ronja ja safir

ronja ja safir

Pages

Tuesday, 16 July 2013

Safirin toko-treenit

Pääteemana oli tänään seuraaminen. Ehdotukseksi vähän sama kuin aiemminkin eli että olisi toinen "mukana kulkemis-seuraaminen" ja sitten erikseen treenaisi kunnollisen seuruun missä kontakti pysyis.  Eli jatkaen sitä kotona ja häiriöttömissä ympäristöissä. Ihan hyvä noin varmaan. Tehisnäyttöön mennään myös sitten tuolla "mukanatuloseuruulla", koska siihen on vaan 2 viikkoa aikaa. 

Muiden vuorojen aikana treenailtiin perusasentoa ruutuhäiriössä sekä itse tehtiin ruutua myös muutaman kerran ja pari merkkiä. Nyt ei tarjonnut maahanmenoa merkille (tosin ekan suorapalkkasin lennosta). Harjoiteltiin myös sitä mukanakulkemis-seuruuta, joka sujuu aika hyvin. Myös maahanmenoja "down"-käskyllä käsiavun kanssa. 

Lopuksi tehtiin minuutin istuminen. Käväisin piilossa, kävin palkkaamassa pari kertaa ja sitten palatessa ilman palkkaa jatkettiin paikkamakuuseen. Menin piiloon siinäkin ihan hetkeksi ja sit melkein jo palattiinkin kun oli tarkoituskin että saa melkein heti sitten paikkamakuussa palkan. (evl-ketjutus)

No comments:

Post a Comment