ronja ja safir

ronja ja safir

Pages

Wednesday, 12 October 2011

Rauniot 12.10.

Mentiin tänään aamulla raunioille Mirvan, Ninan, Marjan (bokseri) ja Riikka-Marian kanssa. 


Oli kerrankin kuiva ilma, joten halusin tehdä ilmaisupainoitteisen treenin Ronjan kanssa ja harjoitella niitä hankalia ylhäältä päin ilmaisuja. 


Otettiin siis alkuun muutamalla eri piilolla ylhäältä päin ilmaisuja (yht. ehkä 10 rullantuontia) ja lopuksi yksi etsintä, jolla ammuttiin. Ilmaisut meni vähän vaihtelevasti. Jos apuna oli ensin irtorulla maassa, sujui kiintorullan ottaminenkin helpommin. Mutta kun vaikeutettiin, niin ettei ollut lainkaan maassa rullaa niin yhden piilon työstäminen (betonirengas) oli tosi hankalaa. Rullan tuonnit oli melko hyviä siinä vaiheessa kun siis lähti tuomaan sitä. 


Etsintä oli ihan avopiilo suorapalkalla. Ronja reagoi ampumiseen (9mm) kääntymällä - palasi sitten takaisin maalimiehelle, mutta syödessäänkin säpsähti ampumista. Mirva syötteli siinä sitä vielä lisää ja ammuttiin lisää - sillä seurauksella, että loppupeleissä Ronja oli melko paineistunut laukauksista. Hmmmm.. 

Monday, 10 October 2011

agility-treenit 10.10.

Vaihteeksi taas vesisadetreenit... (Ratapiirros vihossa - tänne en sitä jaksaa yrittääkään saada..) 


Radan teemana oli putkeen lähetykset pimeistä kulmista ja putkeen meno leijeröimällä puomi. 


Ensimmäinen pimeä putki oli alkuun hankala, mutta meni sitten kyllä. Yhdessä kohtaa oli 3 estettä tyrkyllä - näistä kahden jälkeen pitikin kääntyä puomille ja se oli toinen hankala kohta Celolle, kun hänen mielestään oli aivan selvää, että pitää hypätä kaikki näkyvät esteet. Korvat oli hukassa! 


Keinua ei tehty lainkaan, koska satoi. 


Onnistumisia koettiin sitten mm. putkelta sylkkäri hypylle, kepeille meno putkesta hienosti heti ekalla kertaa ja loppupuolella saatiin hieno tiukka käännös :D 



Sunday, 9 October 2011

Toko-treenit ja vähän muuta 9.10.

Menin Ojankoon sen verran ennen treenejä, että kerkisin tehdä kettis-telineitä siinä ennen. Tai siis lähinnä tein pari kertaa pituuden - meni hyvin :) Ja pöydät 2 kertaa. Ekalla kertaa kävin palkkaamassa jokaiselle pöydälle ja tokalla sai palkan vaan vikalta pöydältä. Toka kerta meni paremmin. Jäin melko lähelle merkkiä ohjaamaan, koska halusin varmistua onnistumisesta eikä niin, että oikealta pöydältä meneekin etu-pöydän sijasta merkille tms. Aika paljon olisi kyllä työsarkaa vielä noissa pöydissä..... Luoksetuloa tein myös suoraan eteen ja hypähti taas vasten. Olen sitä nyt jonkin verran tehnyt, mutta en tiedä pitäisikö vaan luovuttaa ja ottaa suosiolla suoraan sivulle kokeessa. (siis raunio-)


Toko-treenit veti poikkeuksellisesti Malkamäen Sanna ja pidettiin ihan kivat häiriötreenit. Aloitettiin henkilöryhmä ja häiriöesinerata-seuraamisella. Ronja oli jotenkin hätäisessä mielentilassa ja edistikin sitten jonkin verran, mutta keskittyi kuitenkin tekemiseen kun alkuun päästiin. 


Tämän jälkeen tehtiin jättöliikkeitä yhtäaikaa häiriö-ajatuksella. Kokeilin etupalkkaa siihen että pysyy jalat paikallaan seisomisessa ja onnistuikin muuten paitsi pari kertaa kyllä varasti palkan... No tottumaton on vielä tähän. Sanna ehdotti perässätulo-ongelmiin takapalkkaa, jota nyt sitten kokeilinkin muutaman kerran. Voisi toimiakin, kun ensin päästään kunnolla jyvälle siitä. Joten vois nyt testailla sitä jatkossa. 


