ronja ja safir

ronja ja safir

Pages

Monday, 3 September 2012

Tavoitteita tokoon

Eikös tämä kohta vuodesta ole juuri se, milloin on hyvä pohtia vuoden tavoitteita.. No ainakin meille se saa nyt kelvata. Tosin kyllä mä niitä tavoitteita päässäni mietin tuossa vuoden alussakin ja eihän siitä nyt vielä pitkä aika ole :) Jos et ole toko-ihminen, niin tästä jutusta tulee varsin tylsä, joten kannattaa hypätä seuraavaan (mikäli sellainen tulee). Aion käydä läpi tavoitteemme A:sta Ö:hön vain ja ainoastaan TOKO-liikkeiden ja luokkien näkökulmasta. Tämä itseäni varten, koska huomaan usein jonkun liikkeen "unohtuneen" jonnekin, josta se pitää sitten herätellä henkiin. Saa nähdä saanko jonkunmoista treenisuunnitelma-hahmotelmaakin tähän juttuun vai teenkö sen ihan erikseen. 

Nythän suuntaamme kohti avoimen luokan koetta, mutta ajatuksenani on, että jos ja kun se 1-tulos sieltä jossain kohtaa tipahtaa, niin siirrymme siitä suoraan voittajaan, jos ei nyt ihan kamalasti takkuile voittaja-liikkeet siinä vaiheessa. Tai jos takkuilee niin ehkä pidämme koe-tauon ja keskitymme treenaamaan niitä liikkeitä kunnes ei enää takkua. Mutta katsotaan tilannetta uudelleen sitten kun sen aika on. Tulostavoitteenani on, että syyskauden aikana se 1-tulos saataisiin ja viimeistään sitten ensi vuoden puolella päästäisiin jo VOI:hin. Siitä eteenpäin tulosten näkökulmasta pohdin tavoitteitani myöhemmin. 

Mutta jotta noihin tuloksiin päästäisiin niin tässä sitten liikekartoitusta aloittaen avoimen luokan liikkeistä: (ja nyt sitten voimaan tulee pitkäkestoinen puuhunkoputtaminen, koska todennäköisesti tulen jonkun liikkeen kohdalla väittämään, että se olisi ihan ok tai jotain sinne päin). Tarkoitus olisi myös päivitellä tätä sen mukaan miten edistytään. 

AVOIN LUOKKA LIIKKEET: 

1. Paikkamakuu 3 minuuttia - ohjaaja piilossa *kerroin 3
Keväästä asti paikkamakuuharjoitukset ovat menneet hyvin. Pääsin näkyviltä piiloon ilman suurempia ongelmia ja nyt 3min paikkamakuu ok. 4 minuuttiakin ollaan kerran tehty. Kokeessa nousi istumaan, mutta ennen kuin se toistuu, en lähde sitä murehtimaan. 
Viereiset koirat ovat välillä haaste, tutut ovat ok ja tietyntyyppiset myös. Niin kauan suht ok, kunhan ei tule katsekontaktia. Itse oltava tarkkana liikkeen alussa, ettei turhaa sähläystä tai katsekontaktia naapuriin. 

2. Vapaana seuraaminen  *kerroin 2
Tähän en just nyt keksi mitään erityistä - kisatilanne! 

3. Liikkeestä maahanmeno *kerroin 2
Periaatteessa ihan ok, välillä maahanmeno hidas ja tuppaan itse kääntymään vähän... 

4. Luoksetulo - pysäytys puolessa välissä (yht. 25m) *kerroin 3
Tämän hetken haaste!!! Stoppi, jota ei oikeastaan ole - siis välillä on ja sitten taas ei. Treenattiin tehis kouluttaa koulutuksessa sitä just Tiinan kanssa siten, että sai palkan aina Tiinalta (juoksi meidän väliä siis), mutta miljoonan toiston jälkeen vielä juoksi ainakin melkein perille, ennen kuin pysähtyi. Vinkiksi sain nyt takapalkan käytön, jota testasinkin itseasiassa juuri tänään. Vaatinee totuttelua, mutta periaatteessa vois toimia. Tähän asti varmiten pysähtyy vain kun on monta kertaa ensin lentänyt lelu ohi tai nami nenän eteen. 

5. Liikkeestä seisominen * kerroin 2
Periaatteessa ihan ok - mutta epävarma, koska oli niin pitkään ongelma-liike hiippailuineen ja kääntymisineen. Pitäisi testata sitä nyt usean kerran, jotta saisin jonkun näkemyksen liikkeen tämänhetkisestä tilasta. Tänään meni ihan hyvin, mutta en tehnyt toistoja. 

6. Noutaminen n. 10m *kerroin 2
Varastaminen?? Välillä odottaa hienosti. Nurmella saattaa hävittää kapulan, mutta hiekalla pitäisi olla ok. Palautus välillä hieno, mutta hieman hätäinen. Kiihtyy kapulasta koetilanteessa, josta seurauksena varastamisen mahdollisuus kasvaa (ja myös ääntelyn). 11.9.: varastamisen suhteen paljon parempi, mutta tänään koemaisen treenin palautusvaiheessa tiputti kapulan jalkoihini liikkurin "käsky"sanasta. Sannan ehdotuksia: Treenattava pitämistä häiriökäskytyksessä ja muutenkin. Esim. matka jatkuukin tuonti-asennosta peruuttaen tms. Kiertämistä kapula suussa, mitä vain. 

