ronja ja safir

ronja ja safir

Pages

Thursday, 23 June 2011

Celo agility 20.6.

Tää on vähän tylsää, kun mä en jaksa piirrellä ratoja ja varsinkin kun näin jälkikäteen kirjoittelen niin en tietysti enää muista rataa. Niinpä en tällä kertaa sitä yritäkään tähän sen paremmin kuvailla. Teemoina oli mahdollisuus puomin leijeröintiin - melko haastavassa kohtaa, joten jätettiin suosiolla väliin se, puomin ja putken ja A:n ja putken erottaminen sekä muuten vaan monenlaiset ohjauskuviot, kuten putkesta sylkkärin kautta hypyille ja takaakierrot monenlaisissa kohdissa.

Isoimpana haasteena oli kyllä tuo puomin/A:n ja putken erottaminen - Anniina ehdotti siihen kontaktille käden nostamista ylös merkiksi, jota voisin kyllä harkita. Erityisesti A oli aika mahdoton, kun sen molemmilla puolilla oli putkensuu ihan kiinni.

Kepit radalla sujui melko hyvin. Keinu tehtiin erillisenä, mutta sekin meni ihan kivasti, kunhan sain rauhotettua Celon ennen sitä.

Omien treenien jälkeen jäin katsomaan Ritan treenejä ja heillä ratana oli se ihana viime vuoden SM finaali-hyppäri, joka alkoi noin miljoonan esteen suoralla, joista vika oli takaakiertona. Tehtiin sitä vuosi sitten Ronjan kanssa treeneissä, mutta nyt halusin kokeilla Celon kanssa, joten jäin vielä Ritan treenien jälkeen tekemään rataa Celon kanssa.

Yllättävän hyvin pystyin jättämään Celon koko suoran päähän ja vielä yllättävämpää oli, että se 6. vai 7. esteen takaakierto onnistui tosi hyvin. Tämän radan haasteina olikin välistävedot, joita niitäkin oli 3 peräkkäin ja sitten viimeinen este, jonka Celo meinasi useaan kertaan mennä väärältä puolelta.

Myös kolmen putken suoralta sain Celon käännettyä hienosti 2 putken jälkeen, joka oli melko hieno suoritus melkoisen putkihullulta koiralta :D Taas sai huomata, kuinka koira osaa yllättää :)

No comments:

Post a Comment