ronja ja safir

ronja ja safir

Pages

Showing posts with label peko. Show all posts
Showing posts with label peko. Show all posts

Friday, 26 July 2013

Tokoa & Kettistä

Safirin kanssa Ojankoon aamupäivällä taas. Tehtiin vähän näyttökoe-treeniä, lisäksi hyppy pari kertaa ja teki ihan täydellisen alo-hypyn. Seuruu ihan ok, ei liikkuria. Maahanmeno hyvä. Luoksetulon sivulletuloon tarvii apua edelleen. 

Kettiksestä tehtiin silta, keinu, tikkaat, pituus poikittain ja pöydät. Kaikki muut tosi hyvin paitsi pöydät tuotti vähän haastetta. Nyt ei enää tunnu tarjoavan maahanmenoa pöydälle niin helposti tai sitten johtui siitä, että pöydätkin oli kuumia auringossa. 

Friday, 19 July 2013

Kettistä Safirin kanssa

Safirin kanssa käytiin tekemässä kettis-telineet. Telineet meni hienosti, mutta pöydät kun siirrettiin eri kohtaan niin olikin sit vaikeemmat. Ja välimatkatkin pidemmät toki. Seuraavaksi aloitetaan selvästi helpommalla treenillä niin saadaan onnistumisia ja haukut jää varmaan taas pois. 

Meinattiin et olis tokoiltukin, mut telineiden ja pöytien jälkeen vaikutti sen verran väsyneeltä et jätettiin ne hommat sit kotiin. Kotona ollaan tehty vähän viikonlopun temppuja, pallotreeniä ja tokosta seuraamista ja kaukoja. 

Sunday, 7 July 2013

Kettistä

Käytiin Riikka-Marian kanssa vähän kettistelemässä, muuta ei viitsinyt päivällä juuri tehdä kun oli taas hellepäivä. 
Telineet meni aivan loistavasti, keinu ei enää pelota ja pituus menee hienosti poikittaisena. Putken suoritusversio oli hieman toivotusta poikkeava kyllä - meni maahan kun käskin - mutta putken sisään. Toisti sen pari kertaa ja hakeutui siis varjoon, joten en jäänyt hinkkaamaan vaan kerran lähetin putkeen niin että lelu odotti. 

Tauon jälkeen tehtiin merkki ja pöydät. En tiedä kuka on opettanut pennun pysähtymään merkille seisomaan juuri niin kuin pitikin - mutta näin se kuitenkin teki kaksikin kertaa, hyvä niin! Eka lähetin vasemmalle pöydälle ja meni haukahduksen kera. Etupöydän ja myöhemmin oikean pöydän kävin näyttämässä, jolloin meni suoraan minne pitikin ilman äänitehosteita. Ei voi olla kuin tyytyväinen joten siihen oli hyvä lopettaa :)

Thursday, 4 July 2013

Agilitya Kettistä Celon kanssa

Oltiin siskon koiran kanssa kaveritreenailemassa Ojangossa ja itse otin vain Celon mukaan. Celo sai tehdä vähän agilitya, keppitreeniä ja lopuksi peko-ketteryystelineet. Tikkaat oli melko jännät kun ei ole hetkeen niitä mennyt. 

Keppejä otin vaan puolikkailla kepeillä sisäänmenoja - takanaleikkaus oli liian vaikea. Muuten ei ollut mitään erityistä rataa, vaan rennosti vaan niistä esteistä pätkä miten sattuivat olemaan. 

Friday, 28 June 2013

Kettistä

Tänään oli vuorossa vaihteeksi kettistä. Hienosti meni. Pituushyppyyn sai vähän tsempata (poikittain) ja pöytiin haukku mukaan herkästi eikä ihan osaa vielä ohjaustakaan tulkita.


Keinulle



Tarkkana tikkailla
Ja nosto alas kuten kuuluu
Pöytäkin löytyi
Kahvastahan sitä on tarkoitus kuljettaa :)
Odottaakin osataan

Friday, 21 June 2013

Kettistä Ojangossa ja Juhannus-tokoa Luumäellä

Aamusella käytiin tekemässä Rinan kanssa kettistelineet Safirin kanssa. Ei oltu hetkeen niitä tehtykään. Putki meni hienosti, tikkaille tarvitsi vähän tsemppausta alkuosaan, kun viimeksi tippui, mutta kivasti meni sekin. Silta ok, keinu avustetusti ok. Tehtiin myös pituus ekaa kertaa poikittain niin että laitoin pari lautaa siihen päälle ja Rina palkkasi lelulla. Hyppäsi hienosti. Epämiellyttävällä alustalla käytiin syömässä makupaloja ja vikaksi pöydät lyhyillä välimatkoilla niin että kävin näyttämässä ja tein eri suuntia. Hienosti meni mutta "lähtöhaukahdus" aina lähetyksen yhteydessä tuli. 

Iltapäivällä mentiin Luumäelle Ronjan kasvattajan luokse katsomaan pentuja Katin ja Vissan kanssa. Samalla sitten tuli pienet tokot tehtyä vieraassa ympäristössä. 

Tehtiin paikkamakuut yhteisesti  Safir, Ronja, Vissa ja Merlin. Jäin lähelle ja aika oli ehkä jopa 20 sekuntia, mutta molemmat oli nätisti ;) 

Safirin kanssa tehtiin vähän kaukoja, seuraamista, istumaan ja maahan jäämistä sekä luoksetulo. Niin helppoina, että saatiin onnistumisia. 

