Rauniovuoromme oli annettu vastavuoroisesti täksi illaksi Hepekolaisille, mutta minä menin "emännöimään" treenejä. Maalimiehet olivat Ninaa lukuunottamatta vieraita (ensimmäiset 3). Teemaksi Ronjalle ajattelin ottaa irtorullalla rullan etsiminen ylhäältä päin ja maakaivo käsimerkillä kiintorullailmaisu. Lopuksi oli ajatuksen vielä yksi suorapalkka-etsintä, mutta koska edellinen irtorullailmaisu meni sähläykseksi, niin Ronja saikin vielä ilmaista yhden helpon maalimiehen.
Ensimmäinen maalimies oli radan etualalla kasan päällä olevassa avonaisessa puulaatikossa. Lähetin Ronjan aidan viertä pitkin ja ilmeisesti sitä kautta Ronja ei päässyt pidemmälle ja painostin sitä lähettämällä aina samasta kohdasta. Lopulta tajusin lähettää Ronjan eri reittiä ja johan alkoi liikkumaan ja piilokin löytyi. Ilmaisu oli ok - ei täydellinen, mutta rulla pysyi kuitenkin suussa hankalassa maastossa ja tuli lähes perille.
Toinen maalimies oli maakaivossa ja tässä siis kiintorullailmaisu. Ronja työsti rataa hyvin, mutta huomioksi vain se, että kun itse tiedän piilon, niin hätäilen heti vähän, jos Ronja lähtee tarkastamaan eri paikkoja. Rullan nappasi suuhunsa ilmeisesti heti, mutta haki vähän reittiä, että mitä kautta minulle rullaa tuo. Joutui pitämään melko pitkään rullaa ja siihen nähden toi sen melko hyvin lähes perille.
Kolmas maalimies oli autonrenkaiden sisällä, kansi päällä - käsi ja rulla roikkui ulkona. Maalimies löytyi melko hyvin, mutta epäilen Ronjan polttaneen tassunsa nokkosiin menomatkalla, koska rullaa tuodessa ensin oli tulossa samaa reittiä - sitten kääntyi polun päästä etsimään eri reittiä. Rulla putosi kuitenkin tällä matkalla ja Ronja hämmentyi selvästi. Meinasi ensin lähteä etsimään rullaa, mutta sitten pysähtyikin ihmettelemään siihen. Lähetin uudelleen maalimiehen luo hakemaan rullaa ja epäröinnin jälkeen (nokkoset?) kävi ottamassa uuden rullan ja toi sen perille. Näytön jälkeen alkoi nostelemaan ja nuolemaan tassuansa - tästä syystä nokkosia epäilin. Muistaen taannoisen reaktion muurahaisen puremasta en ihmettele, jos nokkosetkin ärsyttävät.
Neljäs oli lähinnä kiintorullailmaisuharjoitus, eikä piilossa ollut enempää haastetta. Se oli hyvä, koska jalka häiritsi Ronjaa vähän. Innostamalla sain Ronjan kuitenkin sen verran unohtamaan jalan, että pystyi lyhyen aikaa keskittymään etsimiseen ja ilmaisukin meni hyvin.
Sain vinkiksi nyt ensinnäkin jättämään kokonaan välipalkan eli palkan rullantuonnista pois (se on vaan jäänyt tavaksi) - samoin ketjun nopeuttamiseksi liinaan kytkemisen pois. Ronjan tulisi kuitenkin koskea käteeni (rullantuonti), josta seurauksena pääsee näytölle heti.
No comments:
Post a Comment