-ohjaus 8
8. Estehyppy 9
9. Kokonaisvaikutus 7
Tässä VIDEO
Omat kommentit ja treenitarpeen arviointi:
1. Paikkamakuu 6
Nousi 2 minuutin kohdalla istumaan.
2. Seuraaminen taluttimetta 7,5
Vähän vaihtelevaa, mahtui joukkoon niin hyviä kuin huonojakin pätkiä. Vähän haisteli, irtaantui juoksun jälkeen niin ettei ollut käännöksessä mukana.
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Vähän hidas reagointi, ennakoi perusasentoon nousemisen.
4. Luoksetulo 6
Ei pysähtynyt paitsi ihan liian myöhään.
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Pysähtyi hitaasti ja vinoon, hiippaillen. Sen jälkeen pysyi paikallaan. Perusasento ok.
6. Noutaminen 10
Odotti hyvin, lähti hyvin - toi kapulan! :D Loppuasentoon pompun kautta.
7. Kauko-ohjaus 8
Vähän otti häiriötä sivuilta ja vilkuili sinne tänne, joten oli tarkkaa miten ajoitan käskyt. Silti vika maahanmeno-käsky meni ihan ohi ja jouduin antamaan toisen. Muuten ois ollu tosi hyvä.
8. Estehyppy 9
Vähän hidas reagointi "istu"-käskyyn mutta istui kuitenkin. Tosi lähellä hyppyä ja takastullessa kolautti vähän lautaan. Sivulletulo ok.
9. Kokonaisvaikutelma 7
Tuomarilta ei kommentteja. Perusasennot lähdössä oli hankalia ja aloitukset muutenkin, että olisi joku kontakti olemassa ennen kuin lähtee liikkeisiin.
Oltiin ekoja ja oli vain yksi paikallaolo-ryhmä, joten virittely-aikaa ei juuri ollut. Sen verran että kävin palkkaamassa (juu siitä istumisesta sitten sai palkan) ja tein yhden hypyn ja vähän seuraamista sitten kehälle päin kävellessä. Ihan ok aloitus kuitenkin, en näkisi että mikään menisi huonon valmistelun piikkiin vaan eiköhän ollut jostain muusta kysymys noissa missä virheitä tuli. Kokonaisuutena kuitenkin ihan jees, tietty harmittaa että taas jäi niin vähästä se 1-tulos kiinni, mutta minkäs sille mahtaa.

![]() |
| Paikka on oikea, mutta ajankohta kuukautta aiempi :) |
Friday, 3 May 2013
Kotiläksy-treenit Safirin kanssa + aavistus tokoa Ronjan kanssa
Mentiin Marin ja Kirpan kanssa tekemään pentukurssin kotiläksyjä hallille. Tehtiin 2 treenipätkää ja karu totuus paljastui videolta että ensimmäisen pätkän pituus oli 17 min! Ei ihme että oli lopussa jo vähän väsynyt. Eihän fyysisesti ollut rankkaa, mutta henkisesti takuulla senkin edestä. Ja kyllähän siinä juostakin pentu sai. Toinen sessio sentään oli lyhyempi.
Ensimmäisellä pätkällä tehtiin samaa kuviota kuin Niinun treeneissäkin, laitan tästä videon jossain vaiheessa, joten en edes yritä selostaa tarkemmin tässä. Mainio pentu kuitenkin :)
Tokassa pätkässä tehtiin pelkkää pussia kun kerrankin oli avustaja. Joidenkin toistojen jälkeen meni jo ilman, että kangasta pidettiin ylhäällä tai raotettiin edes. Saa nähdä sitten kun on pusseja minkä kangas on vahvemi, saa varmaan tehdä saman homman uusiksi, mutta tuskin kovin vaikeaa :)
Illalla tehtiin Ronjan kanssa vähän tokoa Novan kanssa tuossa lähikentällä. Muutama onnistunut paikkamakuu-jättö ja paluu, loistavaa seuraamista josta oli pakko palkata vaikkei ollut tarkoitus, liikkeestä maahanmeno ja kaukot, joiden ekasta noususta palkka. Vitsi kun joskus näkisi tuollaista seuraamista kokeessa!!