Ronja teki hienohkoa seuraamista, kaukot (ei ottanut häiriötä takana olevista koirista kun oli tuttuja), pari noutoa ja luoksetulon stoppeja. Ekassa noudossa tais tiputtaa kapulan ennen käskyä tai käskysanasta, toka ehkä hyvä? niin eikä ekalla ottanut sitä heti kun oli vieras kapula. Luoksetulon stopit samanlaisia kuin nyt on ollut, ei mitään loistavaa, pysähtyy kun kerkeää jos annan isot avut.. 

Sunday, 2 June 2013

Tottis & kettis

Jaana Oravan vetämät tottis-treenit helle-asteissa: 

Tehtiin 2 pätkää. Ekalla vuorolla alkuun luopumisharjoitus leluja+namirasiaa yms pujottelemalla - mennessä oli vaikea, tullessa ei enää välittänyt. Sitten seuraamista, joka oli tämän päivän teema. Vahvistetiheys pitää saada kuntoon: namit valmiiksi pienittynä, mahdollisimman helposti saatavilla, en voi odottaa katsekontaktia jos kriteerinä on perusasento oikeassa paikassa. Erikseen kontaktitreeni. 
Tokalla vuorolla tehtiin hihnassa henkilöryhmää, alkuun kiinnosti ihmiset, mutta ei sitten enää. Sitten jatkettiin seuraamisharjoitusta samaan tapaan kuin ekalla vuorolla. 

Lopuksi tehtiin telineistä silta, keinu, tikkaat, putki ja muutama pöytä. Sillalle pysähtyminen pitää tehdä kontrolloidusti, keinulla eka hyvin, tokalla vähän töksähti niin että puraisi kieleensä kun otti namia. Siitä tietysti sitten vähän säikähti ja menin taas muutaman askeleen taaksepäin ja otin keinun vastaan. Oli ok. Putki ok, tikkaat ok, mutta pitää olla pysäyttämässä melko vauhdilla, ettei hyppää alas. Pöydät oli pennun mielestä eri näköisiä kun niissä oli kehänauhat kokeen jäljiltä, varsinkin se jossa se roikkui alhaalla. Tehtiin vain muutama harjoitus joka suuntaan, oli tosi kuuma niin ei enempää juoksemista. 

Friday, 17 May 2013

Rauniotreenit Hesan radalla ja vähän kettistä

Aamupäivällä kävin laittamassa kenttää kuntoon sunnuntain koetta varten ja samalla kaikki kolme koiraa sai testata telineet - tai osan niistä. Kaikki meni hienosti :) Pöytiä en tehnyt ja Ronja oli ainoa joka teki pituuden. Safir meni keinun pari kertaa niin että laskin keinun varovasti ja meni sekin hyvin. Epämiellyttävällä alustalla vaan innostin Safiria siihen ja syöttelin nameja. 

Illalla oli oman ryhmän rauniotreenit hepekon radalla. Safirille oli tarkoitus olla 3 maalimiestä ja portaille 2, mutta koska 2 ekaa maalimiestä oli niin vaikeita niin jätettiin ne portaat tältä kerralta. 

Eka mm oli tiilikasan päällä pressuun hautautuneena. Huomioitavaa on että Safir tuli ekaa kertaa tälle radalle ja oli kolmatta kertaa raunioilla etsimässä, joten ihan selvää ei ollut että mitä siellä tehdään. Myös sivussa olevat ihmiset kiinnostivat ja hajut myös. Tuuli hyvin, mutta hajua ei pressun alta tullut riittävästi. Pressua avattiin vähän lopulta niin löytyi vihdoin se maalimieskin. 

Toka oli vaikeampi. Haju oli vahvana ja Safir kyllä etsi sinnikkäästi, mutta maalimiehen piilo oli autonrenkaiden takana (renkaita pitkin poikin edessä paljon) ja niiden ylitys tuntui olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Safir ei loppujen lopuksi tullut niiden yli edes siinä vaiheessa kun maalimies oli jo näkyvillä ja yritti houkutella. Kaiken lisäksi palkoissa tuntui olevan jotain vikana, ne ei kelvanneet Safirille vaikka normaalisti olisi syönyt hyvällä ruokahalulla. 

Kolmas oli puu"kolmion" alla ja se oli sopivan helppo vaikka töitä sai kuitenkin tehdä siinäkin. Ruoka ei kelvannut lainkaan joten vaihdettiin leluun ja Safir leikkikin oikein hyvin maalimiehen (ja lopuksi muidenkin) kanssa. 

Seuraavalla kerralla itse haluan edelleen kokeilla niin että maalimiehet on valmiina eikä haamuja tms, koska viime kerralla Safir työskenteli niin hyvin itsenäisesti. Täytyy vaan valita piilot alustan mukaan. Tai sitten joku maalimies voi olla näkölähtö ja menee jonnekin vaikealle alustalle. Mutta se on sitten alusta- eikä etsimisharjoitus niinkään. Vähän sama kun olin nyt ajatellut portaat, että olisi ollut alustaharjoitus. 