Sitten vielä häiriö-luoksetulot rivistä ja paikkamakuu. Ronja oli vikana ja ainoa ongelma oli, että kerran meni maate istumisesta. Katsoi kyllä muiden tuloja, mutta ei näyttänyt siltä että lähtisi itse. Viimeiseksi sitten paikkamakuu 2 min, joka meni Ronjalle tyypillisesti - alkuun maisemia katsellen ja lopussa malttoi keskittyäkin. 


Treenien jälkeen tein vähän hyppytekniikka-treeniä sekä Celon että Ronjan kanssa. Molemmat olisivat halunneet tehdä enemmänkin, mutta ei tällä kertaa kuitenkaan... 

Thursday, 6 October 2011

Kunnon häiriötreenit omalla radalla 6.10.

Juu että saatiin ihan paloautot tällä kertaa paikalle. Harmi vaan kun satoi, niin VPK:laiset harjoittelivatkin tulien ja sammutuksen sijaan pelkkää sammutusta, että kastelivat sitten puolet radastamme... Oltiin just katsottu piilot Ronjaa varten valmiiksi ja sinnehän sitten alkoivat suihkuttelemaan eli uusiksi meni suunnitelmat. 


Tehtiin 2 ilmaisua ensin kentällä, jotka meni hyvin ja sitten lähetys "talon" taakse - jonne treenialuetta ei yleensä ole ulotettu. Ammuttiin 6mm lähetyksessä, joka saattoi olla osallisena siihen, että Ronja kääntyi takaisinpäin, mutta lähti sitten jatkamaan. Samaan aikaan itse otin askeleen taaksepäin, kun Nina kielsi liikkumasta mukana, joten tämä saattoi myös vaikuttaa tuohon, kun Ronja kuitenkin lukee mun liikkeitäni. Kohta Ronja kuitenkin bongasi maalimiehen ja toi rullaa sieltä kulman takaa hienosti. Näyttöliinaa en kerinnyt kytkeä kun sähelsin siinä jotakin. 


2. mm:n etsintää jatkettiin sitten siitä heti ja se löytyikin melko läheltä eli siitä pressulla peitetyn hökötyksen alta. Ensin kävi koira sisällä ja tuli ilman rullaa  -sitten meni takaisin ja tuli ulos rullan kanssa - ihan tyypillistä Ronjalta tuokin varsinkin kun jännitti varmaan siinä paloautojen vieressä kuitenkin. Ilmaisu oli hyvä :)


3. maalimiestä lähdettiin etsimään sitten siitä paloautojen ohi sivua pitkin mennen ja huomasin Ronjan jännittävän auton ohittamista ihan kunnolla. Auto oli päällä ja ovet auki. Tästä huolimatta kun lähetin Ronjan etsimään, niin lähti kyllä töitä tekemään ja löysi maalimiehen. Mm oli melko lähellä tämäkin, avopiilossa. Tämä viimeinen oli suorapalkalla. Ammuttiin etsinnän aikana ja palkalla. 


Lopuksi Ronjalle syöteltiin vielä siinä kentällä mahapullia paloautojen vieressä, eikä siinä kohti kyllä muistanutkaan mitä siinä vieressä oli ;)

Sunday, 2 October 2011

Tokoilua 2.10.

Aika rankat pari päivää olleet Ronjalla ja tänään lähdettiin vielä lenkin päälle sitten kävellen Ojankoon treeneihin. Olimme ilman kouluttajaa, joten ajattelin etten tee sen ihmeempiä kunhan nyt paikkamakuun menen tekemään ja vähän jotain muuta. 


Paikkamakuu n. 2min meni oikein hyvin - puhelinkin soi ja oli pakko vastata, mutta hienosti kesti häiriön ;) 


Otettiin sit parit jäävät, hyppynoutoa sekä puu - että testaten päällystettyä metallikapulaa, vähän seuraamista ja yksi alo-hyppykin. Ronja ei ollut ihan niin kovin skarppina nyt - jäävät melko huonoja suoraan sanoen - hiippailua. Seuraaminen sellasta ihan ok - tasoa. Hyppynoudot meni ihan kivasti ja kapulan tuonti näyttäisi parantuneen. Malttaa jopa odottaa kapula suussa. Päällystettyä metallikapulaa vähän ihmetteli, mutta toi senkin lopulta :) 


Luulen, että tässä oli ihan tarpeeksi tälle päivälle ellei jo liikaakikin. Ronja ei kovin usein ole väsynyt, mutta nyt kyllä on. 

Saturday, 1 October 2011

Ronjan luonnetesti 1.10.

