Tänään oli ekat ulkopuolisen kouluttajan eli Heidin tehis-treenit. Pähkäilin ja pähkäilin, että mitä otetaan Ronjan kanssa ja kun olin päätökseni tehnyt niin aloitin sitten Heidille, että "taidan sen luoksetulon stopin jättää sitten kuitenkin ensi kertaan ja koitan itsekseni treenata sitä vielä järjestelmällisesti" - sillä seurauksella, että sitähän me sitten just treenattiin. Seuraavaksi täytyy harkita tarkemmin mitä sanoo ;) No mutta - ihan hyvä että sitä otettiin, koska onhan se oikeesti se akuutein. Heidi tuntui näkevän asian kyllä paljon positiivisemmin kuin mä.. Ehkä meil ainakin on toivoa sen suhteen..
Tehtiin eka kiertäen niin, että palkkasin namin heittämällä. Nää meni ihan suht ok. Sit samaa kuin mitä Tiinan kanssa silloin kerran tehtiin eli "ihminen takapalkkana" - ennakoimista ei ollut näkyvillä tälläkään kertaa vaikkei tehty yhtään läpijuoksua. Ideana siis saada "pysähtymisen ajatus" - tekninen puoli tulee harjoitella kiertämällä. Tehtiin vielä muutamat kiertämisharjoitukset ja sit takas "ihmis-takapalkalle" - joka meni alkuun paljon huonommin kuin aiemmin. Melkein niin, että Heidin oli kutsuttava tai valui melkein perille asti. Mut mä yritän nyt näillä avuilla mennä ja katotaan sit vaik kuukauden päästä mikä on tilanne kun on seuraava Heidin treeni.
Safir sai leikkiä pikkuisen hallilla ja kotona otettiin sitten ekaa kertaa naksutin esille ja aloitin ehdollistamisen. Itseasiassa näytti aika hyvin jo ehdollistuvankin ääneen. Sen jälkeen vielä kahden lelun leikkiä nouto-ajatuksella, niin että heitin toisen, kutsuin ja samalla kun tuli mun kohdalle niin mulla oleva toinen lelu "aktivoitui". "Treenin" päätteeksi nähtiin myös kunnon pentu-hepuli :D
No comments:
Post a Comment