Wednesday, 15 May 2013

Agiepikset

Käytiin juoksemassa 2x epis-rata Ronjan kanssa. Yhdessä kohtaa molempien ratojen virheet - tosin tokalla tuli muuta lisäksi. Eli kepeille avokulmaa pitää harjoitella samoin kuin takaaleikkausta. (tokalla radalla meni lisäksi renkaan vierestä läpi).

Safir sai tehdä kettis-telineet. 

Sunday, 5 May 2013

Laukauksia

Jäin tokokokeen työvuoron jälkeen katselemaan kettistä ja Lissu pyysi jos voitaisiin hakea ase minulta kun heidän oli tarkoitus ampua. Samalla otin Safirinkin matkaan ja kävin ensin tekemässä muutaman telineen, sitten kentän ulkopuolelle namien kanssa kuuntelemaan pari laukausta. 6mm laukaukset ei paljon kuulu, joten kun ei äänistä hätkähtänyt niin mentiin kentän puolelle missä muutkin oli. Kuitenkin yhtä kaukana kuin ekankin kerran. Leikittiin ja herkuteltiin. Huomioi laukaukset, mutta ei välittänyt sen enempää. 

Lopuksi tehtiin vielä uudelleen silta, tikkaat, putki ja pöytää. Putken jälkeen menee hienosti maahan, ei vaan malttaisi odottaa että saa luvan mennä sinne! Sama tikkaille, melko hyvin pysähtyykin lopussa. Sillalla joudun pysäyttämään namin avulla kun vauhtia riittäisi. Pöydälle menee myös maahan (käskystä toistaiseksi) - tehtiin vain vasemmalta ja oikealta tällä kertaa kun ei paljon ollut aikaa. 

Wednesday, 1 May 2013

Koe-ahdistus

En oo päivitellyt tänne, mutta teen sitä jälkikäteen pikkuhiljaa ja päivään niitä sitten "oikeisiin kohtiin". 

Aloitan kuitenkin tän päivän treeneistä jotka olis voinu jättää väliinkin. Mutta lopputulos on se, että meillä on nyt 3 päivää ennen koetta paikkamakuu-ongelma - vaihteeksi :/ 

Tehtiin eka kettis-telineet, jotka meni merkkiä lukuunottamatta ihan ok. Tosin pöydätkään nyt ihan täydelliset olleet, meinas jäädä haistelemaan taas samaan kohtaan kuin viimeksikin. Muut telineet on sillain jo selkärangassa, että ei tuo niissä juuri virheitä tee. Ronja siis. Tehtiin nimittäin muutama teline kyllä Safirinkin kanssa ja vaikka silta, tikkaat ja putki on jo ihan ok, niin harjoitusta vielä vaaditaan ja paljon :D Ei niitä ihan viikossa kuitenkaan ole oppinut ;) 

Mutta sitten siihen pahuksen paikkamakuuseen. Paikkamakuukavereina Vissa ja Nova. 

Yritys numero 1: - Jätettiin koirat ja piiloon - ihan normaalisti. Ronja nousi ensin istumaan ennen kuin oltiin piilossa, sitten matkalla kun olin menossa korjaamaan, alkoi  haistelemaan ja nousi ylös. Etsi makupalaa joka oli joltain pudonnut ja jonka minä sitten löysin. -> vaihdettiin paikkaa vähäsen. 

Yritys nro 2: -Jätettiin koirat ja piiloon - ihan normaalisti. Oltiin oltu hetki piilossa niin Kati sanoi, että Ronja nousi. Sanoin sille maahan ja jatkettiin makuu loppuun. Tais mennä 4 min. 

Yritys nro 3 Jätettiin koirat. Ronja haisteli Vissaan päin jätössä kun oli jo maassa jolloin liikutin jalkaani maassa katkaistaakseni haistelun. Ronja nousi istumaan ja käskin uudelleen maahan ja jättö. Nousi taas ennen kuin ehdin kääntyä. --> Menin ottamaan Ronjan rivistä pois ja käskin sivuun maahan. 

Yritys nro 4: Jätettiin koirat eri päin ja jäin näkyviin. Ok. 

Yritys nro 5: Palattiin aiempaan paikkaan, tarkoituksena päästä piiloon. Vissa ei enää ollut rivissä, vain Nova. Nova teki istumista. Ronja nousi ennen kuin lähdin liikkeelle - reagoi mun jalkaan väittäisin ^vrt aiempi jalan liike. Jättö uudelleen. Jäi ja istui vielä kun mentiin piiloon, mutta kun tultiin n. 20sek päästä pois niin istui. 

Yritys nro 6: Muuten sama, mutta Nova teki paikkamakuuta. Ei auttanut sekään, nousi istumaan jo ennnen kuin olin kääntynyt. --> tauolle! 

TAUKO

Treeni jatkuu. Tein pari tokoliikettä, jotta saataisiin tilanne nollattua ja otin takapalkan avuksi. Ensin pari jättöä yksin samaan paikkaan takapalkan kanssa. Käväisy piilossa ja paluu. Ok. 
Sitten Nemon kanssa sama, edelleen takapalkka. Käväisy piilossa ja paluu. Ok ja isot kehut + palkka. 

Treeni loppui! 

Jos oikeasti edes tietäisin mistä tuossa on kysymys.. Mutta kun ei, ei selity vieras-koira-ahdistuksella kun oli tuttuja koiria. Tuttu paikka myöskin. Maa oli kuiva. Mutta tästä jatketaan.. huomenna. Tänään jää tehis-treenit väliin koska en uskalla mennä treenaamaan enää etten pilaa ihan kaikkea. Itseeni vaikutti sen verran nuo epäonnistumiset varsinkin kun nyt on koe tulossa. 


