Käytiin päivällä tänään pienellä porukalla tekemässä treenit omalla radalla.
Ekassa harjoituksessa maalimiehiä Ronjalle oli 2 valmiina, joiden sijaintia en tiennyt. Lähetyksen jälkeen ampuminen. Ronja lähti vähän vaisusti etsimään, eikä irronnut minusta kovin hyvin ennen kuin siinä vaiheessa kun sai hajun ensimmäisestä maalimiehestä. Mm oli kasan alla olevassa kolossa, joka oli levyllä peitetty. (Piilo ei ole ollut meillä aiemmin käytössä) Ilmaisu oli sujuva.
Toinen maalimies oli metallisessa häkkyrässä, joka oli umpinainen ja vaikka käsi oli Ronjan pään tasolla niin lukeutui piilona siihen Ronjan hankalan ilmaisun listaan. Ronja kyllä löysi maalimiehen, mutta ei ilmaissut sitä. Siinä sitten oltiin taas hämmennyksissä niin koira kuin ohjaajakin. Nina avasi piiloa hieman ja käsi laitettiin paremmin ulos, jolloin Ronja myös ilmaisi piilon. Näytölle mennessä jäi n. metrin ennen piiloa - mitä ei ole varmaan koskaan ennen tehnyt. Aika outoa... Vahvistetaan nyt ainakin hankalissa piiloissa näytölle menoa kutsumalla.
Otettiin muiden jälkeen vielä tuo kakkos-piilo uusiksi. Mentiin eri kautta, Ronja tuli piilolle, sai hajun, hyppi vasten piiloa, mutta ei ilmaissut. Kuljin piilon ohi ja tulin takaisin päin, jolloin Ronja meni uudelleen piilolle ja tällä kertaa ilmaisi maalimiehen. Näytölle meni hyvin kutsuna.
Lisäksi tänään molemmat pääsi uimaan Pilvijärvelle ja Celo vielä illalla Ojankoon tekemään vähän hyppytekniikkaharjoituksia, keppejä, keinua ja kontakteja sekä A:n ja putken erottelua. Niin ja tehtiinhän me sit vähän tokoakin tuossa lähihiekkakentällä Ronjan kanssa, vaikka siinä vaiheessa oli jo melko pimeää. Vähän häiriötä läheisestä koirapuistosta alkuun, mutta sitten kun päästiin hommiin niin Ronja oli tosi kivasti mukana. Kerran aiemmin oltiin ko kentäällä tokoiltu ja veti ihan hulluna sinne. Sinänsä mielenkiintoista, että ei lainkaan olisi halunnut lenkille enää lähteä, kun oli märkä maa mikä taas yökötti. Hiukka outo ollut koko koira tänään. Aamulla sama, mutta ehkä Ronjaa vaan inhottaa nyt tämä syksyinen sää.
No comments:
Post a Comment