Melkoisen jännä päivä oli tänään. Tosin en tiedä jännäsinkö enemmän kettistelineitä tulevalla koekentällä vaiko luonnetestin ampumista. Onneksi Riikka-Maria lähti Alfonson kanssa seuraksemme :) 


Tarkoituksenani oli nähdä kaikki pyreneittenpaimenkoirien testit, joten testipaikalla olisi pitänyt olla jo 10:50. Hämeenlinnassa kettis-kentällä meni kuitenkin vähän kauemmin kuin olin ajatellut, joten oltiin luonnetestipaikalla vasta 11:30. Testipäivä oli kuitenkin tässä vaiheessa sen verran myöhässä, että tultiin paikalle ekan pyrtsin eli Sisun testin loppuosaan. Tämän jälkeen oli vuorossa vielä 3 muuta koiraa ja lyhyt ruokatauko ennen Ronjan testiä. Kaksi testiä seuranneena (ja yhden you tube -videon katsoneena) minulla ei ollut kovin paljoa kokemusta luonnetestistä tai sen kulusta, mutta ihan suht luottavaisin mielin lähdin testiin kuitenkin. Ainoa pelkoni oikeastaan tosiaan liittyi tuohon ampumiseen - olin kuvitellut Ronjan olevan laukausvarma, mutta viime keskiviikon treenin jälkeen en ollutkaan siitä enää yhtä varma. Tiedostaen tulevan rauniokokeen olin tietysti tästä huolissani. Kerrankin huoleni ainakin tässä kohtaa kuitenkin osoittautui turhaksi. En ainakaan usko, että testistä - etenkään testin laukauksista - olisi Ronjalle jäänyt mitään peikkoja mieleen. 


Testi alkoi tuomarin haastattelulla. Hän kyseli vähän koiran taustoja ja harrastuksiamme, miten palkkaan treeneissä ja Ronjan ihmiskokemuksista. Tämän jälkeen alkoi varsinainen testin osuus luoksepäästävyyden testaamisella eli tuomari otti kontaktia Ronjaan ja Ronjahan tietysti vastasi tähän heti olemalla hänen kaverinsa. Tästä testi jatkui luontevasti leikkiin, jossa tiesinkin tulevan vastaan pari mutkaa. Ronja kyllä kiinnostui kepistä, mutta ei lähtenyt sillä leikkimään tuomarin eikä minunkaan kanssani. Myöskään vieras pehmeä karvalelu ei tehnyt Ronjaan vaikutusta, joten sain sitten luvan ottaa käyttöön omat lelut. Ronja lähti leikkimään omalla vinkuvalla karvalelu-patukallaan ihan suht kivasti ja hetken leikittyämme tuomari jatkoi leikkiä ja Ronja leikki hänen kanssaankin hyvin. 


Siihen loppui kuitenkin hauskuus - ainakin niin kuvittelimme - kun siirryttiin kelkkaosuuteen. Tässä vedettiin siis kelkkaa, jonka kyytiin oli kyhäilty ihmistä muistuttava rakennelma,  nykäyksittäin kohti minua ja koiraa. Alkuun Ronja oli kiinnostunut vain paikan hajuista, eikä välittänyt kauempana liikkuvasta kelkasta lainkaan. Kelkan tullessa riittävän lähelle Ronja alkoi haukkumaan sitä - ensin hihnan mitan päässä edessäni, sitten kelkan tullessa lähemmäs siirtyi Ronja vierelleni haukkumaan ja siitä taakseni jatkaen edelleen haukkumista. Kelkan pysähtyessä Ronja kävi vähän katsomassa sitä melkein heti, mutta sitten taas perääntyi ja jatkoi haukkumista. Jonkin aikaa haukkui, kunnes meni uudelleen haistelemaan lähempää, jolloin tuomari antoi minun alkaa kehua koiraa ja alkaa tarkastelemaan kelkkaa lähemmin Ronjan kanssa. Vielä tässä vaiheessakin Ronja jonkin aikaa jatkoi haukkumista. Haukkuminen taisi loppua kokonaan vasta sitten kun otin pipon pois tyypiltä. Sitten kelkassa ei enää mitään ihmeellistä ollutkaan ja kun kävimme kääntymässä metsän puolella ja sieltä tulimme takaisin, ei Ronja välittänyt kelkasta enää lainkaan. 