Saturday, 27 April 2013

Päivä Ojangossa: kettistä Safirin kanssa, Ronja tokoili

Aamupäivällä mentiin Safirin kanssa Riikka-Marian ja hänen 4-kuisen labbis-pentunsa sekä Alfonson kanssa kettistelemään. Safir teki telineitä toista kertaa elämänsä aikana. Silta meni kivasti tosin ei malta oikein pysähtyä tai odottaa suorituskäskyä.. Tikkaat meni eka niin että astui aina yhden puolan yli ja jännitti tosi paljon, seuraavalla kertaa jännitystä ei juuri enää ollut ja meni vauhdilla. Eli sitten haasteena olikin vaan että saa pysäytettyä sinne loppuun pennun :) Putkeen ei meinannut eka mennä joten tehtiin pätkäputki alkuun. Sen jälkeen meni hienosti tuon pitkänkin putken ja hyvin pystyy pysäyttämään maahan putken jälkeen.  Keinua viimeksi säikähti niin nyt tehtiin pelkkää lautaa ja aika pian menikin sitä sitten ihan innoissaan. 
Lopuksi vielä yhden pöydän treeniä eri suunnista. Sekin on melko "helppo juttu" Safirille, pysähtyy pöydällekin maahan hyvin. "Etu-pöydän" suunta on vaikein, muut ihan ok, mutta tietysti aivan lyhyt matka nyt - n. 4m ehkä. 

Hetken pyörähdin kotona ja lähdin uudelleen Ojankoon. Tällä kertaa seurana Miettisen Pia koirineen sekä Ronja - aiheena toko (sai Ronja tehdä telineetkin lopuksi). Aikaa vierähtikin kun tehtiin lenkki alkuun ja loppuun ja tokot pitkän kaavan mukaan, mutta kivaa oli :) 

Aloitettiin paikkamakuulla joka meni hyvin. Pohdittiin vähän meidän nouto-ongelmaa ja Pia ehdotti että antaisin Ronjan tarjota useiden kapuloiden nostoja ilman mitään käskyä. Vaikutti ihan toimivalta ajatukselta. 
Lopuksi kokeiltiin ruutua pitkästä aikaa ja vähän oli hukassa. Sitten kun ruutu löytyi niin seis-käsky ei toiminut vaan valui taas. Tosin olin itse vähän epävarma pysäytänkö sitä ja missä kohtaa vai annanko etsiä itse paikan. Josta pääsimmekin aiheeseen, ettei Ronjalle ole kunnolla opetettu ruudun paikkaa - varsinkaan korjaamisia. Nyt pitäisi työstää niitä. Käydä näyttämässä paikka niin että Ronja on eri kohdissa ja lähettää sitten ruutuun. Lisäksi harjoituksia joissa jätän Ronjan ja itse olen ruudun takana kutsumassa tai sitten ruudun etu-viistossa josta ohjaan ruutuun. Monta liikkuvaa osaa taas! 

Nyt kun taas jälkikäteen tätä kirjoitan, niin en muista mitä muuta tehtiin. Paitsi että Ronjakin sai käydä tekemässä telineet. Pöydät tuotti vähän hankaluuksia kun oli joku herkullinen haju matkalla oikealle pöydälle. Lopulta nekin sujui. 

Sunday, 25 November 2012

Kyllä se osaa!

Menin Ojankoon ohjaamaan kettis-treenejä ja siinä ennen ryhmän alkua kerkesin tekemään pöydät ja vähän tottista - tai oikeastaan tokoa - Ronjan kanssa. Pöydät meni ihan nappiin. Ainoastaan merkiltä valui takaisinpäin, mutta itse pöydät tehtiin pariin kertaan ja oli järjestys mikä vaan niin Ronja kuunteli ja toimi ohjeiden mukaan. Ei se nyt sinällään ihme, että kettis toimii - vaikka ne pöydät on se kompastuskivi ollutkin.

Mut sen jälkeen tein seuraamista samanlaisen pätkän kuin eilen kokeessa - oikein hienoa seuraamista olikin - kun voisikin videoida treenit ja osallistua kokeisiin sillä tavoin!!

Palkkasin seuraamisen lelulla - ilman että vaihdoin lelua lopuksi namiin - sitten jatkoin jääviin. Maahanmeno oli täydellinen - nopea!! jollaista ei usein Ronjalta ole nähnyt. Seisominen hyvä myös. Väleissä palkkasin lelulla jälleen - ilman namia. Tällä kertaa se toimi näin hyvin. Vähän selkeesti tossa seuraamisen jälkeen odotti namia ja muutenkin kun leikki loppui, mutta ihan innoissaan leikki silti. Mietin vähän, että pitäiskö alkaa käyttämään lelupalkkaa enemmän ja namia vähemmän.. voisko se auttaa... Kaikkea voi kokeilla ja pohtia....

Friday, 16 November 2012

Rakennusetsintää Nikkilän vanhassa mielisairaalassa

Raunioiden sijaan mentiinkin tekemään rakennusetsintää Nikkilän vanhaan mielisairaalaan, jossa oltiin pari kertaa viime keväänä. Safir pääsi mukaan jo sen vuoksi, etten niin myöhään illalla halua sitä kotiin jättää edes Celon kanssa useaksi tunniksi. Hyvä näin, koska tämänkin illan reissu kesti kaikkinensa 5 tuntia.

