ronja ja safir

ronja ja safir

Pages

Sunday, 30 June 2013

Tokoa

Mentiin Ojankoon Savelan Niinan ja tollereiden kanssa tokoilemaan vähän. Tarkoituksena tehdä kettistäkin, mutta se jäi lopulta kuitenkin. 

Safir sai aloittaa, jotta jaksaisi sitten odotella taas. Tehtiin ensin hyppyä pari kertaa johon sai purkaa virtaansa, sitten seuraamista. Pitää miettiä milloin sanon käskysanaa, jotta Safir oppisi sen paremmin. Nyt olen käyttänyt vain "sivu"-sanaa ja välillä kuitenkin ajattelin käyttää seuraa-käskyäkin - voisinkohan päättää edes sen?? Paikkamakuu ja -istuminen tehtiin lopuksi Novan kanssa. Hyvin meni lyhyet pätkät molempia. 

Ronjan kanssa tein vähän zetan, hyppynoutoa ja vähän ohjattua noutoa. Zetassa maahan ja istu oli melko hyvät, seisomisessa hipsi perään. Kokonaisuus hyvä. Seuraamispätkät oli hyviä. Ohjatussa oli vähän häslä, ei katsonut minne juoksi -eikä siis kuunnellutkaan. Haetutin lopuksi kapuloita niin että heitin ne paikalta sivuille ja jomman kumman sitten pyysin hakemaan. Tosi mielellään tuo noita ohjatun kapuloita, mikähän siinä on verrattuna tavalliseen. Lopuksi hyppynoutoa eka vieraalla puukapulalla johon tarvi toisen käskyn, uusinta ok. Sit omalla kapulalla ok. Sit vielä vieraalla metallikapulalla ja toi senkin hienosti!  Osassa luovutuksista kyllä parantamisen varaa, osan palkkasin vauhdista. Paikkamakuu tehtiin ihan vikaks Novan kanssa ja mul oli kyllä mielessä mitä viimeks tapahtui, mutten voi käsittää sen liittyvän Novaan. Nyt kuitenkin keksi taas sen istumisen :/ En tajua, en kertakaikkiaan tajua. Uudella käskyllä meni sit taas maahan ja pysyi siinä. Mut muuten nousi istumaan. Laitoin jäähylle Ronjan ja tehtiin välissä Safirin paikkamakuut, sit takapalkalla Ronjalle lopuksi ok paikkamakuu Nemon kanssa. Sanoinko jo, etten tajua??? Siis Ronjan paikkamakuu on nyt ollut viime viikot ihan ok, vaikka oonkin sitä vielä jänskännyt. Ehkä tää oli joku ihmejuttu, liittikö se Novan ja sen parin kuukauden takaisen nyt jotenkin pienessä päässään toisiinsa?? Nyt vaan toivon, et tää oli vaan joku outo häiriö. 

No comments:

Post a Comment