Jaana Oravan vetämät tottis-treenit helle-asteissa:
Tehtiin 2 pätkää. Ekalla vuorolla alkuun luopumisharjoitus leluja+namirasiaa yms pujottelemalla - mennessä oli vaikea, tullessa ei enää välittänyt. Sitten seuraamista, joka oli tämän päivän teema. Vahvistetiheys pitää saada kuntoon: namit valmiiksi pienittynä, mahdollisimman helposti saatavilla, en voi odottaa katsekontaktia jos kriteerinä on perusasento oikeassa paikassa. Erikseen kontaktitreeni.
Tokalla vuorolla tehtiin hihnassa henkilöryhmää, alkuun kiinnosti ihmiset, mutta ei sitten enää. Sitten jatkettiin seuraamisharjoitusta samaan tapaan kuin ekalla vuorolla.
Lopuksi tehtiin telineistä silta, keinu, tikkaat, putki ja muutama pöytä. Sillalle pysähtyminen pitää tehdä kontrolloidusti, keinulla eka hyvin, tokalla vähän töksähti niin että puraisi kieleensä kun otti namia. Siitä tietysti sitten vähän säikähti ja menin taas muutaman askeleen taaksepäin ja otin keinun vastaan. Oli ok. Putki ok, tikkaat ok, mutta pitää olla pysäyttämässä melko vauhdilla, ettei hyppää alas. Pöydät oli pennun mielestä eri näköisiä kun niissä oli kehänauhat kokeen jäljiltä, varsinkin se jossa se roikkui alhaalla. Tehtiin vain muutama harjoitus joka suuntaan, oli tosi kuuma niin ei enempää juoksemista.
No comments:
Post a Comment