Meidän ryhmäläisistä kahdella on tällä hetkellä pentu joten samalla kun tutkailimme rakennuksen useat kerrokset läpi, niin pennut saivat vuorotellen olla mukana. Safir oli mukana heti alkuun ja vaikka kyseessä on melkoisen jännnittävä paikka - paljon ovia, pimeää, erilaiset lattiat, paljon hajuja - ja koko ryhmä lisättynä kolmella lapsella, niin tosi reipas poika oli. Vähän portaikot jänskätti, mutta muuten käveli reippaana joukon seassa. Lopuksi Merja meni istuskelemaan kahteen pimeään huoneeseen ja "etsimme" Safirin kanssa hänet. Safir kulki melko tiukasti perässäni, mutta oman liikkeeni ohjauksella bongasi Merjan. Kolmantena piiloon menivät vielä mukana olevat lapset, jotka jäivät yhden pimeän huoneen lähimpään kulmaan ja sieltä Safir heidät bongasi heti kun sisään menimme.  Varmasti uupuneena kaikesta uudesta Safir pääsi autoon omaan boksiinsa fleece-peittojen väliin nukkumaan.

Ronja tiesi tasan tarkkaan missä oltiin ja mitä oltiin menossa tekemään ja kierrokset oli sen mukaisia kun odoteltiin omaa vuoroamme ulkona. Aloitimme alakerrasta, jossa tiesin piilossa olevan kaverini Katin, joka oli mukana. Vähän epäilytti miten ilmaisun käy, kun Ronja ei ollut edes kerennyt moikata Katia vaikka samalla autolla kuljettiinkin. Ronja lähti työskentelemään itsenäisesti puoleen väliin käytävää asti käyden huoneita läpi. Sitten lähdin itse mukaan ja yritin pysyä kartalla mitkä huoneet Ronja oli jo tarkastanut. Ronja oli tohkeissaan, mutta en selkeästi pystynyt mistään sanomaan onko sillä haju, joten lähdimme käymään huoneita läpi järjestelmällisesti. Jossain kohtaa Ronja irtosi itsekseen toisen huoneen kautta toiseen jossa viipyi vähän kauemmin - kolinasta päättelin, että nyt on Kati löytynyt ja sieltähän se tuli rulla suussa. Rullantuonti oli hätäinen, mutta tämä ei ollut oikea paikka nipottaa siitä, joten päästin sen näytölle lennosta.

Seuraava kerros oli hankalampi. Ronja työskenteli hyvin ja seurasin ja parhaani mukaan ohjailin sitä tarvittaessa. Lopulta olimme tilanteessa, että sanoin Ronjan käyneen kaikki huoneet läpi, mutta se ei ollut löytänyt ketään. Hajulla se tuntui olevan useassakin kohdassa. Se merkkasi yhden huoneen oventaustaa ja muutenkin siinä keskivälillä, jossa ei kuitenkaan ketään ollut. Lähdin tarkastamaan huoneita vielä uudelleen Ronjan kanssa varmistaen, ettei siltä jää joku kaappi tai muu suljettu ovi huomaamatta. Ja olihan siltä jäänytkin. Näin aiemmin kun Ronja tarkasti ko huoneen, jossa oli vessat. Se kyllä kävi ovet jotenkin läpi, mutta ei ollut saanut hajua. Raottelin itse ovia ja sieltähän Ronja sitten samantien bongasikin maalimiehen.

Seuraavaksi menimme vielä kerroksen ylöspäin hoitajien huone-kerrokseen. Ronja oli tässä samantien kerrokseen tullessamme käynyt yhden maalimiehen luona (n. puolessa välissä oikealla puolen), mutta ei tuonut rullaa eikä palannut sinne, vaan ehkä sai hajun toisesta maalimiehestä, jota lähti etsimään juosten suoraan käytävän päähän ja rappukäytävään. Nina pyysi kutsumaan Ronjan pois ja se tulikin - mutta palasi sinne myöhemmin sitten vielä uudelleen ja uudelleen. Tätäkin kerrosta työstimme pitkään ennen kuin mm lopulta löytyi hissistä, joka oli rappukäytävän puolella. Sain kuulla kerroksessa olevan toinenkin mm joten jatkoimme huoneiden tarkastamista. Ronja oli tässä vaiheessa todella väsynyt ja se olisi tarvinnut vettä jo heti alkuun, mutta sitähän en ollut tajunnut ottaa mukaan. Hyvin se kuitenkin sinnikkäästi jatkoi töitä ja lopulta löysi maalimiehen, jolta toisella yrityksellä toi rullan.

Mitä tästä sitten opin:

  • Ota vettä mukaan aina rakennusetsintäään! Erityisesti mielisairaalaan, joka on todella iso rakennus ja erittäin pölyinen + kuiva ilma. 
  • Rakennuksessa hajut leviää niin, että Ronjasta on todella vaikea sanoa, milloin se on varsinaisella hajulla. 
  • Opettele lukemaan koiraa paremmin + miettimään miten hajut rakennuksessa kulkeutuvat. 
  • Ronja kykenee työskentelemään väsyneenä ja janoisena melko pitkään turhautumatta juurikaan. Itselläni oli enemmän huoli, että se varmaan turhautuu ja pitäisi jotenkin auttaa sitä jne. No se vesi olisi tietysti ollut apu paikallaan! 

