ronja ja safir

ronja ja safir

Pages

Thursday, 7 March 2013

Safir tokoilee + uinti

Mentiin Safirin kanssa vähän tokoilemaan tuohon lähikentälle. Tehtiin ruutua, merkkiä, vähän luoksetuloa ja perusasentoa. 

Ruutua Safir oli tehnyt vissiin kerran aikaisemmin joskus hallissa. Käytiin yhdessä viemässä lelu ruutuun ja päästin sen sitten hakemaan sen. Yritin ehtiä itse ruutuun ennen kuin juoksisi sieltä pois - vähän vaihtelevalla menestyksellä. Intoa ainakin oli ja vauhtia. Merkkiä ollaan tehty sisällä, se meni melko samalla tavalla ulkonakin. Kaataa helposti merkin tai peruuttaa merkille tai kiertää. Kun löytää oikean kohdan niin sitten kyllä pysyy siinä useammankin naksutuksen ja palkan ajan. Helposti menee myös maahan varsinkin jos odottaa että tarjoaisi parempaa paikkaa. Perusasento-treeni sujui ihan kivasti, ainoa mistä huomasi vieraan paikan oli luoksetulon odottamisvaihe, joka oli melko mahdottoman tuntuista. En viitsinyt sitä jäädä hinkkaamaan sen enempää, täytyy tehdä kotona ja hallissa + avustajan kanssa ensin. 

Iltapäivällä käytiin Alfonso-vesikoiran kanssa uimassa. Tästä syystä C ei päässyt tällä kertaa mukaan vaan ainoastaan pitkäkarvat. Safir ei kyllä tykännyt koko ajatuksesta, heti kun muisti paikan niin meni vaikeaksi. Uimaan Safir suorastaan "hyppäsi" aina uittajan sylistä eikä suinkaan kääntynyt heti pois vaan ui ihan kunnon kierroksen. Kokeilin lopuksi myös niin että itse laskin toisesta päästä uimaan ja hienosti ui sieltä itsenäisesti rampille ja siitä ylös. Kokeillaan nyt vielä jokunen kerta jos innostuisi, mutta jatkossa ilman opettajaa kun ei siitä enää varsinaisesti apua ole. Safirin uintitaidossa ei ole valittamista ja kun ymmärtää että rampilta tullaan ylös niin pärjätään ilmankin uittajaa.  Ronjalle uittajasta oli hyötyä, mutta senkin kanssa pärjätään ilman kun päästän toisesta päästä reunalta altaaseen. 

No comments:

Post a Comment