Tämän jälkeen oli vuorossa ohjaajaan kohdistuva hyökkäys, jota Ronja ei voinut lainkaan käsittää. Ronja ei vaan uskonut, että tuo tyyppi oikeasti mitään tekisi - varsinkin kun mäkään en antanut mitään viitettä siihen suuntaan, että tilanteessa jotain pelottavaa olisi. Ronja ei siis reagoinut hyökkääjään lainkaan. Tai reagoi toki - häntä heiluen yritti mennä tervehtimään kai :D Tämä osuus jatkui vielä niin, että hyökkäyksen tehnyt tuomari lopetti hyökkäyksen ja otti Ronjan minulta ja lähti toiseen suuntaan. Tässä kohtaa olin yllättynyt siitä, että Ronja vastaan panematta lähti tuomarin mukaan. Tosin ei malttanut odottaa luoksetulopyyntöä vaan lähti heti, kun tuomari päästi hihnasta irti ja tuli luokseni. 


Seuraavaksi oli sateenvarjotesti eli kuljimme rakennuksen sivustaa Ronjan kanssa, kun kulman takaa avattiin Ronjan eteen yhtäkkiä sateenvarjo. Tässä kohtaa piti kääntyä heti niin, ettei koira päässyt selvittämään mikä kumma se oli. Ronja säikähti kyllä, mutta näytti unohtavan tapahtuneen aika nopsasti ja jatkoi reippaasti toiseen suuntaan. Samassa perään laskettiin rämisevä tynnyri, jota Ronja kyllä väisti kunnolla, mutta kaartoi melkein samantien katsomaan mikä kumma siinä menee. Tynnyrin jo pysähdyttyä alkoi haukkua vähän, mutta kun saimme mennä katsomaan tynnyriä niin eipä siinä mitään kovin pelottavaa ollut. Siitä jatkoimme vielä uudelleen kohti "sateenvarjokulmaa" , jota kohti Ronja meni reippaasti minua perässään vetäen. Ei siis muistellut sen kummemmin tapahtunutta.


Tästä jatkoimme pimeään huoneeseen. Annoin Ronjan toiselle tuomareista ja Ronjaa kutsuen poistuin ovesta sisään ja suljin oven. Toinen tuomareista tuli huoneeseen kanssani ja istui huoneen toiseen kulmaan ja minä toiseen. Ronja päästettiin huoneeseen ja sitten vaan katsottiin mitä tekisi. Tuomarin Ronja löysi melko helposti, mutta minua sai etsiä kauemmin. Tuomarit kolistelivat vähän huoneessa - ja Ronja kolisteli myös itse, kun törmäsi johonkin tavaraan, mutta ei paljon hätkähtänyt näistä. Vähän ajan päästä ilman apuja löysi minutkin huoneen nurkasta. 


Seuraaksi Ronja kytkettiin kiinni seinään, minä poistuin kulman taakse ja toinen tuomareista lähestyi koiraa uhaten kepillä. Ronja katseli ensin vain minun perääni, että tulisinko sieltä takaisin, mutta kun tuomari vaan jatkoi lähestymistään eikä hännänheilutus riittänyt, niin tulihan sieltä toisenlainenkin reaktio eli alkoi haukkumaan kohti hyökkääjää. Hyökkääjä perääntyi heti ensimmäisestä reaktiosta eli näin vahvisti sitä - puolustus toimi - hyökkääjä perääntyi. Hyökkääjä kuitenkin jatkoi sieltä hyökkäystään ja Ronjakin jatkoi puolustustaan loppuun asti eli siihen, että tuomari tuli seinään asti lyöden kepillä seinää. Tästä kääntyi, heitti kepin pois ja lähestyi Ronjaa ystävällisesti jutellen. Ronjalla ei jäänyt minkäänlaista hyökkäyshalua vaan oli samantien taas tuomarin kaveri.


Lopuksi vielä testattiin laukauspelottomuutta kahdella laukauksella. Ensimmäinen tuli siinä kun kävelimme kohti ampumispaikkaa, eikä Ronja juuri reagoinut. Tämän jälkeen piti pysähtyä ja odottaa seuraavaa laukausta. Toisen laukauksen kohdalla Ronja vähän säpsähti, mutta ei sen kummempaa. 


Tässä testin tulokset: 


Toimintakyky (kerroin 15): +2 Hyvä
Terävyys (kerroin 1): +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua 
Puolustushalu (kerroin 1): +1 Pieni
Taisteluhalu (kerroin 10): +2 Kohtuullinen
Hermorakenne (kerroin 35): +1 Hieman rauhaton
Temperamentti (kerroin 15): +3 Vilkas 
Kovuus (kerroin 8): +3 Kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys (kerroin 15): +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: +++ Laukausvarma


Loppupisteinä näin yhteensä 203 


Tuomarin kommentteja:  


Ronjalla vaikutti olevan hauskaa - että oli kuin tivolissa :)


Taisteluhalu:  Kelkka oli kiva, taisteli  hyvin sitä vastaan, selvitti lopuksi hyvin. Pimeässä kolisteluista huolimatta työskenteli koko ajan ja löysi omistajan ilman apuja. Pelasi järkevästi, loogisesti ja mukavasti läpi testin. 