Sunday, 4 November 2012

Kettistä

Tehtiin vielä agi-kisapäivän jälkeen illalla kettistä ja vähän esine-noutoa. Telineet meni hienosti niin kuin aina. Pöydät siirrettiin isoille etäisyyksille ja meni tosi hienosti merkki- oikea ja sieltä etu - pöytä - vasemmalla oli joku haju johon juuttui ja sit meni loppu pilalle. Tehtiin uusiks mut jätin vasemman tekemättä, koska kävi jo merkkaamassakin sen hajun.. Tosi hienoa irtoamista ja jopa ohjattavuutta :)

Ai niin ja se esinenouto.. Pitkästä aikaa - itse en osaa heittää, mutta koira toimi hyvin :)

Safir oli kentällä lopuksi hengailemassa kun laitettiin telineitä paikoilleen ym.

Sunday, 7 October 2012

Agi-kisat

Pitkästä aikaa päästiin kisaamaan ja ensimmäistä kertaa olin ilmoittanut Ronjan kolmeen starttiin. Käytännössä juostiin 2½ rataa, koska eka jäi melko alun sähläyksiin. Kisat oli Purinalla sisällä, järjestäjänä Suomen Kromfohrländer ry ja tuomarina Martti Salonen.

2 ekaa rataa oli agiratoja, vika hyppäri. Medit aloitti joten rataan ei päässyt tutustumaan edes kentän ulkopuolelta kuin sen 5 minuuttia, mikä teki hommasta minulle kyllä vaikean. Ronjallekaan ei sovi oikein tuo, että joutuu odottamaan seinässä rataantutustumisen ajan, sitten äkkiä koira irti ja radalle. Mutta joskus käy näin, eihän sille mitään voi. Pahimmillaan ois voitu olla ekoja, nyt kolmansia.

Ekalle radalle mentiin molemmat ihan liian jännittyneinä. Melko alussa rataa oli A:n alla putki ja sen vieressä keinu. Putkeen ois pitäny mennä ja ohjauksella koitin blokata A:n, mutta keinullehan tuo sitten meni. Eli hyl tuli siinä kohtaa. Olis varmaan tullu jossain muuallakin, ainakin jonkun esteen kiersi (kun ohjaus katkesi). Lopetettiin se rata sitten sopivaan kohtaan.

Toka rata oli siis myös agi-rata. Se meni hyvin mun black outtiin asti (melko alussa). A:lta tultiin muurille ja muurilta piti kääntyä 180 astetta takaisinpäin putkeen joka oli A:n alla. Siihen piti tehdä valssi, mutta myöhästyin ja pelästyin että menis A:lle. Ei ois menny, mutta huusin jotain "ei" tai vastaavaa, jolloin Ronja kiltisti tuli sitten sen putken ohi, jonne muuten oli ollut menossa. Eli siitä se radan vitonen sitten. Loppurata meni kivasti. Yliaikaa pari sekunttia joka varmaan tuli siitä kiellosta. Lopussakin unohdin yhden valssin, joka olis ollu paljon parempi persjättönä, mutta melkein siis törmättiin kun olin myöhässä. Sijoitus 3.

Kolmas rata oli hyppäri, jossa oli alku melkein suoraa (hypyt vähän vinossa), käännös hypyn kautta renkaalle ja siitä keinulle. Radalla oli kolme suoraa putkea ja vauhtia riitti. Itse oli juostava niin kovaa kuin pääsi, varsinkin yhdessä kohdassa oli pakko päästä suoran putken eteen ohjaamaan koiraa renkaalle, koska putki itsessään olisi kääntänyt selkeästi renkaan ohi. Ihan lopussa oli tarkoitus tehdä persjättö ENNEN pituutta, mutta unohdin sen ja jouduin tekemään äkkipäätöksen ja tein sen vasta pituuden jälkeen. Tosi lähellä oli, etten sen takia ohjannut Ronjaa putken ohi. Siihen tuli pieni töksäys, mutta putkeen meni kuitenkin ja sieltä viimeinen hyppy oikein. Jos olisi jäänyt putken toiselle puolelle niin olisi ollut suuri riski, että olisi hypännyt suoraan putken edessä olevan hypyn, joka olisi siis ollut väärin. Tältä radalta 0 ja sijoitus 2., joka riitti luvaan :)

Kaikki esteet Ronja suoritti moitteettomasti -eihän sitä voi kontakteja yksin jättää tekemään, mutta näin menee ihan hyvin. Kepit meni hienosti kolmeen kertaan.

Illalla vielä Ojankoon vetämään treenit ja tehtiin Ronjan kanssa kettis-telineet kun ei se ollut vielä saanut mitään tehdä.. Aika kivasti meni pöydätkin - ainoastaan maassa lionneet kuivanappulat katkas sen juoksun oikealta etupöydälle.

