ronja ja safir

ronja ja safir

Pages

Tuesday, 31 May 2011

Tokoa 31.5.

Tehtiin tänään koemainen treeni. Alkuun luoksepäästävyys ja paikallamakuu ja sitten 3 valinnaista liikettä. Valitsin liikkeiksi vapaana seuraamisen, liikkeestä maahanmenon ja hypyn.

Luoksepäästävyys: Nousi ja tervehti, mutta kohtalaisella tasolla.

Paikallamakuu: Paikkamme rivissä oli erittäin hankala, koska Ronja ei voinut sietää viereistä koiraa ja toisen puolen koira haukkui koko ajan. Nämä tekijät varmastikin vaikuttivat suurelta osin siihen, että Ronja vaikutti todella hermostuneelta koko ajan rivissä ja päästi turhautumishaukahduksia, mikä on todella harvinaista siinä kohtaa kun irrotin hihnaa ja pyysin sivulle. Meni maahan kuitenkin ihan nätisti ja jäi paikalleen. Alkuun teki tyypillistä etujalkojen uudelleen asettelua, mutta vaikkei "tuomarimme" nähnytkään, niin mielestäni lopussa kyllä liikkui jo takajalatkin ja ryömi ehkä 15 cm pätkän. Ryömimistä ei ole aiemmin tapahtunut, joten pikkuisen olen huolissani, että tässäkö mahtaa olla seuraava ongelmamme..

Vapaana seuraaminen: Paikka vierellä ei ollut koko ajan ihan niin justiinsa, mutta kuitenkin kohtuuhyvää seuraamista kaikenkaikkiaan. Pysähtymiset ja käännökset hyvät.

Liikkeestä maahanmeno: Maahanmeno oli melko hidas, jäin katsomaan vähän, että jääkö seisomaan vai istuu, mutta meni maahan. Loppu hienoa.

Hyppy: Halusin testata mitä tapahtuu jos kauempaa sanon, että "tehdäänkö hyppy", sillä seurauksella, että Ronja jo kaukaa lähti hypylle ja teki sen. No testin tulos oli, että ei ainakaan tuolla sanalla! Uudelleen kun tehtiin hyppy, niin suoritus oli melkoisen hyvä. Voisin kokeilla ennemmin niin, että tulen hypyn eteen kauempaa suoraa linjaa, pysähdyn kauemmas ja seurautan sitten siitä lähemmäs. Tai sitten jotain muuta...

Lopuksi kun aikaa jäi, tein vielä hypyn pari kertaa ja meni oikein hyvin. Maahanmeno liikkeestä oli melko hidas sitä uudemmankin kerran kokeillessa, joten siihen voisi kiinnittää nyt huomiota.

No comments:

Post a Comment