Olipas ollut ikävä noita punaisia punakuonoja - Niinan tollereita Novaa ja Nemoa, jotka olivat olleet pitkällä lomalla. Nyt lähdettiin kuitenkin yhdessä lenkille ja poikettiin alkumatkasta tutulle toko-kentällemme.
Nova kävi ihan kierroksilla ja haukkui, kun joutui odotusvuoroon ensimmäiseksi - tällä kertaa onnistui yllyttämään myös Ronjan mukaan ja sain nähdän Ronjassa piirteitä, joita en todellakaan halua vahvistaa. Ei haukkuvaa tokokoiraa minulle, kiitos! Piippaukset ja muut ääntelyt ovat jo ihan tarpeeksi haasteellisia. Alku meni vähän säheltämiseksi kun oltiin niin kierroksilla, eikä ehkä ollut fiksuinta aloittaa paikkaistumisilla ja makuilla. Istuminen oli vaikeaa - taas se etuosa oli niin painava. Jonkun kerran istui jo ennen kuin ehdin kääntyä. Sain kuitenkin jonkun hyvän pätkän, jonka pystyin palkkaamaan ja siirryttiin paikkamakuuseen. Ronja vaikutti "erittäin skarpilta" ja sanoinkin Niinalle, etten ihmettelisi vaikka lähtisi sieltä. Ei lähtenyt kuitenkaan vaan makasi nätisti poikien välissä. Kovin pitkää ei tehty kuitenkaan eikä piiloa ollut saatavilla.
Seuraamista tehtiin, joka oli ihan nättiä tänään - ainakin mun kriteereitten mukaan ihan ok. Sivuaskeleita mun täytyy itse harjoitella - ja siinä tulee helposti ääntely mukaan. Ehkä pitäisi tehdä niitä ihan vaikka namin kanssa jonkun verran. Kyllähän Ronja periaatteessa ne osaa ainakin oikealle. Jäävät pääasiassa hyviä, istuminen on siinäkin vaikeaa kun se on "unohdettu", vaikka siitähän alunperin on aloitettu BH-kokeessa. Kaukoja meinattiin tehdä, mutta ei oikein hyviä, varmaan turhan innokas, joten päädyin tekemään ihan vaan tekniikkaa vähäsen. Muuta ei taidettu tehdä, kun piti ottaa rauhallisesti eilisen hoidon jälkeen. Ronja vain ymmärsi sen siten, että tilaisuuden tullen täytyy juosta täysillä kenttä ympäri ja takaisin... Niinpä niin.
No comments:
Post a Comment