Saturday, 6 October 2012

Sirken koulutuspäivä

Tänään oli Sirke Viitasen koulutuspäivä. Aamu yhdeksältä kokoonnuttiin ojankoon ensin kuuntelemaan lyhyttä luentoa (kirjoitan myöhemmin muistiinpanoja tännekin) ja saamaan vastauksia kysymyksiin, sitten vuorossa oli 12 koiran treeni-sessiot. Ronjan vuoro meni vasta iltapäivän puolelle, käytiin Hurjan kanssa kävelyllä ja Ronja sai juosta vapaana Hurjan kanssa. Sen jälkeen olikin pitkä odotus autossa, kun meidän eka vuoro oli joskus puoli kahden maissa.

Olin jo kysellyt Sirkeltä ääntelystä ja siitä mihin se liittyy (korkea vire, kuumuu jne) ja päätin käyttää ensimmäisen vuoron sen työstämiseen (tai uusien näkökulmien saamiseen lähinnä). Käytin Ronjan pienellä kävelyllä ja menin peko-kentälle purkamaan enimpiä energioita. Ääntelystä kun oli puhuttu, niin se oli aivan mahdotonta kettis-telineillä eli en päässyt edes sinne asti. Odotin pienen hetken hiljaisuuden ja heitin pallon, jonka kanssa sai porhaltaa sitten itsekseen, kunnes riitti. Sen jälkeen oli vähän parempi, pystyin tekemään muutaman telineen ja pöytiä. Pöydillä ei olisi malttanut odottaa, mutta kun pari kertaa palautin mistä oli karannut niin odottikin ihan nätisti. Batin kentällä oli koira lähellä aitaa joten sen puolen pöytä oli hieman haasteellinen alkuun.

Kaiken tuon jälkeen vielä oli ylimääräistä energiaa ja Ronja kävi melkoisen kuumana kun aloitettiin oma vuoromme. Esimerkkejä ääntelystä ei siis ollut lainkaan vaikea saada! Pelkkä perusasentoon tuleminen tapahtui äänekkäästi. Hypyn aikana äänteli, nouto meni paremmin. Ohjeiksi lähinnä sain sen, että jättäisin pitkälti huomioimatta ääntelyn (koska pitäisi olla erittäin systemaattinen jos sitä lähtee kieltämään ja varsin hankalaa) ja lähteä työstämään ongelmaa toista kautta.

  •  Ensinnäkin Ronjalla pitää olla kentällä tekemistä koko ajan, jotta ei tule "tyhjää" väliä jossa Ronja alkaa odottamaan milloin tehdään ja mitä tehdään. Tämä esim niin, että pyytää maahan aina väleissä ja kutsuu sitten seuraavaan liikkeeseen. 
  • Palkkaaminen eri kohdissa - esim liike palkatta, siirtyminen seuraavaan ja palkka tulee seuraavan liikkeen alusta. Tätä ollaan tehtykin, mutta tehdään lisää. 
  • Kertominen Ronjalle mitä ollaan tekemässä - virittäminen jokaiseen liikkeeseen. Parempi pidemmällä tähtäimellä virittää, vaikka jossain kohtaa voikin kiihdyttää.
  • Palkkaaminen lelulla, johon saa purkaa itseään paremmin.
Seuraava sessio oli reilun tunnin päästä ja Ronja oli jo rauhoittunut kaikesta tekemisestä ilmeisesti. Liian pitkä odotusaika autossa varmaan teki osaltaan tuon ylenmääräisen kuumumisen. Toisessa sessiossa tehtiin stoppia ja seuraamisen askeleita. Stoppiin ohjeeksi käsimerkki ja HETI perään käsky ja voimakkaampi merkki ennen kuin ehtii valua pysähdykseen (jos ei täydellinen pysähdys). Kerrottava mikä ei kelpaa. Itsekseni kun olen treenannut, niin olenkin muistanut sanoa Ronjalle, ettei kelpaa, mutta noissa ohjatuissa treenitilanteissa jotenkin unohtuu helposti. Ja taas oli yksi suht hyvä stoppi missä en sitten sanonut mitään kun en ollut varma oliko riittävän hyvä. Niinpä niin.. 
Nami joko yhtäaikaa tai sitten heti perään jos hyvä pysähdys. Ei koiran yli vaan suoraan jalkoihin/suuhun. Ps. opettele heittämään ja tähtäämään! 

Seuraamisen askeleet oikealle oli ihan päin jotakin, kun tehtiin eka. (Myöhemmin tajusin, että olen tehnyt askeleet aiemmin eri tavoin.) Palkan tultava liikkeestä, ei perusasennosta. Vasemmalle parempi, vaikka olisin luullut päinvastoin. Peruuttamiseen aita avuksi+ nami alkuun leuan alle ja siitä kädellä ohjaus = hankalaa, muttei mahdotonta. Luulin, että jos aloitan vasemmalla niin helpommin väistää takapäällä sivuun, mutta ei ehkä riipukkaan siitä. Yritän nyt harjoitella vasemmalla aloitusta. Oikealle pitää tehdä päätös miten askeleet teen, etten turhaan sekota koiraa.

Tuesday, 25 September 2012

Kettistä

Molemmat pääsi tuttujen lasten kanssa vähän kettistelemään. Juu ei ne esteet aina menny ihan just oikein päin, mutta onneksi Ronjan liikkeet ei pienestä rikki mene. Kaikilla oli hauskaa ja se oli pääasia.

Ja sai Ronja tehdä telineet lopuksi ihan "virallisesti" mun kanssa - ja hienosti meni. Pöydillä ois tarvinnut vähän enemmän malttia, mutta häiriötekijöitä oli kuitenkin ihan kiitettävästi.