Thursday, 2 May 2013
Ehjä paikallamakuu ja pentuagilitya :)
Poikettiin vieraalla kentällä talliltatulo-matkalla ja tehtiin muutama paikkamakuu siinä Ronjan kanssa. Piiloa ei ollut, joten pelkkiä jättöjä takapalkalla muutamasta eri kohdasta. Kerran ilman takapalkkaa. Kaikki meni hyvin. Meillä ei siis ole paikallamakuuongelmaa ;)
Safirilla alkoi illalla Niinun pentu-agilitykurssi ja oli oikein hauskaa. Ensin muutaman hypyn ja putken pätkä aloittaen yhden hypyn takaa, sitten 2 yhdistettynä, sitten hyppy ja putki. Tarkoituksena saada koira fokusoimaan hyppyyn eli odotetaan katseen suuntautumista hyppyyn ja sitten käskysana. Niinu oli palkan kanssa aina hypyn takana lelua heiluttaen, lisäksi avustaja varmisti paikallapysymisen, ettei tullut turhia varasteluja. Näin pääsin itse vapaasti liikkumaan eri kohdista. Tarkoituksena vapauttaa koira ensin hypylle ja lähteä sitten liikkumaan, mutta että oli vaikeeta se oma liikkuminen ja sen ajoittaminen :D
Safir otti tosi paljon häiriötä myös mun liikkeestäni ja ohjautui mun suuntaan eikä suoraan esteelle. Tätä siis treenattava - samoin kuin tuota "esteeseen fokusointia" yleisesti. Heti huomenna Marin kanssa :)
Toisessa treenipisteessä harjoiteltiin rengasta Liisa Summasen avustuksella. Sama idea että kun koira katsoo niin vapautus. Safirhan ei ikinä ollut edes nähnyt rengasta, mutta kun oli riittävän lähellä palkka renkaan takana niin sujui. Ja sitten pystyi menemään kauemmaskin, mutta kun vaihdettiin puolta niin olikin vaikeampi taas ja piti helpottaa. Tässä vaiheessa huomasi selvästi myös, ettei meinannut enää keskittyminen riittää senkään vertaa kun alkoi olla jo ihan väsynyt.

Wednesday, 1 May 2013
Koe-ahdistus
En oo päivitellyt tänne, mutta teen sitä jälkikäteen pikkuhiljaa ja päivään niitä sitten "oikeisiin kohtiin".
Aloitan kuitenkin tän päivän treeneistä jotka olis voinu jättää väliinkin. Mutta lopputulos on se, että meillä on nyt 3 päivää ennen koetta paikkamakuu-ongelma - vaihteeksi :/
Tehtiin eka kettis-telineet, jotka meni merkkiä lukuunottamatta ihan ok. Tosin pöydätkään nyt ihan täydelliset olleet, meinas jäädä haistelemaan taas samaan kohtaan kuin viimeksikin. Muut telineet on sillain jo selkärangassa, että ei tuo niissä juuri virheitä tee. Ronja siis. Tehtiin nimittäin muutama teline kyllä Safirinkin kanssa ja vaikka silta, tikkaat ja putki on jo ihan ok, niin harjoitusta vielä vaaditaan ja paljon :D Ei niitä ihan viikossa kuitenkaan ole oppinut ;)
Mutta sitten siihen pahuksen paikkamakuuseen. Paikkamakuukavereina Vissa ja Nova.
Yritys numero 1: - Jätettiin koirat ja piiloon - ihan normaalisti. Ronja nousi ensin istumaan ennen kuin oltiin piilossa, sitten matkalla kun olin menossa korjaamaan, alkoi haistelemaan ja nousi ylös. Etsi makupalaa joka oli joltain pudonnut ja jonka minä sitten löysin. -> vaihdettiin paikkaa vähäsen.
Yritys nro 2: -Jätettiin koirat ja piiloon - ihan normaalisti. Oltiin oltu hetki piilossa niin Kati sanoi, että Ronja nousi. Sanoin sille maahan ja jatkettiin makuu loppuun. Tais mennä 4 min.
Yritys nro 3 Jätettiin koirat. Ronja haisteli Vissaan päin jätössä kun oli jo maassa jolloin liikutin jalkaani maassa katkaistaakseni haistelun. Ronja nousi istumaan ja käskin uudelleen maahan ja jättö. Nousi taas ennen kuin ehdin kääntyä. --> Menin ottamaan Ronjan rivistä pois ja käskin sivuun maahan.
Yritys nro 4: Jätettiin koirat eri päin ja jäin näkyviin. Ok.
Yritys nro 5: Palattiin aiempaan paikkaan, tarkoituksena päästä piiloon. Vissa ei enää ollut rivissä, vain Nova. Nova teki istumista. Ronja nousi ennen kuin lähdin liikkeelle - reagoi mun jalkaan väittäisin ^vrt aiempi jalan liike. Jättö uudelleen. Jäi ja istui vielä kun mentiin piiloon, mutta kun tultiin n. 20sek päästä pois niin istui.
Yritys nro 6: Muuten sama, mutta Nova teki paikkamakuuta. Ei auttanut sekään, nousi istumaan jo ennnen kuin olin kääntynyt. --> tauolle!
TAUKO
Treeni jatkuu. Tein pari tokoliikettä, jotta saataisiin tilanne nollattua ja otin takapalkan avuksi. Ensin pari jättöä yksin samaan paikkaan takapalkan kanssa. Käväisy piilossa ja paluu. Ok.
Sitten Nemon kanssa sama, edelleen takapalkka. Käväisy piilossa ja paluu. Ok ja isot kehut + palkka.
Treeni loppui!
Jos oikeasti edes tietäisin mistä tuossa on kysymys.. Mutta kun ei, ei selity vieras-koira-ahdistuksella kun oli tuttuja koiria. Tuttu paikka myöskin. Maa oli kuiva. Mutta tästä jatketaan.. huomenna. Tänään jää tehis-treenit väliin koska en uskalla mennä treenaamaan enää etten pilaa ihan kaikkea. Itseeni vaikutti sen verran nuo epäonnistumiset varsinkin kun nyt on koe tulossa.

Subscribe to:
Posts (Atom)