7. Kauko-ohjaus - istu-maahan-istu-maahan *kerroin 3
Vaikeuksia ensimmäisessä istumaan nousussa, mutta nyt ollaan treenattu sitä paljon ja vaikuttaa oppi menneen perille. Luulen, että Ronjalle on niin hyvin juurtunut paikkamakuu - maassa ollaan  ja pysytään, että siksi hankalaa ymmärtää, että yhtäkkiä sieltä pitäisikin nousta ylös. Toisen istumaan nousun kohdalla välillä pieni ylimääräinen liike-eteenpäin. Sitäkin on yritetty työstää pois. 
Näyttökokeessa otti häiriötä liikkurista, joka oli sivussa Ronjaan nähden. Tärkeää katsoa, että Ronjan katse on muhun päin kun annan käskyn. Ja treenattava liikkurin kanssa! 11.9.: Koemaisessa treenissä nousi ekalla, mutta tokasta istumaannoususta ei noudattanut käskyä. Tämän jälkeen se nouseminen muutenkin tuntui olevan taas äärettömän vaikeata. Sannan ehdotuksia: kaukot toimittava treenatessa pelkillä suullisilla käskyillä ja pelkillä käsimerkeillä, jolloin kokeessa helpompi, kun tuplakäsky. Eri välimatkat, eri tilanteet, häiriö ympärillä jne. Treeneissä ei ehkä kannata antaa koiralle mahdollisuutta noudattaa vasta toista käskyä vaan keskeyttää liikke ja kertoa koiralle, että nyt ei mennyt ihan nappiin.

8. Estehyppy - edestakaisin *kerroin 2
Jää esteeseen kiinni, josta vaikea hypätä takaisin - koskee helposti esteeseen. Tämä ongelma tulee olemaan vain avoimessa, joten nyt menen mistä aita on matalin, enkä tee asialle mitään sen enempää. 

9. Kokonaisvaikutus *kerroin 1
Ääntely.. Tähän pitäisi kehittää joku strategia ja pysyä siinä. 

VOITTAJA LUOKKA LIIKKEET: 

1. Paikkamakuu 4 minuuttia -ohjaaja piilossa *kerroin 4

2. Seuraaminen - lisäksi hidas käynti, paikallakäännökset, askeleet eri suuntiin *kerroin 4
Periaatteessa osaa nuo käännökset, askelia pitää treenata etenkin ohjaajan.
3. Liikkeestä istuminen *kerroin 3 
Pitää "herättää henkiin" - tehty vähemmän, mutta periaatteessa osaa sen, mutta vaikeuksia erottaa maahanmenosta.

4. Luoksetulo -yht.30m - 10m-seiso, 20m-maahan *kerroin 4
Kunhan AVO:n stopista eka selvitään. 

5. Ruutu -25m päässä *kerroin 4
Tehty välillä enemmän, välillä vähemmän. Vaatii paljon treeniä, jotta hahmottaa oikean paikan. Loppuosaa voisi treenailla ihan muuten vaan. 

6. Hyppynouto *kerroin 2
Lähinnä samat ongelmat kuin noudossa, lisäksi vinot palautukset, joita ei juuri olla treenailtu. 

7. Metallinouto *kerroin 2
Putoaa ehkä herkemmin suusta kuin tavallinen. Lähdetty aika mahdottomasta tilanteesta, mutta edettiin siitä kaverin avustuksella yllättävän nopeasti. Nyt en hetkeen ole tehnyt. 

8. Tunnistusnouto *kerroin 4
Tässä yksi unohtunut, muiden alle hautautunut liike. Pitäisi muistaa ottaa lenkille mukaan ja tehdä piilotusta tuoden kasaa lähemmäs. 

9. Kauko-ohjaus seiso/istu/maahan -6 liikettä,10m *kerroin 4
Seisomista yritetty aloittaa ihan teknisesti namin avulla - melko alkutekijöissä. Vaatisi paneutumista. 

10. Kokonaisvaikutus *kerroin 1

ERIKOISVOITTAJALUOKKA LIIKKEET:

1. Istuminen 2min *kerroin 3
Menee maahan herkästi. Pitää lähteä lyhyemmällä ajalla liikkeelle ja edetä siitä. Eli vaatii treenaamista. Mieti myös käskytys?? 

2. Paikkamakuu 4minuuttia -häiriöity *kerroin 2
Häiriö ei tuo lisäongelmia, väittäisin - varmaan pää kääntyy, mutta sitä Ronja tekee muutenkin jonkun verran kuitenkin. 

3. Seuraaminen *kerroin 3

4. Liikkeestä seisominen, istuminen ja maahanmeno -ns Z *kerroin 3
Käskyjen erottaminen tärkeintä. 

5. Luoksetulo -kts VOI *kerroin 4

6. Ruutu -merkin kautta *kerroin 4
Merkkiä tehty erikseen, mutta käsimerkin avulla. Täytyy koittaa jättää se pois. (pelastuspuolella saa olla käsimerkki) 

7.  Ohjattu nouto *kerroin 3
- 10m merkille - 10m matka etukapulalle, josta 5m sivuille
Aloitettu treenaaminen kupeilla, nyt 1 kapula. Ei vielä merkkiä liitetty, mutta tuskin tarpeenkaan vielä. 

8. Hyppymetallinouto *kerroin 3

9. Tunnistusnouto *kerroin 3

10. Kauko-ohjaus - 6 liikettä, 15m *kerroin 4

Olipas mukava saada nämä kaikki tähän yhteen pötköön. Helpottaa kummasti omaakin hahmottamista. Nyt vaan treenailemaan, eihän tässä mitään mahdottomuuksia pyydetä :) 

No comments:

Post a Comment