Sunday, 23 September 2012

Ruutua ja kettistä vesisateessa + vähän agia

Siinähän se jo tuli tämän päivän treenit otsikossa..  Eli ruutua tehtiin ensin Caritan kanssa - läheltä ruudun paikkaa eri tavoin. Merkkaamalla sanalla tai naksulla, antamalla itse hakea paikkaa, lelulla, namilla, näyttämällä. Kaikkea kokeiltiin ja kaikkea saadaan kokeilla jatkossakin, koska mikään ei ollut sellainen "jes tää toimii".

Kettis-telineet tehtiin myös kaikki ja perusasentoja lukuunottamatta (en niitä vaatinutkaan märässä) meni aika loistavasti. Pöydille oikein hyvä vauhti ja ohjattavuus. Eli siinä vaiheessa kun tulee se masennus, että ei me mitään osata, niin siirrytään hetkeksi peko-kentän puolelle tekemään kettistä ;) Sen Ronja osaa! Harmi vaan, ettei päästä kokeeseen sitä testaamaan.

Meinasi unohtuakin - Celo sai tehdä vähän agilitya. Sellaista hauskaa -putkeen irtoamisia, hyppyjä, lisää putkia, muutamat kepit. Ja Celokin oli taitava! Oikein hyvä vauhti ja ohjattavuus silläkin tällä kertaa.

Sunday, 9 September 2012

Monitoimitreenipäivä

Kolmatta päivää raunioille.. No ei se haittaa, kun nyt on pidetty vaan hauskaa siellä. Tänään Riikka-Marian, Alfonson ja 8-viikkoisen hoffi-pennun kanssa suuntasimme sinne ihan vaan totuttamaan pentua paikkaan. Kaikki koirat saivat kulkea ensin vapaasti raunioilla - isommat näyttivät mallia pienelle (joka tosin kohta on jo  yksi niistä isommista!). Lopuksi isot saivat tehdä yhden etsinnän. Ronja suorapalkalla ilman rullaa edes kaulassa, mutta R-M ei huomannut Ronjan tuloa pressukela-piilolle (tai Ronja ei selkeästi käynyt siinä mistä olisi voinut päästä palkkaamaan), joten ihmeissään juoksi sitten minua kohti ja taas takaisin piilolle - yritti ottaa raukka rullaakin suuhunsa, mutta kun sitä ei ollut! Ei siis etsintöjä enää ilman rullaa, vaikka kuinka olisi tarkoitus tehdä suorapalkkaa :) 

Raunioitten jälkeen suunnattiin Niinan kanssa Ojankoon. Ronja sai eka tehdä pari telinettä ja pöydät (joissa sähläsi alkuun ja taisi hämmentyä kun joku oli siirtänyt pöytiä lähemmäs toisiaan). Lopuksi meni kuitenkin hyvin. Toko-kentän puolella ei tehty kuin vähän noutoja vieraalla kapulalla (meni nekin hyvin) ja kaukoja liikkuroidusti. Ronja teki elämänsä hienoimmat kaukot, ei ottanut häiriötä liikkurista, ei liikkunut paikaltaan ja totteli jokaista käskyä juuri niinkuin pitikin.  (Ja sitten tyhmänä menin myöhemmin yrittämään niitä uudelleen.) 

Jatkettiin treenejä vielä pyrtsi-treenien merkeissä. Paikalla meitä oli 4: Kati ja Vissa, Teija ja Furi sekä Päivi ja Skip+ tietysti Ronja. Niin kuin yritin väittää, etten tekisi Ronjan kanssa tänään agia, mutta houkutus oli liian suuri, joten pitihän meidän vähän tehdä. Pieni ratapätkä ilman kontakteja. Ronja meinasi vähän varastella - kiinnitetäänpä huomiota siihen jatkossa. Agin jälkeen vuorossa oli tokoa. Aloitettiin paikkamakuulla, jossa ei moittimista. Olin ehkä reilun minuutin piilossa. Lisäksi Ronja sai suorittaa paikkamakuutehtävää sen aikaa, kun kävin tekemässä muille rivissä olijoille luoksepäästävyyttä. Nätisti odotti.  
Ronjan vuorolla tehtiin vähän ruutuun lähetystä lelu-avulla, merkkiä ja ruudun paikkaa läheltä. Ei mitään loistavaa, mutta ihan ok-tasoa. Niin ja sitten niitä kaukoja - nyt otti häiriötä sivulla olevasta liikkurista, eikä muutenkaan mennyt ihan nappiin. Oma moka, miksi uusia jotain hyvin mennyttä. 

En nyt edes muista tehtiinkö muuta. Mulla oli vielä tottis-kettis-treenien veto, mutta Ronja sai lähteä pyrtsiporukan mukana lenkille, ettei tarvinnut kököttää aidassa kiinni. Ronjan osalta treenit oli treenattu - tosin Ronjan palattua otin sen vielä Domukselle henkilöryhmän häiriökoiraksi. Celo oli viikonlopun paimentamassa ja saapui illalla väsyneenä kotiin eli ei siksi ollut muuten päivän riennoissa mukana. Nyt on kotona kaksi hyvin väsynyttä koiraa.


Kuvaaja & © Teija Sonni-Kautto

Kuvaaja & © Teija Sonni-Kautto