Terävyys: Seinässä ensin ihmetteli, mutta sitten oikeasti vastasi niin, että pystyi hyökkäämään loppuun asti. Ja hyökkäyksen jälkeen oli tosi hyvä ystävä. 


Puolustushalu: Ihmettelen sekoittivatko tuomarit jotain, kun puhuivat haukkumisesta - eihän Ronja tässä kohtaa haukkunut lainkaan... 


Taisteluhalu: Leikki omalla lelulla hyvin, taistelua nähtiin muualla, tynnyrin otti hyvin vastaan, heti halusi mennä katsomaan. Kelkalla ja seinässä myös. 


Hermorakenne: Kuormittuu vähän, muttei ollenkaan pahasti. Itsekin oli ehkä hämmentynyt seinällä, kun kommentoi kuitenkin melko tiukasti - sen jälkeen vähän tuli kuormitusta. Aika iso laatikko, ei suinkaan sieltä alapäästä vaan suurta +1:n laatikkoa - ihan hyvin näillä hermoilla tulee toimeen, ei ongelmia. Mikä mukavinta, palautuu kaikesta aika hyvin. 


Temperamentti: Vähän jo sieltä vilkkaammasta päästä - ei kovin kaukana erittäin vilkkaasta.  Ehtii joka paikkaan ja kerkiää havainnoida kaiken. Vaikka onkin vilkaan yläpäässä niin pystyy kuitenkin kokoamaan tilanteen ja ymmärtämään sen. Keskittyy hyvin, vaikka väliajat voikin vähän säätää. 


Kovuus: Ei ihan rotutyypillistä. Ei muistele näitä kovin eikä jää häiritsemään. Sateenvarjonurkalla menee oikein katsomaan että tuleeko niitä lisää :D Pimeässä kolisteltiin, että nähtiin onko kovuuden suhteen tosiaan näin.


Luoksepäästävyys: Kaikkien tilanteiden jälkeenkin ihmiset on vielä yhtä mukavia :) Ei ehkä rotutyypillisin, mutta tässä lomakkeessa kuitenkin hyvä asia. 


Laukausvarma


Video You Tubessa parempilaatuisena http://www.youtube.com/watch?v=uobVjQ_F5pA&feature=mh_lolz&list=HL1317641075





Kettistä Hämeenlinnassa 1.10.

Luonnetestimatkalla poikettiin Hämeenlinnan kentällä, jossa tämän kuun koe. Lähinnä halusin kokeilla pöytiä, mutta samalla tehtiin toki muutkin telineet. 


Telineet meni pituutta ja pöytiä lukuunottamatta hyvin. Pituudessa hyppäsi ekalla sivusta ohi, toka kutsuna ja siitä eteenpäin menikin hyvin. Pöydät taas... no ne pöydät :/ Ei vaan oo vielä ihan kohdillaan. En tiedä oliko pöydät Hämeenlinnassakin siirretty nyt lähemmäs kuin mitä ne on sitten kokeessa, kun välimatka ei musta tuntunut yhtä pitkältä kuin muistelin... Joten mahdollisesti vaan vaikeemmaksi menee kokeessa. Moottoritien melu kuuluu kentälle ensinnäkin tosi kovana, joten en tiedä onko mitään toivoa, että Ronja edes kuulisi jotain mitä huudan. Mutta eipä se ole ainoa syy - varmaan olisi yhtä epätoivoista vaikka olisi hiirenhiljaista :D No mutta siis... 


Tein pöydät kahteen kertaan - siinä välissä Alfonson vuoro. Ekalla kerralla vein merkille makupalan ja kävin näyttämässä pöydät. Merkille meni hyvin, sitten oikealle pöydälle, jonne myös meni. Sieltä kävin vielä näyttämässä etu-pöydän ja näin toimi. Sieltä vasemmalle ei meinannut kuitenkaan millään mennä. Se vaan oli vaikea. 
Toisella kertaa makupalat merkillä ja pöydillä valmiina ennen kuin otin Ronjan autosta. Tosin joku harakka kävi sotkemassa treeniä, kun kävi syömässä sydämet parilta pöydältä... Mutta joka tapauksessa toinen kierros meni vähän ekaa paremmin, mutta ei mitään loistavaa silti. Jos koe olisi ollut tänään, niin ei ois taidettu kettiksestä läpi päästä, vaikkei se paljosta kiinni olisi jäänyt. Mut jos tähän vielä lisätään koejännitys niin.............