ronja ja safir

ronja ja safir

Pages

Wednesday, 31 July 2013

Safirin näyttökoe, Ronja tokoili sivussa vähän

Tänään ei ollut tehistreenejä, kun oli uuden tehiksen näyttökoe. Safirin kanssa osallistuttiin siis siihen. Liikkeinä pennuilla oli minuutin paikkamakuu, vapaana seuraaminen, maahanmeno ja luoksetulo. 

Paikkamakuu vähän huolestutti kun oltiin agikentän vieressä ja eilen Safir otti sieltä häiriötä. Nyt pystyi onneksi olemaan vaikka jäikin vähän vinoon agikentän suuntaan. Ennakoi vaan perusasentoon nousemisen. 

Seuraaminen alkoi poikittaissuunnnassa kentällä samaan aikaan kun joku riehu-leikitti kelpietä kentän reunalla. Eli sopivasti häiriötä heti alkuun. Jätätti siinä heti sitten, myöhemmässä vaiheessa ja juoksuosuuden jälkeen vähän parempi. 

Maahanmenon seuruu-osuus oli huono ja käskyn kohdalla otti hurjasti häiriötä liikkurina toimivasta Caritasta eikä lainkaan kuullut/ kuunnellut mun käskyäni. Vasta kolmannella meni maahan. 

Luoksetulo oli ok. Hyvä vauhti, odotti käskyä, vähän autoin että tuli sivulle. 

Ronjan kanssa tehtiin hyppynoutoa, hyppyä, seuruuta, noutoa ja jääviä. Kaikki oikeastaan meni aika hyvin. Sopivan viileän ilma ja kiva asenne :)

Lisäksi ihan alkuun Safir sai tehdä Ronjan kanssa n. minuutin paikallaolon (meni hyvin) ja muutamat kettistelineet (meni nekin hienosti). 

No comments:

Post a Comment